Porvoon vastaanottokeskus (VOK) sijaitsee Rauhankadulla.
Olen saanut mahdollisuuden tutustua Porvoossa sijaitsevaan VOK:en toimintaan ja
tavata sen työntekijöitä. Esittelyssä ovat sekä työtilat että toiminnan kuvaus. Minua vastassa on vastaava ohjaaja Virpi Paulanto, joka esitteli vastaanottotiloja
sekä työntekijöiden tiloja. Rauhankadun vastaanottokeskus sijaitsee entisessä
Porvoon neuvolarakennuksessa.
Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut 24.2. tasan vuosi ja suurin osa Porvoon vastaanottokeskuksen asiakkaista tulee Ukrainasta, mutta asiakkaita on myös muista maista. Porvoon yksikön johtaja Minna McLean kertoo, että Porvoossa työskentelee tällä hetkellä kolme sairaanhoitajaa, seitsemän ohjaajaa ja yksi etuuskäsittelijä, joka laskee asiakkaiden vastaanottorahan eli toimeentulotuen. Minna McLean lisäksi tapaan Porvoon yksikössä työskentelevät sosiaalityöntekijä Anu Hännisen, ohjaaja Maria Lönnrothin , vastaava ohjaaja Virpi Paulannon sekä sosiaaliohjaaja Tomi Ahosen. Työntekijöiden määrä on mitoitettu asiakkaiden lukumäärän mukaan. Porvoon yksikkö aloitti toimintansa 7.11.2022.
Virpi Paulanto lisää, että Ukrainasta osa turvapaikanhakijoista tuli Porvooseen jo
maaliskuusta 2022 lähtien yksityismajoitukseen. Porvooseen on tullut
ukrainalaisia eri aikaan ja ukrainalaisia tulee koko ajan lisää. Kaikki ovat
anoneet tilapäistä suojelua. Kun he ovat olleet Suomessa vuoden, he voivat anoa
kuntalaisuutta.
Miten turvapaikanhakijoiden määrä jakautuu ukrainalaisiin ja muista maista tulleisiin?
Sosiaalityöntekijä Anu Hännisen mukaan noin 95 % asiakkaista on Ukrainasta tulleita, eli heitä on tällä hetkellä noin 300 asiakasta. Migri on kääntänyt asiakirjoja ukrainaksi, ukrainalaisilla on vahva oma kieli-identiteetti. Vaikka he osaavat venäjää, he haluavat asioida omalla kielellä.
Kysyn myös, miten tulkkaus järjestetään?
Yksikkö käyttää tulkkeja etäpalveluna puhelimen välityksellä. Jotkut työntekijät osaavat myös venäjää. Erityistapauksissa on mahdollisuus saada pikatulkkauksia ja esimerkiksi hammaslääkärikäynnille on mahdollista saada tulkki mukaan. Mutta puhelimella toimiva tulkkaus on toiminut hyvin, toteaa Virpi Paulanto.
Mitä vastaanottoyksikön työntekijät tekevät?
- Yksikössä on avovastaanottoaika arkisin klo 9-11. Mutta jokainen asiakas tavoittaa työntekijät myös puhelimitse muina aikoina, sanoo Anu Hänninen. Sosiaalityöntekijöillä on myös oma avovastaanotto kaksi kertaa viikossa tai sitten voi myös varata ajan erikseen jonkun tietyn työntekijän luo.
- Minun pöydälleni kuuluvat esimerkiksi ennaltaehkäisevä toiminta, koulu- ja varhaiskasvatus sekä työllisyysasiat. Mutta teemme töitä tiiminä, eli jaamme myös työtehtäviä. Teemme töitä moniammatillisesti. Jos on akuutti tilanne sosiaalityöntekijä/ohjaaja tai sairaanhoitaja tekevät parityöskentelyä. Meillä on valmius tarttua eri tilanteisiin, lisää Tomi Ahonen. Oli positiivinen yllätys, miten yhteisöllisesti täällä toimitaan, Migri tukee tarjoamalla koulutuksia ja sinne voi myös soittaa asiasta kuin asiasta. Myös työyhteisöstä saa tukea, hän sanoo.
- Työtehtäviin voi kuulua kaikkea maan ja taivaan välillä. Asiakkailla on kaikenlaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi asumiseen, asuntojen valmistelut, kouluun tai yleensä suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä, sanoo Maria Lönnroth.
Migrin haja-asutusmalli erottuu laitosmallista niin, että esimerkiksi Porvoossa Hemcarella on satakunta asuntoa, joista se vastaa. Migrillä on mitoitus, että esimerkiksi yksiöön muuttaa kaksi henkilöä asumaan. Yksikkö vastaa siitä, että asunnossa on sängyt, ruokapöytä, tuolit ja kaikki keittiön varustukseen liittyvät asiat, lisää Minna McLean. Ohjaajat katsovat valmiiksi mihin majoitukseen asiakkaat siirtyvät. Eli Porvoon yksikköön asiakkaat tulevat muista vastaanottokeskuksista.
Migri ostaa palvelun Hemcarelta, koska tietty vastaanottopalvelujen tarjoaminen on mahdollista yksityiseltä toimijalta. Migrillä on myös omia vastaanottokeskuksia. Kun Migri ei enää tarvitse vastaanottopalveluita tarjoavien toimijoiden ylläpitämiä yksiköitä, niiden toiminta loppuu tarvittaessa.
- Yksikön vahvuus on, että meillä on taustaltaan hyvin monenlaisia työntekijöitä. Täällä on avoin ilmapiiri ja asioista puhutaan ja pyrimme hyödyntämään jokaisen vahvuuksia. Huumori on tärkeää, koska keskuksen avaaminen on aina rankkaa. Kun yhdessä tehdään, niin työskennellään hyvin, kertoo Minna McLean.
- Heti alusta asti halusimme tehdä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja rakentaa siltoja. Esimerkiksi kaupungin ja hyvinvointialueen toimijoiden kanssa ja eri seurakuntien kanssa. Suunnittelu ja ennakointi sekä vuorovaikutus on ollut hyvin tiivistä. tämä auttaa asiakkaiden kotoutumisessa, kertoo Virpi Paulanto.
Kysyn myös millainen suhtautuminen vastaanottokeskuksella on uskonnolliseen toimintaan?
- Vastaanottokeskuksen toimintaperiaate on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Hoidamme ihmisten perusasioita, ihmiset ovat hakeneet turvaa. Meillä on ilmoitustaulu seinällä, millä uskonnolliset toimijat voivat ilmoittaa toiminnastaan. Jos asiakas kaipaa uskontotaustaista toimintaa, kerromme sen hänelle. Tiedottaminen kuuluu peruspalveluumme. Jos joku kysyy, missä ortodoksikirkko sijaitsee, kerromme sen asiakkaalle, sanoo Minna McLean.
- Maaliskuussa isä Heikki Huttunen Helsingin ortodoksisesta seurakunnasta tulee kertomaan työntekijöille ortodoksisesta kirkosta. Tämä on meidän yksikkömme omaa koulutusta, kertoo Virpi Paulanto.
- Maria Lönnrothin mielestä kotoutuminen on onnistunut hyvin. Ne, jotka ovat päättäneet jäädä, ovat alkaneet opiskella suomea ja he haluavat opiskella kieltä. Anu Hänninen lisää, että Porvoossa on suopea suhtautuminen ukrainalaisiin. Eri toimijat, kuten Samaria on järjestänyt täsmäkeräyksiä ukrainalaisille ja FB-sivuilla voivat ihmiset ilmoittaa, mitä he voivat lahjoittaa tai ukrainalaiset, mitä he tarvitsevat. Tämä on toiminut hyvin.
-Täytyy myös muistaa, että Porvoon kaupungilla oli 40 ihmiselle asunto valmiina kesä-heinäkuussa 2022 ukrainalaisille ennen kuin Hemcare aloitti Porvoossa, muistuttaa Virpi Paulanto.
Miten eri uskonnollisten toimijoiden tulisi suhtautua vastaanottokeskuksen asiakkaisiin?
- Kun ihmiset lähtevät sotaa pakoon kuten esimerkiksi Ukrainasta, he tarvitsevat ensin turvaa ja suojaa. Nämä ihmiset ovat haavoittuvassa asemassa. Vastaanottokeskuksen vastuulla on huolehtia, että kaikilla asiakkailla on turvallinen olo. Heidän täytyy saada majoittua ja asettua rauhassa. Korostan turvallisuutta.
Vastaanottokeskukset toimivat Migrin alaisuudessa ja niiden täytyy toimia lakisäänteisesti, eli meillä on vastuu asiakkaista. VOK vastaa asiakkaiden turvallisuudesta. Asiakkailla täytyy olla oikeus päättää omasta uskonnostaan, ja uskonnollisen toimijan tarjoajan täytyy kunnioittaa asiakkaan oikeutta elää omaa uskontoaan. Pitäisi olla enemmän uskontosensitiivisyyttä kuten kulttuurisensitiivisyyttä.
Asiakkailla on oikeus
uskonnon harjoittamiseen sekä myös vapaus uskonnosta. Katsomuksellinen
moninaisuus tulee huomioida kuten huomioimme kulttuurin tai kielen.
Uskonnollisilla toimijoilla tulisi olla vuorovaikutteisempi yhdyspinta. On
tärkeää katsomuksellisen moninaisuuden tunnistaminen.
Vastaanottokeskuksen tehtävänä on tarjota esimerkiksi Ukrainan sodasta paenneille turvaa ja turvallisia tiloja, tiivistää Virpi Paulanto VOK:en toiminnan periaatteen.
Haastattelu: Mayvor Wärn-Rancken