Uskon aitouden arviointi – puheenvuoroja eri kirkkokunnista

Suomen Ekumeeninen Neuvosto järjesti 22.11.2018 seminaari-iltapäivän otsikolla Uskon aitouden arviointi - puheenvuoroja eri kirkkokunnista. Seminaarin teema oli seurakuntalaisemme turvapaikanhakijoina ja puheenvuorot keskittyivät kristittyjen kokemuksiin turvapaikanhakuprosessista. Kirkkojen edustajien lisäksi mukana keskustelemassa olivat Maahanmuuttoviraston ja Pakolaisneuvonta ry:n edustajat.

 

Kirkot ovat olleet huolissaan siitä, miten turvapaikanhakijoiden kääntymisen aitoutta arvioidaan Maahanmuuttovirastossa. Ekumeeninen Neuvosto on käynyt keskustelua Maahanmuuttoviraston kanssa delegaatioiden välityksellä, kouluttaen uskonto-osaamisesta sekä neuvotellen kirkkoja huolestuttavista asioista. Yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa on myös luotu lausuntopohja, jota kirkot ovat hyödyntäneet. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin linjannut vuosikirjapäätöksessään (21.4.2017), etteivät lausunnot ole kovin merkittävässä asemassa puhuttelukäytännöissä. Seminaarissa pohdittiin, miten kirkkojen uskonnollinen asiantuntijuus tulisi paremmin kuulluksi uskon aitouden arvioimisessa.

 

Seminaarin avasi Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Auvinen. Auvinen korosti, että uskon aitouden arvioinnissa keskustelemme kristinuskon keskeisimmästä asiasta. Mitä usko on, miten sen voi todentaa. Raamattu puhuu uskosta luottamuksena ja turvautumisena armolliseen Jumalaan ja Kristuksen seuraamisena. Uskon aitoudesta Jeesuksen sanat, ”hedelmistään puu tunnetaan”, haastaa joka päivä jokaisen kristityn. Toisaalta kristityn tunnistaa kasteesta ja kirkkoon kuulumisesta. Kirkoille merkittävää onkin yhteisöön kuuluminen ja kasteen armo, joka perimältään liittää itse Kolmiyhteiseen. Kiinteästi kasteeseen kuuluva kasteopetus vaihtelee pituudeltaan eri kirkoissa parista kuukaudesta vuoteen.

 

Auvinen kertoi myös Maahanmuuttoviraston kanssa tehdystä yhteistyöstä ja esitteli seminaarin kulun, sekä sitä suunnitelleen ekumeenisen työryhmän ja toivotti tervetulleeksi hyvin asiantuntevan seminaarivierasjoukon, Pakolaisneuvonta ry:n lakimiehen ja Maahanmuuttoviraston edustajat.

 

Seuraavaksi ääneen pääsivät eri paikallisseurakuntien ja kristillisten tahojen edustajat. Osiota moderoi Ulla Siirto, joka toimii asiantuntijana ev.-lut. Kirkkohallituksessa.

 

Espoon vapaaseurakunnasta mukana oli aktiivi Jaana Koivunen ja oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija. Hän kertoi vaikeudesta asua vastaanottokeskuksessa, jossa ei ollut mitään tekemistä, ei työtä eikä opintoja. Sen sijaan elämä helpottui yhteisöön kuulumisen kautta.

 

- Olemme tulleet Suomeen raunioituneesta maasta, suuri osa tulijoista on lukutaidottomia. Migrin haastattelukysymykset ovat vaikeita, esimerkiksi vanhurskaus voi käsitteenä olla vaikea uusille kristityille, ja kysymykset jäävät epäselviksi.

 

Jaana Koivunen korosti rakkaudellisen kohtaamisen tärkeyttä, olipa kyseessä kristitty tai muslimi. Seurakunnat ovat pyrkineet edesauttamaan sekä fyysistä että psyykkistä parantumista traumatisoituneiden ihmisten tukena. Saatuaan apua ja tukea, moni on halunnut tulla kristityksi.

 

Kääntyminen on kuitenkin äärimmäisen vaikea asia. Koivunen nosti esiin, että Maahanmuuttovirasto voi kysyä päivämäärää, jolloin henkilö tullut kristityksi. Vastaus ei ole yksinkertainen, sillä Koivusen havaintojen mukaan kääntyvä tekee henkilökohtaisen päätöksensä moneen kertaan prosessinsa aikana. Kasteelle uskaltautuvat kertovat kokevansa kastehetkellä peruuttamatonta varmuutta, ja kasteesta alkaa kristittynä kasvaminen.

 

Kansainvälisen työn sihteeri Minna-Sisko Mäkinen kertoi ystävänsä koskettavan tarinan. Helsingissä Malmin seurakunnassa on todettu toimivaksi käytännöksi, että suomalaiset toimivat kummeina muualta tuleville kristinuskosta kiinnostuneille.

 

- Kristinuskon ja Raamatun sanoma ehdottomasta rakkaudesta vetää uusia kristittyjä puoleensa. Kasteen merkitys uusille kristityille on niin suuri, ettei sitä voida kielteisellä päätöksellä kumota, totesi Mäkinen.

 

Kun turvapaikkapäätöksessä todetaan, että kertomus kääntymisestä jäi pinnalliseksi, saa se kirkon työntekijän pohtimaan, minkälaista uskottavuutta turvapaikkapuhutteluissa haetaan.

 

Maahanmuuttajatyöntekijä Juhani Mäkilä Suomen ev.-lut. Kansanlähetyksestä jatkoi koskettavien kertomusten sarjaa, ja nosti esiin afgaanikristittyjen näkemyksiä siitä, miten uskon voi todeta aidoksi. ”Mikäli suomalaiset eivät halua meitä tänne, miksi eivät vain sano suoraan, miksi nämä uskon epäaitouteen liittyvät perustelut?”, ovat afgaanikristityt kysyneet Mäkilältä Al Massira -koulutuksessa.

 

Helsingin Saalem-seurakunnan arabityön pastori Muayad Namrood korosti, että on äärettömän tärkeää ottaa selvää ja tietää, mistä hakija tulee, millainen hänen taustansa on, millaisesta kulttuurista ja uskonnosta hän on kotoisin. Tässä kohden, kuten Namrood korosti, suomalaiset harvoin ymmärtävät sitä kokonaisvaltaista tapaa elää, josta kääntynyt itse asiassa joutuu luopumaan kokonaan.

 

Pastori Timo Keskitalo IEC:n farsinkielinen seurakunnasta nosti esiin kolme tunnusmerkkiä, joista voi nähdä, onko kääntymys aito. Ensimmäinen tunnusmerkki on aika, sillä kukaan ei jaksa kauaa näytellä olevansa kristitty, ja toinen tunnusmerkki on kääntymisen julkisuus, joka kertoo sitoutumisesta jopa henkensä uhalla. Kolmas tunnusmerkki on uskon ymmärtävä oivaltaminen, joka voi hyvinkin tulla esiin puhuttelussa tarinan kautta, jos turvapaikanhakijalle annetaan mahdollisuus kertoa ja kertomusta kuunnellaan kärsivällisesti.

 

- Kokemuksen vahva korostaminen ei välttämättä ole tae aidosta uskosta, summasi Keskitalo.

 

Yhteisessä keskustelussa tuli näkyviin kokemus- ja asiantuntijatasolta, että suhtautuminen Suomeen oikeusvaltiona on viime aikoina kärsinyt, kun luottamus rapautuu ihmisten kärsimystä seuratessa. Kasteen saajia joudutaan kehottamaan olemaan valmiit vaikka kuolemaan, mikä Suomessa sotii oikeustajua vastaan.

 

Miten tästä eteenpäin?  - paneelikeskustelua vaikeiden kysymysten äärellä

Seminaarin toisessa osassa paneelikeskustelua johti rovasti Risto Pontela, SEN:n yhteiskunnallisten kysymysten jaoston pitkäaikainen puheenjohtaja. Paneeliin osallistuivat  uskontoasioista vastaava esimies Anu Karppi Maahanmuuttovirastosta,
lakimies Mia Leisti Pakolaisneuvonta ry:stä, toiminnanjohtaja Esko Matikainen Suomen Helluntaikirkosta ja  kansainvälisen työn pastori Teemu Toivonen Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta.

 

Kristityksi kääntyminen turvapaikkaperusteena

Maahanmuuttoviraston uskontoasioista vastaava esimies Anu Karppi käsitteli kääntymistä turvapaikkaperusteena Maahanmuuttoviraston näkökulmasta. Kristinuskoon kääntymiseen on vedottu aina turvapaikkaperusteena, joten se ei ole uusi asia. Hakijamäärän kasvaessa 2015 on noussut uusia ryhmiä, jotka vetoavat islamista luopumiseen ja kristinuskoon kääntymiseen. Suurimmat hakijaryhmät ovat irakilaiset, afganistanilaiset ja iranilaiset.  Iranilaisissa on ollut jo useiden vuosien ajan suhteellisen paljon henkilöitä, jotka hakevat turvapaikkaa siksi, että ovat kääntyneet kristityiksi.

 

- Irakilaiset ovat täysin uusi ryhmä, jotka enenevässä määrin ovat vedonneet uskonnon vaihtamiseen. Myös afganistanilaisten määrä on kasvanut hakuperusteessa ja se on uutta, totesi Karppi.

Noin 200 hallinto-oikeuden palauttamaa turvapaikanhakijaa odottaa puhuttelua Maahanmuuttovirastossa liittyen kristityksi kääntymiseen ja noin 350 on jo puhuteltu ja odottavat päätöstä. Lähes kaikki hakijat ovat saapuneet Suomeen vuonna 2015.

Suomen perustuslaissa ja Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa turvattuun uskonnonvapauteen kuuluu myös oikeus vaihtaa uskontoa tai uskonnollista vakaumusta. Oikeus uskonnonvapauteen nauttii myös ulkomaalaislain 6. luvun mukaista kansainvälistä suojaa.

 

- Turvapaikkatutkinnassa ei oteta kantaa henkilön oikeuteen vaihtaa uskontoa tai uskonnollisten yhteisöjen oikeuteen tehdä käännytystyötä, tähdensi Karppi.

Korkeimman hallinto-oikeuden KHO:n vuosikirjapäätöksen 21.4.2017 mukaisesti

kastetodistus ja seurakunnan lausunto eivät voi olla ratkaisevaa näyttöä turvapaikka-asiassa, vaan vakaumuksen aitoutta ja kääntymisen uskottavuutta on selvitettävä perusteellisesti hakijaa kuulemalla.

- Pääosa hakijoista vetoaa kristinuskoon kääntymiseen vasta kielteisen päätöksen saatuaan. Silloin uskottavuusarviointi on tehtävä erityisen tarkasti, Karppi totesi.

 

Maahanmuuttovirastolla on tiedossa, että osa hakijoista ei ole tosissaan uskonnollisen kääntymisen suhteen. Myös hakijat ovat esittäneet huolta siitä, että he pelkäävät muita hakijoita, jotka käyvät seurakunnassa, mutta eivät ole oikeasti kääntyneet.

 

Paras ohje turvapaikkahaastatteluun hakijalle on kehotus kertoa omista kokemuksistaan

Mia Leisti Pakolaisneuvonnasta toi paneeliin lakimiehen näkökulman. Oikeusapu-uudistus vuonna 2016 on heikentänyt turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. Avustamisesta maksetaan tietty kokonaissumma, riippumatta siitä, kuinka paljon töitä lakimies tekee. Pakolaisneuvonta pyrkii järjestämään lakimiehille riittävän työaikaresurssit muulla rahoituksella. Tämän lisäksi valitusaikoja on lyhennetty.

 

Lakimiehillä ei ole resursseja olla mukana jokaisessa puhuttelussa, ja Leistin mukaan seurakuntien työntekijöiden mukanaolosta on positiivisia kokemuksia. Tukihenkilön läsnäolo voi helpottaa kuulemistilannetta turvapaikanhakijalle ja seurakuntien toimijoiden näkemys on merkityksellinen, sillä he tuntevat hakijat pidemmältä ajalta.

 

Lakimiehen näkökulmasta on todella hyvä asia, että turvapaikkaperusteista on järjestettävä korkeimman hallinto-oikeuden linjauksen mukaan hallinto-oikeudessa suullinen kuuleminen.

 

- Uskottavuuden arviointi on haaste lakimiehelle.  Paras ohje turvapaikkahaastatteluun hakijalle on kehotus kertoa omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan mahdollisimman avoimesti. Voin sanoa, että pakolaisoikeuden havaittavissa oleva kohonnut näyttökynnys huolestuttaa minua, Leisti jatkoi.

 

Mia Leisti nosti myös esiin, että trauman vaikutus hakijan psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, hakijan koulutustaso ja ihmisten erilaiset tavat kokea ja kertoa kokemuksistaan ovat asioita, jotka lakimiehen on otettava huomioon uskottavuutta arvioidessaan.

Viranomaiset ja kirkot - vieläkö keskustellaan?

Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen kuvaili tilannetta kirkkojen näkökulmasta. Matikainen totesi, että kirkot ovat näissä kysymyksissä rajamailla, ruvetaanko huutamaan vai vieläkö keskustellaan?  Hän allekirjoitti edeltävien puhujien arviot siitä, että kaikkien hakijoiden, jotka vetoavat kristinuskoon kääntymiseen turvapaikkaperusteena, kääntymys ei ole aitoa ja että seurakunnissa joudutaan tekemään arvioita.

 

- Kipupiste on siinä, että selkeästi aivan kaikilla mittareilla aitoa kääntymystä ei pidetä Maahanmuuttovirastossa uskottavana, sanoi Matikainen.

 

Dialogin merkitys on Matikaisen mukaan siinä, että voidaan korjata virhearviointeja ja virheitä käytänteissä, myös seurakunnissa. Helluntaikirkko on vuonna 2017 julkaissut Suositeltavia käytänteitä turvapanhakijoiden ja pakolaisten kastamiseen ja opetuslapseuttamiseen seurakuntien pastorien työn tueksi. Ohjeistuksessa otetaan kantaa muun muassa siihen, milloin turvapaikanhakija voidaan kastaa.  Helluntaikirkossa henkilökohtainen usko on keskeistä ja pidetään todella tärkeänä, että uskonratkaisun aitous pyritään varmistamaan.

 

- Olemme ajautumassa erikoiseen tilanteeseen, jossa turvapaikanhakijoilta edellytetään aivan eri standardit kääntymisen tuntomerkkeinä kuin kantasuomalaisilta. Tämä sotii vastaan minun oikeustajuani ja vielä syvemmin käsitystäni pastorina ja teologina. Meillä ei voi olla kaksia kriteerejä, totesi Matikainen.

Turvapaikanhakijoilta ei tule edellyttää muuta kuin keneltä tahansa seurakuntalaiselta, ja Matikaisen toiveena olikin, että dialogi viranomaisten kanssa tulisi johtaa yhteiseen näkemykseen asiasta.

 

Viranomaisella on eri kriteerit kristityksi kääntymisestä kuin kirkoilla. Seminaarissa esitettyihin Maahanmuuttoviraston arvioihin onkin helppo yhtyä, mutta todellisuus viraston turvapaikkapäätöksissä näyttäytyy toisenlaisena. Hyvän pyrkimyksen ja todellisten päätösten välillä on ero.

 

Matikainen peräänkuulutti sitä, että viranomaisten tulisi antaa suurempi painoarvo kirkkojen lausunnoille, joiden laatimiseen Ekumeeninen Neuvosto on laatinut .

 

Yhteiskunnan uskottavuus on kyseenalaistettu kirkoissa. Toivottavasti voimme palvella tässä kohtaa Ekumeenisena Neuvostona, käydä keskustelua ja säilyttää yhteistyön viranomaisten kanssa. Yhteistyötä ei voi kuitenkaan tehdä hinnalla millä hyvänsä; meille on tärkeää, että kristityksi kääntynyt saa tuntea olevansa kristitty myös yhteiskunnan silmissä.

 

Kristittyinä Suomeen tulevat turvapaikanhakijat hakevat myös tukea kirkoilta

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kansainvälisen työn pastori Teemu Toivonen aloitti toteamalla, että kirkon lähtökohta on, että vain Jumala voi arvioida uskon aitouden. On tapauskertomuksia, joissa mikään ei ole riittänyt todistamaan uskon aitoutta. Toivosen edustama ortodoksinen kirkko on toiminut perinteisesti valtiovallan kanssa sulassa sovussa, mutta myös yhteiskuntajärjestelmissä, joissa ei suvaita kristillistä uskoa lainkaan.

 - Kuinka Suomessa asuvat rivikristittyjen asema näyttäytyy suhteessa siihen, että turvapaikanhakijoilta, joilla ei ole koulutustaustaa, vaaditaan paljon enemmän? Entä vaadimmeko kirkkoina paljon enemmän ihmiseltä, joka haluaa tulla pelastukseen?, kysyi Toivonen.

 

Ortodoksiseen uskoon ei kuulu omasta uskosta julistaminen, jota joissakin puhutteluissa on korostettu aidon uskon tunnusmerkkinä. Ortodokseille se on vierasta ja pappi saattaa jopa toppuutella uutta kristittyä.

 

On muistettava, että kaste ei välttämättä ole se mikä aiheuttaa uhkaa lähtömaassa, vaan siihen riittää se, että on tekemisissä kristittyjen kanssa.

- En kaikissa tapauksissa haluaisi kastaa palautettavaa, toisaalta en uskaltaisi lähettää turvapaikanhakijaa takaisin lähtömaahansa kastamatta, Toivonen totesi.

Ortodoksinen kirkko tuntee myös verikasteen, jossa kasteopetusta saavasta marttyyrikuoleman uskonsa tähden kärsiessään tulee kirkon pyhä.

 

Toivonen nosti esiin, että kasteeseen liittyen olisi hyvä puhua myös kummiudesta. Kirkon perinteessä ei turhaan ole kummeja.  Aikoinaan kummi antoi suosituksen piispalle, todistaen että henkilö on luotettava ja hänet voi ottaa seurakunnan jäseneksi.

 

Teemu Toivonen myös muistutti, että tulee muistaa myös kristittyinä Suomeen tulevat turvapaikanhakijat, jotka jäävät päätösten venyessä jumiin vastaanottokeskuksiin. Nämä kristityt, jotka ovat lähtömaissaan joutuneet vainon kohteeksi saavat tuntea Suomessakin olevansa toisen luokan kristittyjä ja toisen luokan kansalaisia. Kristityksi kääntymisen todentaminen Suomessa näyttäytyy lähes mahdottomana, jos alkuperäisiä dokumentteja ei saada kotimaasta.

 

Panelistien puheenvuorojen jälkeen yleisökeskustelussa kysyttiin muun muassa, onko turvapaikkahaastattelussa koskaan haastattelijana entinen maahanmuuttaja, joka on saanut pakolaisstatuksen? Entä kuinka moni haastattelija on itse kristitty? Vastauksena Anu Karppi kertoi, että tästä ei ole tietoa, koska työntekijöiltä ei saa lain mukaan kysyä uskontoa, eikä maahanmuuton syitä. Maahanmuuttajataustaisia on rekrytoitu, mutta heitä on vähän.

 

Keskustelua tulkkauksen epäkohdista

Yleisöstä kysyttiin, pystyykö muslimitulkki kääntämään sitä, mitä kristinuskoon kääntynyt kertoo?
Teemu Toivonen kertoi, että on tapauksia, joissa tulkki on itse keskeyttänyt puhuttelutilanteen eikä ole suostunut jatkamaan, eli samassa haastattelussa on voitu joutua käyttämään useita tulkkeja. Haaste työn laadulle on myös se, että tulkeissa ylipäänsäkin on paljon vaihtuvuutta.

Mia Leisti totesi, että tulkkauksen merkitys on valtava ja ammattitaitoiseen tulkkaukseen tulee panostaa. Kristityt turvapaikanhakijalle on iso merkitys sillä, jos hän osaa hieman suomea ja pystyy täydentämään kertomustaan haastattelussa suomeksi. Arabityön pastori Muayad Namrood kertoi, että olisi toivottavaa, että kristityksi kääntyneillä olisi aina kristitty tulkki.

 

Millä tavalla Migirissä arvioidaan hakijan kotimaasta tulleita uhkauksia?

Entä millä tavalla Migrissä arvioidaan hakijan kotimaasta tulleita uhkauksia? Anu Karppi vastasi, että koska liikkeellä on myös huijausuhkauksia Maahanmuuttovirasto joutuu arvioimaan näytön luotettavuutta. Hakemusta ja uhkaa tarkastellaan kokonaisuutena, joten pelkät uhkaukset eivät voi olla turvapaikkaperuste.

Mia Leistikin vahvisti lakimiehen näkökulmasta, että turvapaikanhakijalla on asiassa todistustaakka, hänen mielestään uhkauksia kuitenkin myös ohitetaan kevein perustein. Jos asiakirja ei ole alkuperäinen, se ei kuitenkaan sinällään ratkaise asiaa.

 

Seminaarissa nousi esiin myös uusia ideoita, esimerkiksi voisiko turvapaikanhakijoiden kanssa mennä seurakunnan tilaisuuteen ja katsottaisiin heidän toimintaansa siellä?

 

Paneelin loppupuolella Anu Karppi lausui viranomaisena kiitokset seurakuntien aktiiveille siitä työstä, jota he tekevät. Tuki ja apu on tärkeää, kun raskaat käsittelyprosessit pitkittyvät.

 

Kenen tehtävä voisi olla mitata sydäntä?

Pastori Lasarus Jalonen Suomen ortodoksisesta kirkosta lausui seminaaripäivän kokoavat loppusanat.  Hän totesi, että seminaarin 70 henkiseen osallistujajoukkoon mahtuu 70 tapaa kokea uskonnollisuus. Vakaumus voi olla henkilökohtainen, tai julkinen ja avoin. On inhimillistä, että uskoaan voi haluta yhdessä tilanteessa tuoda julki ja toisessa pitää sen henkilökohtaisena. Henkilökohtainen uskon kokeminen voi poiketa jopa oman uskonyhteisön virallisesta linjasta. Koemme uskonnon eri tasoilla eri tavoin.

 

- Tiukkoja kriteerejä ei voi asettaa ihmisen uskolle, sillä uskon kokeminen ja uskon aktiivinen eläminen kirkkoyhteisössä antaa mahdollisuuden yksilön vapaudelle persoonana, omana itsenään, totesi Jalonen.

 

Ulkopuolisen tarkkailijan silmin ei voi luotettavasti arvioida toisen ihmisen uskoa. Usko ei ole stabiili tila, vaan se kehittyy ja kasvaa. Se elää ja muuttuu, ja joskus se voi jopa kuihtua.

 

- Usko on henkilön sisäinen maailman, jossa uskonnollinen tietämys ilmenee sisäistettynä käyttäytymisenä ja osallistumisena oman viiteryhmän uskonnolliseen toimintaan, jatkoi Jalonen.

 

Uskonnolla on syvävaikutus kulttuuriin, se ohjaa kanssakäymistä vaikka pyrkisimme uskontoneutraalisuuteen. Uskonnon tai katsomuksen vaihtaminen on suuri harppaus, erityisesti länsimaisen elinpiirimme ulkopuolella. Se tarkoittaa oman identiteetin uudelleen rakentamista ja tärkeistä ihmis- ja perhesuhteista luopumista. Kääntymiselle ei ole olemassa aikataulua, ja sen vaikutukset ovat kauaskantoisia. Liittyminen kirkkoon ja uuden uskonnon tunnustaminen vaatii rohkeutta ja mielenmuutosta. Se vaatii valmiutta uuden kulttuurin omaksumiseen ja kynnys elämänmuutokseen on kenen tahansa kohdalla korkea. Kääntynyt tarvitsee uuden, kenties ainoan jäljellä olevan yhteisönsä kaiken tuen. 

- Voimmeko mitata sydäntä ja ihmisen mielen syövereitä, kenen tehtävä se voisi olla?, kysyi pastori Jalonen.