Veli Gabriel Salmela Roomassa: Ekumenian tehtävä on olla yhteisen kristillisyyden ääni ja sen vahvistaminen

Pyhän Henrikin muistopäivän ekumeeninen delegaatio vieraili Roomassa 16.-21. tammikuuta 2023. Delegaatiota johti tänä vuonna piispa Kaisamari Hintikka Espoon ev.-lut. hiippakunnasta. Suomalainen  delegaatio on vieraillut Roomassa vuodesta 1985 lähtien. Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken haastatteli delegaation kuulunutta veli Gabriel Salmelaa:

Veli Gabriel  osallistuu ensimmäistä kertaa ekumeenisen delegaation matkaan Roomassa.
Kysyin häneltä, miten hän kokee osallistumisen delegaatioon?
Veli Gabriel  kokee, että se on suuri siunaus, ilo ja etuoikeus. ”On hienoa saada olla mukana tässä hyvin merkittävässä tapahtumassa ja ekumeenisessa hengessä, jossa on mukana katolisen kirkon edustajia mutta myös luterilainen piispa Kaisamari Hintikka ja Haminan piispa Sergei Suomen ortodoksisesta kirkosta. Saamme tavata Rooman piispan, paavin ja tämä on ainutlaatuinen kokemus ja hetki”, toteaa veli Gabriel.

Veli Gabriel on dominikaaniveli, suomalainen, vihitty diakoniksi ja papiksi Helsingin hiippakunnassa piispa Teemu Sipon toimesta. Ekumeniatausta on ollut ikään kuin sydämessä, verissä ja hengessä lapsuudesta asti. Vanhempani ovat luterilaisia, setä on ollut helluntaipastori ja niitä vaikutteita on ollut läsnä koko elämän ajan. Olemme rukoilleet Jeesusta iltarukouksessa. Se on oman hengellisen elämän ydin, joka on minun mielestäni ekumeeninen ja on omalta osaltani tieni johtanut dominikaaniksi.

Miten löysit dominikaaniveljet?
Minulla oli hengellisen etsinnän aika jo nuorena rippikouluiässä tuli ajatus, että halusin pyhittää koko elämäni Jumalan palvelukseen. Ja se oli kokemus Jumalan rakkaudesta. Evankeliumin todellisuusviesti ja sen levittäminen omassa elämässä on ainutlaatuisinta ja hienointa, tavoiteltavinta. Tuli ajatus, että koko elämän persoonan antaminen siihen käyttöön olisi hieno lahja ja mahdollisuus. Opiskelin teologiaa Helsingin yliopistossa ja ajattelin että minusta tulee luterilainen pappi, koska se oli ainoa malli, mikä minulla oli mielessä tai kokemuksesta. Opintojen aikana keskityin keskiajan teologiaan ja Tuomas Akvinolaiseen.

Minulla oli hyvät professorit ja Tuomas Akvinolaisen kautta kiinnostuin katolilaisesta teologiasta, kristillisestä moraalista ja kokonaisvaltaisesta käsityksestä koko maailmankaikkeudesta, ihmisestä hengellisenä ja ruumiillisena olentona, jossa on hyveet mutta myös kristillinen maailmankatsomus, että on Jumala ja miten Hän toimii maailmassa. Mikä on Pyhä Henki, mikä on Pyhän Hengen rooli nykymaailmassa.

Halusin kokonaisvaltaisen filosofisen, loogisen ja koherentin käsityksen itsestä, maailmasta ja Jumalasta. Tähän Tuomas Akvinolainen antoi sellaiset vastaukset, jotka koin omalla kohdallani todeksi. Tästä tuli intellektuaalinen tapa elää kristittynä tai nähdä maailmaa kristittynä. Tässä oli myös sellainen sattuma, että Tuomas Akvinolainen oli myös dominikaaniveli ja hänessä yhdistyi toinen elementti: kaipuu Jumalaan ja pyhitettyyn elämään. Dominikaanisääntökunta elää puolimonastista, kontemplatiivista elämää, meillä on kontemplatiivinen aktiivinen elämänmuoto. Siinä kolahtivat palaset kohdalleen, sekä älyllinen että hengellinen etsintä. Sisäinen hengellisen elämänmuodon kaipuu löytyi dominikaanisesta sääntökunnasta.

Milloin annoit lupaukset?
Menin novisiaattiin 2008, novisiaatti kestää yhden vuoden, jonka jälkeen annetaan ensimmäiset lupaukset kolmeksi vuodeksi. Sen jälkeen annetaan ikuiset lupaukset. Ikuiset lupaukset annoin Oslossa vuonna 2013. Olen ollut Helsingissä vuodesta 2014. Kun tulin Suomeen, minut vihittiin diakoniksi.

Delegaation koostuu eri kirkkokunnista ihmisiä. Millaisia ekumeenisia keskusteluja on käyty tässä ryhmässä?
Hyvin laajapohjaisia, koska ohjelmaan on kuulunut vierailut esimerkiksi uskontojen välisen vuoropuhelun virastossa, jossa kuultiin viraston edustajan esitys uskontojen välisestä vuoropuhelusta ja siinä tuli virikkeitä paavi Franciscus paavikauden kohtaamisista, joka oli tärkeä elementti ja siitä aukesi keskusteluja. Ryhmän sisällä keskustelimme näistä vapaamuotoisesti. Kysymyksiä nousi siitä, miten suhtaudutaan ekumeenisesti toisiin kristittyihin ja laajemmin millä tavalla voidaan hyödyntää ekumeenisen kohtaamisen, kuuntelemisen kykyä sekä ymmärtämisen taitoja kohtaamisessa toisen uskonnon edustajan kanssa. On ollut myös henkilökohtaisempia keskusteluja, mikä on esimerkiksi karismaattisen liikkeen rooli tai Pyhän Hengen toimintaa ja miten me näemme ne omissa työkuvioissa ja erilaisissa yhteisöissä.

Onko jotain uutta tullut esille?
Itse vanhan kirkon ja perinteen edustajana liturgiasta puhutaan aina eri näkökulmista ja jumalanpalveluksen eri muodoista. Itselle jäi kotitehtäväksi ortodoksisen Markuksen liturgia, josta en ollut aikaisemmin kuullut. Se on käytössä itäisessä ortodoksisessa kirkossa ja haluan tutustua siihen. Katolisessa kirkossa on messun viettäminen voi kestää 20–30 minuuttia, heidän perinteessään on pidemmät eukaristiset liturgiat, mutta Markuksen liturgia on lyhyin.

Mikä oli mielestäsi tämän matkan kohokohta?
Mielestäni paavin tapaaminen oli kohokohta, paavin yksityisaudienssi sekä Pyhän Henrikin messu, jossa luterilainen piispa Kaisamari Hintikka saarnasi. Paavin tapaaminen oli ikimuistoinen. Yllätys oli, että hän oli meitä vastassa kirjaston ovella. Kokemus oli sydämellinen, hengellinen ja syvästi vaikuttava kokemus siitä, että ollaan kirkon sydämessä. Paavissa Pietarin seuraajana kohtaa koko kristikunnan historian, nykyisyyden ja sen maailmanlaajuisen yhteisön, sen hengellisen isän.

Millainen ekumeeninen ilmapiiri on Suomessa?
Koen, että on kasvavassa määrin avoimuutta toisia kristittyjä kohtaan. On ymmärrystä toisenlaisiin tapoihin, käsityksiin ja elämänmuotoihin. Yhteistä työtä on helppo tehdä monin paikoin. On aito pyrkimys, että pääsemme nauttimaan edellisten sukupolvien ekumeenisesta työstä teologisesti ja niitä hedelmiä voi korjata. On avoimuutta ja vähemmän pelkoa eri kristillisiä perinteitä kohtaan. Tässä mielessä ekumeeninen ilmapiiri on avoin ja hyvä.

Mitä katolilaisella kirkolla on annettavaa ekumenialle?
Liturginen, historiallinen hengellisyyden monimuotoisuuden rikkaus voi olla sellaista, joka tarjoaa avartavia ja uudella tavalla virvoittavia hengellisiä mahdollisuuksia ja aarteita ammennettavaksi. Toinen on intellektuaalinen traditio. Katolisessa kirkossa on paljon kansainvälisen yliopiston ja tutkimuksen perinnettä ja sen mukanaan tuomaa tapaa keskustella intellektuaalisella tasolla voi hyödyntää.

Mitä katolinen kirkko voi oppia muilta?
Käytännönläheisyys, dynaamisuus, ei-pappiskeskeinen työntekijäkulttuuri, vaan maallikkoaktiivisuuden arvostaminen ja sen kehittäminen.

Millainen on ekumenian tulevaisuus Suomessa?
Suomessa joka kasvavassa määrin monikulttuuristuu ja sekularisoituu, yhteisen todistuksen ja palvelun vetovoima kasvaa. Ihmiset, jotka ottavat kristinuskon vakavasti ja joille se on henkilökohtaisesti tärkeä, voivat löytää ekumeenisesta yhteistyöstä tavan todistaa kristillisen identiteetin mielekkyydestä ja tarjota välineitä, tukea sekä matkakumppanuutta. Ekumenian tehtävä on olla yhteisen kristillisyyden ääni ja sen vahvistaminen. Ei kaikkien ongelmien ja ristiriitojen voittaminen.

Haastattelu ja kuva. Mayvor Wärn-Rancken