Viisautta ja vaellusta pohjoismaisittain

Pohjoismainen yhteistyö, yhdessäolo ja jakaminen nousivat keskiöön pohjoismaisessa ekumeenisessa naiskonferenssissa Islannin Hólarissa 10.-13.8.2016. Vaikuttavat luonnonolosuhteet antoivat oman kehyksensä konferenssin kululle. Teemana oli Visdom, Växt, Vandring. Saaren kirkollinen historia on Hólarissa kaikkialla aistittavissa. Ympäristö tarjosi mainiot puitteet yhteiselle vaellukselle kohti viisautta ja kasvua. Pohjoismaisia ekumeenisia naisten konferensseja on järjestetty vuodesta 1990 alkaen noin joka toinen vuosi. Epävarmuus näiden kokoontumisten tulevaisuudesta kaihersi monen mieltä, koska vuoden 2011 jälkeen järjestelyjä on jouduttu tekemään vapaaehtoisin voimin. Mistä resurssit, kysyi moni.

Viiden tunnin matka bussilla Reykjavikista Hólariin taittui Islannin ihmeitä ihaillen. Tietoiskuja saimme ajoittain, kun diakoni Ragnheidur Sverrisdóttir kertoi Islannin kirkollisesta tilanteesta, maantieteestä ja ohikiitävien paikkojen historiasta.  Kansa on aina elänyt läheisessä suhteessa luontoon ja suhtautuminen luonnonuskonnoista kumpuaviin ilmiöihin on edelleenkin osittain näkyvissä. Suhtautumisesta menninkäisiin ja maahisiin Ragnheidur kertoi kiintoisan tarinan tienrakennusprojektista, mikä ei edistynyt lainkaan; maansiirtokoneita hajosi ja rakennusmaalta hävisi työkaluja. Vasta kun hyväksyttiin suojeltavaksi tarkoitetun kiviröykkiön jättäminen paikalleen ja kierrättää tuleva tie sen ympäri, tien rakentaminen onnistui.  Tarinoiden saattelemana saavuimme myöhään illalla Skagafjördur-vuonon pohjukassa sijaitsevaan Hjaltadaluriin, jossa päämäärämme Hólarin pieni yhteisö sijaitsee. Nykyinen piispanistuimen haltija, piispa Solveig Lára Gumundsdóttir ja muut islantilaiset emäntämme olivat meitä vastassa; tunsimme saapuneemme historiallisesti pyhälle paikalle.

Ihmeiden Islanti

Konferenssi aloitettiin Hólarin kirkossa, mikä on jo viides samalla paikalla oleva kirkko ja valmistunut v. 1763. Alttaritaulu on katoliselta ajalta 1400-luvulla Englannin Nottinghamissa valmistettu alabasterinen kuvaveistos, joka on voimakkaista historian käänteistä huolimatta voitu säilyttää kirkossa, ja jota nykyään pidetään kirkon suurimpana aarteena. Nordisk ekumenisk kvinnokomittén puheenjohtaja Kirsen Almås toivotti kaikki konferenssin osanottajat tervetulleiksi sekä kiitti piispa Solveig Láraa siitä, että konferenssi voitiin pitää hänen hiippakunnassaan näin historiallisessa paikassa.

Solveig Lára kertoi puolestaan Islannin kirkon historiasta. Piispanistuin on Hólarissa ollut vuodesta 1106. Ennen vuotta 1801 Islanti jakautui kahteen hiippakuntaan: pohjoisessa Hólarin (v.1106) ja etelässä Skálholtin (v.1056) hiippakunta. Kyseisenä vuotena nämä yhdistettiin yhdeksi ja tuomiokapituli siirrettiin pääkaupunkiin Reykjavikiin. Mainituille kahdelle vanhalle piispalliselle paikalle palautettiin piispanvirat 1900-luvun puolivälissä. Hólariin tuli ensimmäinen uuden ajan piispa (vigslubiskup) v. 1986.

Muiden Pohjoismaiden tapaan suurin osa kansalaisista, n. 70 %, kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Viime vuoden lopussa islantilaisia oli 318 452 henkeä. Joukossa on myös muihin kristillisiin kirkkoihin kuuluvia ja nykyään myös muslimeita.

Saaren väestö otti kristinuskon vastaan vuoden 1000 tienoilla, kun Norjan kuningas Olavi Tryggvenpoika kehotti alamaisiaan ottamaan kasteen. Sittemmin Tanskan kruunun alaisuudessa olleeseen Islantiin eteni reformaatio kuningas Kristian III:n päätöksillä. Hólarin hiippakunta piispansa Jón Arasonin (piispana 1524–1550) johdolla säilyi katolisuuden viimeisenä linnakkeena. Kuitenkin lopulta vuonna 1550 piispa Arason yhdessä kahden poikansa kanssa vietiin Etelä-Islantiin ja mestattiin. Jón Arasonin karmeaa kohtaloa surraan vieläkin. Kristinuskon historian pimeitä osia emme voi välttää.

Hólarin historiaan ja nykyisyyteen liittyy vahvasti koulutus. Piispa Jón Ögmundssonin katedraalikoulu perustettiin jo 1106. Reformaation jälkeen koulusta tuli latinankoulu, joka toimi aina vuoteen 1801. Vuonna 1882 koulusta tuli maatalousoppilaitos ja vuonna 2007 korkeakoulu, jolla on kolme opintosuuntaa: vesistönhoito ja kalabiologia, hevoskasvatus ja ratsastus ja turismi. Opiskelijoita on n. 250, Islannista ja muualta Euroopasta.

Valta – voimattomuus – Jumalan valta ja armollisuus

Ensimmäisen varsinaisen konferenssipäivän alustuksen piti professori Sólveig Anna Bóasdóttir teemanaan Makt och vanmakt i kvinnors liv. Hän reflektoi teologian ja etiikan pohjalta valtaa ja voimattomuutta, väkivaltaa, kärsimystä ja pahuutta. 

Esitys perustui teologien Marie Fortunen ja Wendy Farleyn tutkimustuloksiin. Mieleemme jäi pohdinta siitä, että miten esimerkiksi naiset hakevat kokemaansa väkivaltaan syytä ja vieläpä itsestään. Fortunen mukaan se, että haetaan väkivallan oikeutusta sisältää vinoutuneen jumalakuvan ja vinoutuneen ihmiskäsityksen. Jumalan rakkaus voitti väkivallan. Jeesuksen ristikuolemassaan kokemaa väkivaltaa ei pidä ottaa kärsimyksen tavoiteltavaksi malliksi, vaan uuden toivon merkiksi kohti uutta, uudelleen muotoutunutta elämää, jossa ei ole kärsimystä eikä väkivaltaa. 

Wendy Farleyn tutkimuksiin viitaten Sólveig käsitteli Jumalan valtaa armollisuudessa. Kristittyjen Jumala valitsee ilmestymisensä hyvinvoinnin, täydellisyyden, kauneuden ja vallan ulkopuolella. Jumala syntyy tallissa ja kuolee ristillä. Nämä tapahtumat osoittavat Farleyn mukaan, ettei mikään maailmassa, ei köyhyys, kodittomuus eikä väkivalta voi erottaa meitä Jumalasta. Jumalan valta ja armollisuus tulee näkyväksi erityisesti näkyvimmin haavoittuvissa olosuhteissa.

Sólveigin alustukseen voi tutustua alempana.

Vaellusta, meditaatiota, kulttuuria ja kutsuja

Ohjelmassa oli kahdenlaista ryhmätyöskentelyä. Yleisesitelmien jälkeen keskusteltiin ja syvennettiin ajatustenvaihtoa ja jakamista kolmessa pienryhmässä. Neljä toimintaryhmää eli ns. workshopit vuorostaan keskittyivät konferenssin temaattiseen puoleen. Vaellusta toteutettiin kahden tunnin vaelluksella islantilaisessa metsässä teemalla Luonnon pyhyys. Islanti on tunnettu siitä, ettei metsää ole kuin paikka paikoin istutettuna. Metsää on kyllä ollut, mutta se on kadonnut. Saaren asuttamisen ajoilta alkaen metsät raivattiin ja hakattiin maanviljelyksen tieltä ja polttopuiksi. Ilmaston kylmeneminen, tulivuorten purkaukset ja maanjäristykset ovat estäneet puuston luonnonmukaisen uusiutumisen. Sittemmin on turvauduttu istutuksiin. Aivan kirkon lähellä on iso alue Tröllskagi, jonka istutettu puusto on kehittynyt oikeaksi metsäalueeksi. Hiljainen vaellus Sigrún Óskarsdóttirin johdolla oli vaikuttava kokemus.

Naisten viisaus oli aiheena Kirsten Grönlien Zetterqvistin vetämässä ryhmässä, missä keskityttiin kuuntelemaan Selma Lagerlöfin satua. Tarina kertoi 12 naisesta, jotka elivät yksinäisinä omissa tuvissaan. He tapasivat ajoittain yhteisillä kahvikutsuilla. Kävi niin, että yksi heistä vuorollaan ei enää löytänyt mitään syytä kutsua toisia luokseen. Syy löytyi lopulta auringosta, joka paistaa kaikille. Sadun pohjalta jokainen osallistuja poimi itselleen puhuttelevimman kohdan, piirsi siitä kuvan ja jakoi kertomuksensa kaikille. Oli todella mielenkiintoista, kuinka erilaisia painotuksia, elämäntilanteita ja kokemuksia satu herätti!

Musiikkimeditaatioryhmää veti Kristin Skaare, joka oli valinnut työryhmän paikaksi kirkon. Hän soitti pianolla vanhaa ja uudempaa musiikkia aloittaen Hildegard von Bingenin musiikista. Osallistujat keskittyivät kuuntelemaan musiikkia puolen tunnin ajaksi. 

Rentoutuneena, mieli avoinna siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, johon vetäjä antoi kirjallisena ohjeita jokaisen valittavaksi omien tunteidensa mukaisesti. Oli mahdollisuus olla kirkossa tai lähteä ulos luontoon. Oli mahdollisuus kuunnella omaa sisäistä ääntä, erilaisia omaan elämään vaikuttavia asioita tai mahdollisesti elämään ulkopuolelta tulevia haasteita ja vaikutuksia, joilla on merkitystä omalle elämälle juuri nyt – ja mitä niille voisi tehdä. Oli mahdollisuus keskittyä omaan itseensä tai omiin ihmissuhteisiin – tai vain olla hetkessä aistit avoinna ja mieli tyhjänä. Oli todella mielenkiintoista huomata, että näinkin lyhyessä ajassa aika hävisi ja olo tuntui rajattomalta – ikään kuin aikaa olisi loputtomiin.

Neljäs työryhmä saattoi edelleen keskittyä molempina päivinä pidettyihin esitelmiin.

Islantilaiset ovat musikaalista väkeä, tätä todistimme kulttuuri-illassa, kun vokalisti Helga Rós Indriðadóttir ja pianisti Tomas Higgerson tulkitsivat vanhaa ja uutta lauluperinnettä. Kirkko antoi pienelle konsertille kauniit puitteet.  Kauniit, hyvää tekevät puitteet jatkuivat, kun pääsimme tutustumaan piispan toimistoon. Tämä toimistorakennus on kopio oikeasta piispa Audun Punaisesta talosta. Norjalainen Audun toimi piispana 1313–1322 ja rakennutti talon Norjasta jäitä pitkin tuoduista hirsistä. Talo seisoi paikallaan 1800-luvun alkuun, mutta sitten se huonokuntoisena purettiin. Islannin kristillisyyden tuhatvuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2000 talo rakennettiin uudelleen vanhan mallin mukaan jälleen Norjasta tuodusta puutavarasta. Nyt tuo uusvanha kaunis ruohokattoinen hirsirakennus kirkon ja piispan kotitalon välissä toimii sekä piispan toimistona että konsertti- ja luentosalina.

Torstai-ilta päättyi piispantalossa pidettyyn vastaanottoon. Pohjoismaisten kielten sekoitus täytti kotoisan miljöön. Piispa Sólveig Lára ja hänen puolisonsa Gylfi Jónsson seurustelivat isäntäparina juuri siihen tyyliin kuin välittömillä islantilaisilla on tapana.

Suomalaiset naiset tekijöinä ja näkijöinä

Konferenssin kolmannen päivän aloitti Päivi Salmesvuori esityksellä, mikä pohjautui hänen yhdessä Terhi Utriaisen kanssa toimittamaansa julkaisuun Finnish Women Making Religion. Between Ancestors and Angels. Päivi esitteli suomalaisia arkielämässä toimivia naisia aktiivisina uskonnon tekijöinä. Julkaisun tapauskertomukset valaisevat luterilaisuuden eri puolia ja myös ei-luterilaista uskonnollisuutta. Ne on historiallisesti järjestetty neljään osioon: 1) aika 19.vuosisadan lopulta Ensimmäiseen maailmansotaan, 2) ajanjakso maailmasotien välissä, 3) aika 1950 – 1980 ja 4) osio, mikä keskittyy nykypäivään ja nyt vallalla oleviin trendeihin.

Tapaustutkimukset käsittelevät esim. kansanuskoa ja vainajista huolehtimista, unisaarnaamista, lähetystyötä, sukupuolen ja etnisyyden kohtaamista, lääkärin ammatin ja uskonnon yhteensovittamista, varhaista kristillistä feminismiä, taiteen ja teosofian yhdistämistä, papiksi vihittyjen naisten elämänmakuista teologiaa, ekumeenisten perheiden arkea, karismaattisten naisten strategioita, uskonnon ja ekologian kysymyksiä sekä itämaisten uskontojen ja uushenkisyyden harjoittamista. Jotkut tutkimukset keskittyvät yksityiseen ihmiseen, naiseen, toiset taas käsittävät laajempia ryhmiä, kaikki kuitenkin kuvastavat historiallista ja sosiaalista kontekstia.

Tapaustutkimukset osoittavat sen, miten moninaisella tavalla uskonto on toiminut instrumenttina naisten itsenäistymis- ja tasa-arvopyrkimyksille, auktoriteettiasemaan sekä ihmisenä kasvamiselle. Naiset ovat uskonnon avulla säilyttäneet perinteitä ja/tai pyrkineet luomaan jotakin uutta. Ne pyrkivät myös osoittamaan sen, että suomalainen luterilaisuus on ollut ja on hyvin kansainvälinen vaikuttaja.

Esitystä kuunneltiin kiinnostuksella ja teemaan paneuduttiin myös ryhmätyöskenetlyssä.

Päivin luennon voi lukea alta.

Anna Hyvärisen esityksen teemana oli Freedom of Religion or Belief as a Human Right. Anna on kuluvan vuoden alussa aloittanut Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa ihmisoikeusasiantuntijana. Esityksessään hän painotti YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18. artiklaa, mikä takaa jokaisella ihmiselle ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja. Ikäväksi on todettava, että tämä perusoikeus ei kaikkialla maailmassa toteudu.

Esityksessä erityistä kiitosta herättivät ne konkreettiset toimet, joita Anna ehdotti toteutettaviksi jokaisen omilla paikkakunnilla ja jotka perustuvat kaikkiin voimassaoleviin hyväksyttyihin sekä ihmisoikeuksia että uskonnonvapautta käsitteleviin sopimuksiin.

Hartaudella

Tällaisiin kokoontumisiin kuuluvat luonnollisina osina aamu- ja iltahartaudet. Perjantai-illan hartaus oli ortodoksisen kirkon perinteen mukainen. Sen johti Outi Piiroinen-Backman. Ortodoksisen perinteen mukaiset perjantain ja kirkkovuoden tekstit, psalmitekstit, rukoukset sekä laulut Taivaallinen kuningas ja Kyrie eleison polveilivat palveluksessa. Monelle tämä oli ainutkertainen ja puhutteleva kokemus.

Perinteiseen tapaan päättymispäivää edeltävä ilta vietetään pohjoismaisena iltamana. Inger Lise Olssen Ruotsista johti illan, joka alkoi norjalaisella kansanlaululla. Piispa Irja Askolan ruotsinkielinen runotervehdys kuultiin Sirpa-Maija Vuorisen esittämänä. Ebba Laxell laulatti Lars Huldenin laulun. Kansantanssiin Varjele vakainen Luoja -kalevalamitan tahtiin johdatti Satu Kaisa Nahkola, myös norjalaiseen malliin. Eeva-Kaisa Rossi perehdytti körttiläiseen veisuuperinteeseen ja tämäkin otettiin ilolla ja kiinnostuksella vastaan. Pohjoismaisuus yhdistää ja tuo iloa.

Kolme viisasta naista – ja muutama lisää

Lauantai 13.8. oli konferenssin päätöspäivä ja se alkoi kolmen viisaan naisen piispallisella keskustelulla. Piispat Sólveig Lara Gudmundsdóttir ja Solveig Fiske Norjasta sekä kirkonjohtaja Helen Friberg Ruotsista keskustelivat Kirsten Almåsin johdolla siitä, miten kukin heistä haluaisi nostaa esille konferenssin teeman viisaus, kasvu, vaellus. Oli mielenkiintoista kuunnella, kuinka erilaisia näkökulmia ja painotuksia he esittivät yhteisestä aiheesta.  

Naisten elämään vaikuttavat monet elementit, kiemurat ja elämän kuviot käsiteltiin. Lopuksi todettiin, että on myös syytä muistaa juhlia, kun on sen aika. Juhlan järjestäminen voi helposti arjen kiireissä unohtua, mutta toteutetun juhlan jälkeen on hyvä ja huojentunut olo pitkäksi aikaa.

Päätösjumalanpalveluksen johti Helen Friberg ja saarnan piti pastori Petra Jonsson. Hän puhui Luukkaan evankeliumin 13 luvun kohdasta, jossa Jeesus parantaa naisen sapattina. Molemmat puhuivat jalkojen pesusta meille annettuna esimerkkinä raamatullisesta palvelutehtävästä ja rakkauden tekona, ihmisen, siis lähimmäisen kohtaamisena. Jumalanpalveluksen koskettavana ja yhdistävänä osana oli konkreettinen jalkojenpesu. Käsien voitelu öljyllä oli myös mahdollista. 

Näin me uudenlaisen kokemuksen vahvistamina sekä sanan koskettamina olimme valmiit jatkamaan matkaamme eteenpäin kukin omaan maahamme. Konferenssin ohjelma oli laadittu onnistuneesti siten, että osallistujilla oli riittävästi aikaa sekä kuullun että kokemusten vaihtamiseen, mutta myös omaa aikaa hengittää islantilaista ilmaa ja nauttia luonnon kauneudesta. 

Selkeä pohjoismaisen yhteistyön foorumi on todellakin tarpeen. Konferenssissa oli 44 osanottajaa, suurin joukko oli Ruotsista: 17 naista, norjalaisia oli 10, suomalaisia 9 ja islantilaisia 8. Naisten tekemä työ kirkoissa ja yhteiskunnassa on keskeistä ja ansaitsee tulla huomioiduksi pohjoismaisella foorumilla. Tällainen yhteys rikastuttaa seurakuntia ja kirkkoja. Konferenssin organisoi Nordisk ekumenisk kvinnokommitté, joka on vuonna 1990 perustettu yhteistyöverkostoksi Pohjoismaisen ekumeenisen neuvoston yhteyteen. 

Kun neuvoston toiminta vuonna 2004 loppui, siirtyi pohjoismainen ekumeeninen yhteistyö Ekumenik i Norden -ohjelman alle. Ohjelmalla oli yksi palkattu työntekijä, joka mm. koordinoi EIN:n verkostojen (11) toimintaa.  Pohjoismaiset kirkot eivät enää vuoden 2011 jälkeen ole tukeneet pohjoismaista yhteistyötä tällä tasolla. EIN:n entisistä verkostoista muutamat ovat jatkaneet toimintaansa ja NEKK on yksi näistä. Tulevaisuus näyttää, jaksetaanko toimintaa ylläpitää vapaaehtoisvoimin.

Outi Piiroinen-Backman ja Sirpa-Maija Vuorinen

Kuvat: Sirpa-Maija Vuorinen, Sólveig Lára Gudmundsdóttir, Satu Kaisa Nahkola

Ryhmäkuva: Gylfi Jónsson

Sólveig Anna Bóasdóttir: Makt och vanmakt i kvinnors liv

Teologisk reflektion över våld, lidande och det onda, men även kärlek och barmhärtighet.

Päivi Salmesvuori: Finnish Women Making Religion. Between Ancestors and Angels

The history – and the history of religion – of Finland has usually been presented to foreigners from the state historical aspect. From the medieval times to 1809, Finland was part of Sweden and from 1...