Brian Grim on aiemmin luonut Pew Research Centerin maailmankuulun uskonnonvapausraportin tutkimusmenetelmineen. Sittemmin Lähetysseuran työntekijöiden inspiroimana hän alkoi etsiä käytännöllisiä menetelmiä uskonnonvapauden edistämiseksi. Tästä syntyi Religious Freedom and Business Foundation.
:llä on ollut useita hankkeita, joista ajankohtaisimpia ovat yrityslupaus (Corporate Pledge), globaalit palkinnot (Global Awards), voimaannuttamishanke (Empowerment+), tutkimus ja . Yrityslupauksella sitoutetaan yrityksiä tekemään lupaus, jossa ne lupaavat toimillaan huomioida uskonnon- tai vakaumuksenvapauden ja edistää sitä. Globaaleja palkintoja jaetaan uskontojen välistä ymmärrystä ja rauhaa menestyksekkäästi edistäneille yritysjohtajille aina sekä kesä- että talviolympialaisten yhteydessä. Vuonna 2018 palkinnot ojennetaan Etelä-Koreassa paralympialaisten aikana.
Voimaannuttamishankeessa Englannin Manchesterissa uskonnolliset johtajat mentoroivat yhteiskunnasta syrjäytyneitä nuoria ja maahanmuuttajanuoria yhdessä muiden valmentajien kanssa työelämään. Kurssilla opitaan työelämätaitoja, yrittäjyyttä, yhteiskuntapalvelua ja eri uskontoihin kuuluvien kunnioittamista. Esimerkiksi, kun musliminuorta ohjaa juutalainen menestynyt bisnesmies, oppimisen halu ajaa ennakkoluuloisten ajatusten edelle. Näin pikkuhiljaa nuori kasvaa kunnioittamaan toiseen uskontoon kuuluvia.
Kurssin lopuksi nuoret perustavat pieniä yrityksiä, kuten ruokavaunuja. Yhteiskuntapalveluna kurssilaiset olivat siivonneet alueella vihatun moskeijan pihan, jonne oli viskelty sianpäitä. Keskeinen osa kurssia on oppia hyödyntämään omaa uskontoa henkisenä voimavarana, ei vihan ja väkivallan välineenä.
Ohjelmaan kuuluu myös Launching Leaders -kurssi, jossa tulevia johtajia, eli opiskelijoita kasvatetaan johtajuuteen ja uskontojen kohtaamiseen. Empowerment+ -kurssin materiaalit ovat saatavilla käytettäväksi myös muissa maissa. Hanke oli laajalti esillä KUAn n edustajan kanssa keskusteltaessa.
Brian Grim saapui Suomeen suoraan Brysselistä, jossa hän oli puhumassa Euroopan Parlamentin kaksipäiväisessä seminaarissa. Seminaarissa oli käsitelty yritysvastuuta. Toisin kuin usein luullaan, monilla yrityksillä on paljon kokemusta ei uskontojen kohtaamisesta, työolojen järjestämisestä moniuskontoisissa työpaikoissa ja erilaisista yhteiskuntavastuun kysymyksistä. Usein yritysten arki vaatii vain erilaista lähestymistapaa kuin mihin ihmisoikeusasiantuntijat ovat tottuneet. Seminaariin osallistuneet kansainväliset suuryritykset olivat kuitenkin havainneet, että huomioimalla uskonnonvapauden arkisia olomuotoja (uskonnollinen pukeutuminen, uskonnon harjoittaminen työn lomassa, uskonnolliset vapaapäivät), koko yrityksen toiminta sujui paremmin ja työntekijät sitoutuivat motivoituneina työhönsä.
Yritysvastuuverkostossa :sä keskusteltiin mm. siitä, miten yritykset voivat toimia uskonnon- tai vakaumuksenvapautta ja ihmisoikeuksia voimakkaasti rajoittavissa maissa säilyttäen kuitenkin omantuntonsa vastuullisesta toiminnasta. Missä kohtaa tulee joustaa, mihin rajat vedetään? Yhdessä pääteltiin, että aihepiiristä olisi hyvä järjestää koulutusta ja yhteisen pohdinnan tilaisuuksia. Kiinnostavaa on myös se, miten yritykset voivat bisnestoimillaan edistää uskonnon- tai vakaumuksenvapautta laajemmin yhteiskunnassa ja uskonnonvapausloukkauksista kärsivien parissa, tämäkin tärkeä elementti RFBF:n agendalla.
Ulkoministeriössä ihmisoikeudet ja bisnes ovat nouseva teema. Monet Suomen edustustot maailmalla ovat orientoituneet edistämään Suomen kauppaa ja muuta bisnestoimintaa. Sen takia oli virkistävää käydä keskusteluita siitä, miten uskonnonvapaus ja bisnes edistävät toisiaan, ja millaisia innovatiivisia hankkeita tällä saralla on.
Työ- ja elinkeinoministeriössä tavattiin kotouttamisen asiantuntijoita. Yhdessä pohdittiin, miksi uskonnoilla on yhä merkitystä yhteiskunnassamme ja miten ne heijastuvat ministeriön työalaan. Samalla keskusteltiin uskontolukutaidon tarpeesta ja uskonnon- tai vakaumuksenvapaudesta. Grim esitteli RFBF:n hankkeita, joista voisi olla myös ministeriön työssä hyötyä.
Lähetysseuran Syyrian asiantuntijan kanssa puhuttiin moninaisista asioista. Johtavaksi teemaksi nousi maahanmuuttajanuorten työllistäminen, joka liittyi taas Empowerment+ -hankkeeseen. Ideat ja kokemukset vaihtuivat tiuhaan illallispöydässä.
Vierailun parasta antia oli perehtyä RFBF:n luovaan kekseliäisyyteen järjestön kehittäessä kokonaan uusia tapoja edistää ihmisoikeuksia. Asiantuntijoilla on taipumusta ajatella asioita hankalan teoreettisesti tai kansainvälisten sopimuspykälien kautta. RFBF rikkoo näitä rajoja konkreettisilla, työelämälähtöisillä ja kansantajuisilla hankkeillaan.
Anna Hyvärinen
ihmisoikeusasiantuntija