Vammaisten ihmisten kokema väkivalta – webinaarissa käsiteltiin tutkimustuloksia ja toimenpiteitä

Vammaisten ihmisten kokema väkivalta –webinaari järjestettiin 31.5.2023. Osallistujia oli seurakuntien työntekijöitä eri puolilta Suomea sekä Jyväskylässä ​ev.-lut kirkon näkövammaistyön verkostopäivillä ja etäyhteydellä. Webinaarin avasi asiantuntija Katri Suhonen ev.-lut. Kirkkohallituksesta. Iltapäivä sisälsi tutkittua tietoa ja painavaa asia siitä, missä laajuudessa vammaiset henkilöt kokevat väkivaltaa ja mitä toimenpiteitä siihen puuttuminen vaatii.

Vammaisten henkilöiden kokemasta lähisuhdeväkivallasta alusti ja tuoretta tutkimusta esitteli johtava asiantuntija, PsT Minna-Liisa Luoma Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Kansainvälisestikin ainutlaatuisen laajassa kyselytutkimus on toteutettu eri ikäryhmissä, tietoa on kerätty useista väestöaineistoista ja kysely- ja haastatteluaineistosta, joka on kerätty vuonna 2021. Tutkimus on tärkeää ammattilaisten kouluttamiseen ja yleisesti tietoisuuden lisäämiseen. Vammaisten henkilöiden kokeman väkivallan muotojen tunnistaminen, ehkäisy ja tehokas puuttuminen ovat tärkeää ammattilaisille myös kirkoissa.

Kouluterveysselvitys osoittaa, että toimintarajoitteiset lapset ja nuoret kokevat kiusaamista ja väkivaltaa eri muodoissa huomattavasti enemmän (1,5 kertaisesti) kuin muut nuoret ja erityisen huolestuttavaa on, että he kokevat saavansa apua huonommin. Yksinäisyyden kokemukset ovat tavallisempia näillä nuorilla verrattuna omaan ikäryhmäänsä.

Toimintarajoitteisten aikuisten osalta tutkimukset osoittavat samaan suuntaan kuin koululaisilla. Esimerkiksi ikäryhmässä 20-49 vammaiset henkilöt ovat kokeneet väkivaltaa kaksikertaa useammin kuin muut samassa ikäryhmässä. Naiset kokevat seksuaalista väkivaltaa miehiä useammin, toimintarajoitteiset miehet taas kokevat fyysistä väkivaltaa huomattavasti enemmän kuin muut miehet. Väkivallan tavallisimmat vaikutukset ovat psyykkinen kuormitus, yksinäisyys ja huonontunut elämänlaatu toimintarajoitteisilla henkilöillä.

Kysely- ja haastattelututkimuksessa vuodelta 2021 esiin on tullut erilaisia väkivallan muotoja. Yksi haastatteluissa esiin tullut väkivallan muoto on se, että henkilölle on esitetty vamman olevan Jumalan rangaistus. Myös ihmeparantamisen yrittäminen ilman henkilön lupaa on väkivaltainen teko.

Väkivallasta uhrit ovat kertoneet eniten omalle lähipiirilleen ja terveydenhuollon henkilökunnalle, verrattaen vähän seurakuntien työntekijöille – tässä olisikin kirkoille paikka tuoda vieläkin selkeämmin esiin seurakuntien tarjoama apu ja tuki, joka ei riipu vakaumuksesta. Ylipäänsä vain 37–40 prosenttia koki avunsaannin virallisilta tahoilta helpoksi, eli viranomaisillakin on tässä parannettavaa. Muun muassa syyllisyyden kokemus, häpeä ja pelko siitä, ettei uskota, estävät ihmisiä puhumasta väkivaltakokemuksistaan.

Tutkimustuloksia tarkastelivat ja toimenpiteitä käsittelivät järjestöasiantuntija Sanna Leppäjoki-Tiistola Invalidiliitto ry:stä ja järjestöpäällikkö Annina Heini Kynnys ry:stä. He totesivat, että  tutkittua tietoa vammaisten henkilöiden haavoittuvasta asemasta on tarjolla ja sitä vaatiikin YK:n vammaissopimus, joka on sitova vuodesta 2016 lähtien. Vammaissopimus velvoittaa tiedonkeruuseen ja puuttumaan epäkohtiin.

Vamma on yksi ihmisen ominaisuus. Annina Heini muistutti, että vammainen henkilö voi tulla syrjityksi myös muulla perusteella kuin vammansa takia – esimerkiksi ihonväri, sukupuoli ja mielipiteet voivat altistaa väkivallalle. Riskitekijät voivat siten kasaantua samalla henkilölle, silloin puhutaan moninkertaisesta haavoittuvuudesta. YK:n vammaissopimuksessakin naiset ja lapset on huomioitu erityisen haavoittuvina ryhminä.

Väkivallan fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset seuraukset altistavat uudelleen väkivallalle. Lähisuhdeväkivalta voi alkaa jo varhain lapsuudessa ja monissa tapauksissa muuttua asteittain pahemmaksi. Mahdollisimman varhainen puuttuminen onkin tärkeää väkivalan estämiseksi ja kierteen katkaisemiseksi.  Yli puolet väkivallasta ilmoittaneista jää ilman apua viranomaisilta. Syitä siihen, ettei apua haeta voi olla se, ettei tiedetä miten apua tulisi hakea, avun hakemisen prosessi on hankala ja esteellinen, lisäksi ammattihenkilöiden ja vammaisen henkilön asenteet voivat olla esteenä kuten myös väkivallan tekijä.

Tuen ja avun puute on jo itsessään väkivaltaa ja altistaa väkivallalle, totesi Sanna Leppäjoki-Tiistola. Lähes joka kymmenes koki, ettei ole saanut riittävä apua välttämättömien päivittäisten askareitten hoitamiseen. Lähipiirin väsymys voi myös äärimmillään johtaa väkivaltaan. Henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelu ovat tärkeitä tukimuotoja jokapäiväisessä elämässä.

Väkivallan riskiin on puututtava lasten ja nuorten palveluissa. Seurakunnissa muiden toimijoiden ohella tärkeää on myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentaminen, omien oikeuksien tunteminen ja ystävyyssuhteiden ja harrastamisen tukeminen. Tuki kouluun, opiskeluun, ammatinvalintaan ja työelämään on keskeistä, sillä heikko sosioekonominen asema altistaa väkivalalle.

Aikuisille on tärkeää antaa tietoa eri väkivallan muodoista; muun muassa kaltoinkohtelu, seksuaalinen hyväksikäyttö ja heitteillejättö. Seksuaalioikeuksien esillä pitäminen ja seksuaalikasvatus ylipäänsä on tärkeää. Myöskin eteenpäin ohjattaessa erilaisia psyykkisiä ja palveluiden saavutettavuuden aiheuttamia esteitä avunhakemiselle on hyvä selvitellä yhdessä. Uhri tarvitsee rohkaisua, sillä väkivaltaisesta tilanteesta lähteminen voi merkitä koko elämän uudelleen aloittamista.

Tilaisuuden päätösrukoukseen johdatti Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken. Hän muistutti lähimmäisenä elämisestä, siitä miten tärkeää on kysyä ja kuulla, mitä toisille ihmisille kuuluu. Tukea voi tarjota kuulevan korvana ja arkisissa askareissa, luottamuksen rakentaminen on tärkeää. Väkivallan kokemukset eivät ehkä tule esille heti, vaan on kuljettava kärsivällisesti toisen ihmisen tahdissa. Kristillisen uskon mukaan voimme toimia siunauksena toisillemme. Webinaari päätettiin Isä meidän -rukoukseen ekumeenisella sanamuodolla.

Sanna Leppäjoki-Tiistolan (Invalidiliitto ry) ja järjestöpäällikkö Annina Heinin (Kynnys ry) esitys pdf-tiedostona: