Uskovainen, toisen luokan kansalainen? Usko, erillinen saareke vai yhdenvertainen mahdollisuus? - Yhdenvertaisuusjaoston seminaari

SEN:n yhdenvertaisuusjaosto järjesti 27.10.2018 seminaarin, jossa perehdyttiin uskonnonvapauskysymyksiin asiantuntijapuheenvuorojen evästämänä. Seminaarissa kysyttiin, miten ja missä kristillisyydellä on oikeus näkyä ja kuulua? Miten positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden välinen jännite kohdistuu kristillisiin kirkkoihin? Rajoitetaanko uskonnon harjoittamista liikaa sillä perusteella, että pelätään loukattavan vapautta olla osallistumatta siihen?

Yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtaja Sari Anetjärvi toivotti kuulijat tervetulleeksi ja teki avauspuheenvuorossaan yleiskatsauksen uskonnonvapaustematiikkaan Suomessa ja maailmanlaajuisesti. 

Katolinen Yiran Chen toi seminaariin nuoren näkökulman uskonnonvapauskysymyksiin omien kokemustensa pohjalta kasvuvuosiltaan Kiinassa ja viime vuosilta Suomessa. Vaikka hän ei ole henkilökohtaisesti joutunut uskontonsa tähden vainotuksi Kiinassa, on hän todistanut valtion uskonnonvapautta rajoittavaa politiikkaa.

Chenin puhe nosti esiin monia mielenkiintoisia kysymyksenasetteluja siitä, miten uskonnonvapaus ei ole itsestään selvä missään päin maailmaa, ja miten yhteiskunnalliset arvomaailman ja asenneilmapiirin muutokset haastavat kristittyjä ottamaan kantaa eettisiin kysymyksiin.

Chenin sanoma oli, että vaikka uskonto mielletään vahvasti yksityisasiaksi Euroopassa, on kristityillä esimerkiksi Suomessa verraten laajat mahdollisuudet tuoda uskoaan esille myös julkisessa tilassa.

Uskonto, yhdenvertaisuus ja oikeus

Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian dosentti TT Johan Bastubacka luento otsikolla Uskonto, yhdenvertaisuus ja oikeus – Postmoderneja ja postsekulaareja kysymyksenasetteluja oli kattava katsaus yhdenvertaisuuskehitykseen teologisista ja oikeudellisista näkökulmista. Tarkastelussa käsitteet usko, kansalaisuus  ja yhdenvertaisuus hahmottuivat historiallisessa perspektiivissä merkityksiltään moninaisiksi.

- Yksi merkityksellinen kehityslinja onkin havaittavissa siinä, että sekä valtiollisina toimijoina että uskonnollisessa yhteisössä jäsenet on alettu nähdä enenevästi tasavertaisina, legitimoituina toimijoina, joilla on paitsi velvollisuuksia myös varsin laajoja oikeuksia, ei vain hallinnan ja hallinnon kohteina. Alamaisuudesta on kuljettu kohti kansalaisuutta. Uskonnonvapauslaki 1923 oli tärkeä virstanpylväs tässä kehityksessä, totesi Bastubacka.

- Uskonnonvapauden positiiviset ja negatiiviset ulottuvuudet ovat lailla turvatut – myös vuoden 1999 laissa. Sen sijaan, että olisi haluttu ”neutralisoida” julkinen tila ja ”puhdistaa” sitä katsomuksellisista ja uskonnollisista aineksista (eräänlainen laïcité-tulkinta) on haluttu luoda julkista tilaa, jossa monenlaiset elementit voivat näkyä ja kuulua.

Bastubacka nosti esiin  myös, miten uskonnollisten yhteisöjen autonomian merkitys on ymmärretty ja miten sitä on sovellettu esimerkiksi erilaisissa perhe-, työ- ja rikosoikeuteen liittyvissä kysymyksissä Euroopan ihmisoikeussopimuksen pohjalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Uskonnollinen pukeutuminen julkisessa tilassa

Lempäälän ev.lut. seurakunnan pastori TT Leena Sorsa toi aihepiiriin käytännönläheistä näkökulmaa alustuksessaan Uskonnollinen pukeutuminen julkisessa tilassa. Hän käsitteli suomalaisten asenteita uskonnolliseen pukeutumiseen lainsäädännön periaatteiden ja tulkintatapojen kautta ja tarkasteli aiheeseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua Suomessa ja Euroopassa. Kansainvälisen lainsäädännön lähtökohtana on turvata oikeus uskonnolliseen pukeutumiseen julkisessa tilassa, ja tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain, jos rajoitus on välttämätön suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa, moraalia tai muiden ihmisten perusoikeuksia ja –vapauksia.

- Kaikki hyötyvät, jos yhteiskunnassa vallitsee pyrkimys eri uskontojen ja katsomusten sekä niiden edustajien tasavertaiseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun, totesi Leena Sorsa.

- Myönteisyys uskonnolliseen pukeutumiseen yhteiskunnassa tukee työllisyyttä, kotoutumista, eri väestönryhmien sisäänsä sulkevaa yhteisöllisyyttä, yksilön hyvää sekä naisten asemaa yhteiskunnassa.

Kel onni on, se onnen kätkeköön?

Kauniaisen ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Ulrik Sandell luotsasi seminaarin päättänyttä paneelikeskustelua, jossa pohdittiin, miten uskonnonvapauskysymykset näkyvät seurakuntien arjessa. Paneelissa keskustelivat Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Ioannis Lampropoulos ja Rekolan ev.lut. seurakunnan kirkkoherra Laura Maria Latikka. Paneelikeskustelu laajeni vilkkaaksi yleisökeskusteluksi, koska kuulijoiden joukossakin oli kokemusta ja asiantuntemusta teemasta.

Keskustelussa nousi esiin, että seurakuntien yhteistyö eri tahojen, kuten kuntien, koulujen ja päiväkotien kanssa perustuu luottamuksellisiin suhteisiin. Uskonnosta tiedustelu voidaan kuitenkin erilaisissa yhteistyökuvioissa kokea tungettelevaksi eikä ole itsestäänselvää, että uskonnollinen ja sekulaari toimija ymmärtävät toisiaan. Keskustelijoiden kesken oltiin yhtä mieltä siitä, että uskon rajaaminen yksityiseksi asiaksi on taustasyy sille, että lapset ja nuoret eivät Suomessa enenevissä määrin kasva kristityiksi.  Vaikka rippikoulu on edelleen osa esimerkiksi luterilaista nuorisokulttuuria, on kynnys tuoda itseään esille hengellisenä ihmisenä korkea.

Uskonto lähestytään valtamediassa usein konfliktien, kriisien ja ongelmien kautta, mikä luo peruskriittistä orientaatiota uskontoon, eivätkä ihmiset halua tuoda omaa vakaumustaan esille tässä ilmapiirissä.  Paneelikeskustelussa pohdittiin, onko suomalainen ”kel onni on, se onnen kätkeköön”-mentaliteetti vaikuttanut siihen, että uskon elämään tuomista positiivisista asioista ei aina osata puhua avoimesti.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että läntisessä Euroopassa  sekularisaatiokehitys on edennyt Suomea huomattavasti pidemmälle, Suomessa hämmennystä ovat herättäneet viime vuosikymmenen aikana tapahtuneet nopeat muutokset. Institutionaalisen uskonnollisuuden muutos Länsi-Euroopassa johtaa uskonnollisen todellisuuden fragmentaalisuuteen, ja tässä tilanteessa kirkot haastetaan profiloimaan itsensä uudella tavalla. Vähemmistöasemassa olevat kirkot meillä ja maailmalla selviävät elämällä omaa seurakuntaelämäänsä piilottelematta.

Asiapitoiset ja ajatuksia herättävät puheenvuorot seminaari-iltapäivässä rohkaisivat jokaista käyttämään uskonnonvapauteen kuuluvia oikeuksiaan, ja tuomaan uskoaan esiin julkisessa tilassa myönteisesti, ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun rakentavan argumentoinnin hengessä.

Uskonnonvapaus meillä ja maailmalla - Seminaarin avauspuheenvuoro

SEN:n Yhdenvertaisuusjaoston puheenjohtajan Sari Anetjärven avauspuhe
seminaarissa 27.10.2018.

Johan Bastubacka: Uskonto, yhdenvertaisuus ja oikeus – Postmoderneja ja postsekulaareja kysymyksenasetteluja

Johan Bastubacka, dosentti, yliopistonlehtori, HY 27.10.2018 seminaarissa "Uskovainen toisen luokan kansalainen? Usko, erillinen saareke vai
yhdenvertainen mahdollisuus?"

Leena Sorsa: Uskonnollinen pukeutuminen julkisessa tilassa

TT, HM Leena
Sorsa, Lempäälän ev.lut. seurakunnan pastori luennoi 27.10.2018 seminaarissa