Sama uskonto voi olla sekä väkivallan voimana että rauhan rakentajana. Mikä
on uskonnon suhde sananvapauteen tai väkivaltaan? Muun muassa näitä kysymyksiä
pohdittiin ekumeenisessa seminaarissa Helsingissä Hotelli Arthurin auditoriossa
12.11.2015. Salintäyteinen yleisö oli kokoontunut kuuntelemaan ja keskustelemaan.
Uskonnoilla on, vaikka toista kuulee väitettävän, yhä laajemmin kasvava
merkitys yksilöille ja yhteisöille. Ne vaikuttavat valintoihin, arvoihin ja
asenteisiin. Tarvitsemme myös lisää uskonnonlukutaitoa, kykyä nähdä uskonnon moninaisuus
ja kontekstuaalisuus.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston Eettisten kysymysten jaosto on vuodesta 2005 alkaen lähes vuosittain järjestänyt ajankohtaisen terveydenhuollon etiikkaa ja/tai yhteiskuntamme ajankohtaisiin kysymyksiin liittyviä seminaareja.
Tämä seminaari oli sarjan yhdeksäs. Jaoston puheenjohtaja, rovasti
Risto Pontela kertoi avauspuheenvuorossaan, että myös tämänkertainen seminaari osuu aiheeltaan suoraan aikamme kysymyksiin.
– Uskonnolla perusteltujen ääri-ilmiöiden nousu on herättänyt syvää huolta ja terrorismin pelon kasvua Suomessakin. Maahanmuuttajien määrän kasvaessa Suomessakin ilmenee enemmän ”koti, uskonto, isänmaa” -hengessä syntyvää väkivaltaa.
– Uskonnon suhde väkivaltaan ja rauhaan on moninainen: kristinuskon historia ei ole vain lähimmäisenrakkauden historiaa. Mitä väkivalta oikeastaan on, ja millaisia mahdollisuuksia uskonnolla on yhteiskunnallisessa keskustelussa rauhasta ja väkivallasta?h
Pontela kiitti Ulkoasiainministeriötä, jonka tuella tapahtuman järjestäminen mahdollistui.
Maailman journalistin silmin oli toimittaja ja pappi Tapani Ruokasen teemana. Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Hannu Lauerma puhui väkivallan psykobiologiasta. Suurlähettiläs Laura Reinilä kosketteli teemaa: Mitkä signaalit toimintaympäristössä viestivät väkivallan uhan kasvusta? Teologi ja rap-artisti Lauri Kemppainen käsitteli aihetta otsikolla Väkivallan viisaus ja armollinen hirmulisko. Uskonto rauhan edistäjänä – rajoituksia ja mahdollisuuksia oli alustuksen aiheena akatemiaprofessori Elina Vuolalla.
Seminaarin puhujat sekä KT Inkeri Rissanen ja VTM Talvikki Ahonen kokosivat tapahtuman päätteeksi paneelin, jossa iltapäivän anti koottiin yhteen Tapani Ruokasen luotsaamana.
***
Seminaarikoosteen on laatinut sosionomi, teol. yo Suvi Korhonen.