SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

EKUMENISKA RÅDET I FINLAND

FINNISH ECUMENICAL COUNCIL

Uskonnonopetus vahvistaa uskonnonvapautta, uskontojen johtajat vetoavat uskonnonvapauden puolesta

 

Moniarvoisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa erilaisuuden kohtaaminen ja kunnioittaminen edellyttävät oman kulttuurin ja uskonnon ymmärtämistä ja sisäistämistä. Suomalaisessa yhteiskunnassa kansainvälisesti korkeatasoinen oman uskonnon opetus vahvistaa uskonnonvapauden toteutumista. Nykytilanne luo tälle opetukselle hyvän pohjan.

 

Kolmen monoteistisen uskonnon edustajina korostamme, että nykyinen perusopetuksen uskonnonopetuksen malli turvaa parhaiten myös uskontojen ja kulttuurien keskinäisen vuoropuhelun. Uskonto on ihmisen ja ihmisyyden erottamaton osa.

 

Koulun yhteisten tavoitteiden mukainen omaa uskonnollista perinnettä arvostava uskonnonopetus luo myönteistä pohjaa kotoutumiselle.

 

Yhteiskunnan hoitama uskonnonopetus vahvistaa myös yhteiskuntarauhaa.

Uskonnon tuntimäärän ehdotettu leikkaaminen tai uskontotuntien korvaaminen yleisellä etiikan opetuksella vaarantaa nykyisen, hyvin toimivan järjestelmän. Sitä kehittämällä voidaan edelleen edistää erilaisuuden kohtaamista ja kunnioittamista kouluyhteisössä.

 

Pienten uskontoryhmien vähimmäisoppilasmäärän nostaminen olisi lainsäädäntömme yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Lisäksi se kohdistuu juuri niihin vähemmistöihin, joille oman uskonnon opetus on erityisen tärkeää kotoutumisenkin kannalta. Hyvin toimivaa valtakunnallista järjestelmää kannattaa kehittää eikä romuttaa vähäisten säästöjen takia.

 

Toistamme Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuonna 2008 esittämämme vetoomuksen laadukkaan uskonnonopetuksen puolesta, mikä edellyttää myös laadukasta uskonnonopettajien koulutusta.

 

Helsingissä 18.10.2010

 

Arkkipiispa Kari Mäkinen, Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Arkkipiispa Leo, Suomen ortodoksinen kirkko
Piispa Teemu Sippo, Katolinen kirkko Suomessa
Puheenjohtaja Gideon Bolotowsky, Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto r.y.
Puheenjohtaja Abdi-Hakim Yasin Ararse, Suomen Islamilainen Neuvosto
Puheenjohtaja Okan Daher, Suomen Islam-seurakunta (tataariyhteisö)



Suomen Ekumeeninen Neuvosto / Ekumeniska Rådet i Finland       Eteläranta 8 / Södra kajen 8            PL / PB 210          00131 Helsinki / Helsingfors


Lahjoita Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa. Keräysnumero on RA/2021/1503 ja keräyslupa on voimassa 9.11.2021 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta.
Donera  Ekumeniska Rådet i Finland har ett penninginsamlingstillstånd beviljat av Polisstyrelsen. Insamlingsnumret är RA/2021/1503. Insamlingstillståndet är i kraft fr.o.m. 9.11.2021 tills vidare i hela Finland föruton på Åland.