Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista 20 vuotta – mikä on julistuksen merkitys tänään?

Luterilainen maailmanliitto ja roomalaiskatolinen kirkko allekirjoittivat asiakirjan Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista vuonna 1999. Juhlaseminaari 20-vuotismerkkipäivän kunniaksi järjestettiin 31.10.2019 Studium Catholicumissa Helsingissä. Iltapäivän aikana pohdittiin, mitä julistus on opettanut, ja mihin se kutsuu luterilaisia ja katolilaisia tänään. Iltapäivän aikana kuultiin myös täydentäviä näkökulmia opilliseen ekumeniaan. Tilaisuuden järjestivät ev.-lut. kirkkohallituksen ulkoasiain osasto/Teologiset asiat, Studium Catholicum ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Seminaarin puheenvuorot tullaan julkaisemaan .

 

Studium Catholicum on dominikaaninen kulttuurikeskus Helsingin keskustassa Ritarikadulla.  Veli Gabriel Salmela totesi tervetulosanoissaan dominikaanien pyrkineen alusta asti edistämään kristittyjen yhteyttä paikallisesti ja kansainvälisesti. Studiumin uusi Angelicum-sali tarjosi seminaarille juhlavat puitteet.

Johtava asiantuntija, dosentti Tomi Karttunen lausui seminaarin johdantosanat. Hän totesi, että Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on latautunut, painava teksti. Käsitteleehän se 1500-luvun reformaatioon ja lännen katolisen kirkon jakautumiseen johtaneen kiistakysymyksen ydinkysymystä, oppia vanhurskauttamisesta, pelastuskysymystä.

 

Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista, kaste ja yhteyden kasvu

 

Piispa emeritus Eero Huovinen piti iltapäivän avausluennon. Huovinen on ollut 20 vuotta mukana luterilais-katolisessa dialogissa ja toimi puheenjohtajana yhteyskomissiossa, joka päätti työnsä viime kesänä ja luovutti raporttinsa Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta (2017).

 

Huovinen esitteli Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista sitoumusartiklaa 43, jossa todetaan:

 

• Konseksumme vanhurskauttamisopin perustotuuksista tulee ilmetä ja osoittaa merkityksensä kirkkojen opissa ja käytännössä.
• Tässä katsannossa on vielä jäljellä painoarvoltaan erilaisia kysymyksiä, jotka kaipaavat lisää selvitystä:
• Ne koskevat mm. Jumalan sanan ja kirkon opin välistä suhdetta samoin kuin oppia kirkosta, kirkollisesta auktoriteetista, kirkon ykseydestä, virasta ja sakramenteista kuten myös vanhurskauttamisen ja sosiaalietiikan suhteesta.
  
• Olemme vakuuttuneita, että saavutettu yhteisymmärrys antaa sellaiselle selvitykselle kestävän perustan.
• Luterilaiset kirkot ja roomalaiskatolinen kirkko jatkavat ponnisteluaan yhteisymmärryksen syventämiseksi niin, että se kantaa hedelmää kirkon opissa ja kirkollisessa elämässä.

 

Mitä on tapahtunut julistuksen allekirjoittamisen jälkeen? Ruotsin ja suomen luterilaisten kirkkojen ja katolisten hiippakuntien oppikeskustelut ovat jatke julistukselle vanhurskauttamisopista, niiden tuloksena julkistettiin asiakirja Vanhurskauttaminen kirkon elämässä vuonna 2009.

 

Vuonna 2015 valmistui asiakirja Declaration on the Way, jonka on kolme keskiestä teemaa nousevat Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista artiklasta 43: kirkko-oppi, ehtoollinen ja virka.

 

Ajankohtainen dialogiasiakirja seminaarissa oli Baptism and Growth in Communion (Kaste ja yhteyden kasvu), jonka Luterilaisen maailmanliiton neuvosto otti vastaan luterilais-katolisen ykseyskomissiolta vuonna 2019. Suomen ev.-lut. kirkko on ensimmäisenä valmistelemassa käännöstä tästä asiakirjasta.

 

Asiakirjassa asetettu tavoite on käytännön tason ekumenian edistäminen. Siinä on muotoiltu kuusi lyhyttä ekumeenista sitoumusta. Tiivistettynä niiden sisältö on (vapaasti suomennettuna):

 

1.      Kaste vahvistaa yhteyttä kirkkoyhteisöjen välillä, ei vain yksittäisten kristittyjen välillä.

2.      Todetaan, että olemme toisten kirkkojen vastavuoroisen tunnustamisen tiellä.

3.      Tunnistetaan, että on jo olemassa mahdollisuuksia eukaristisen yhteyden jakamiseksi, nyt sitoudutaan kasvattamaan näitä mahdollisuuksia.

4.      Tunnustetaan että Pyhä Henki voi käyttää toisen kirkon pappisvirkaa uskovien yhteisössä ja sitoudutaan työskentelemään viran tunnustamisen puolesta

5.      Todetaan, että paikallistasolla on tärkeää pyrkiä toteuttamaan ekumeenista vuoropuhelua kirkon vastuullisten henkilöiden toimesta.

6.      Luterilaiset ja katoliset ovat saaneet Jumalan armon ja sitoutuvat julistamaan yhdessä evankeliumin ja edistämään ihmisarvoa, yhteisvastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja huolenpitoa luomakunnasta.

Näissä sitoumuksissa on nähtävissä ambivalenssi: tunnustetaan että näkyvää yhteyttä jo on, ja nyt halutaan syventää ymmärrystä ja yhteyttä.

 

 

Kommenttipuheenvuorot katolisesta, metodistisesta ja anglikaanisesta näkökulmasta

Katolinen näkökulmaa Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisopista valotti monsignor Raimo Goyarrola. Hän suositteli myös tutustumaan asiakirjaan Vanhurskauttaminen kirkon elämässä (2010). Luterilaiset ja katoliset lähestymistavat eroavat painotuksiltaan ja näkökulmiltaan. Julistus tarjoaa erot sovittavan yksimielisyyden, joka muodostuu yhteisistä johtopäätöksistä sekä molempien osapuolten erilaisista korostuksista.

 

Julistuksen sisällön omaksuminen on prosessi, joka vaatii oikeaa perimätiedon tulkintaa, ja samaa henkeä, joka mahdollisti julistuksen synnyn. Katolisen näkemyksen mukaan vanhurskauttamisoppi on kaiken ytimessä ja siihen suhteutuvat kiinteästi muut opinkappaleet. Yhteinen julistusta ei ole seurannut välitön ykseyden palautuminen, eikä eukaristista yhteyttä. Julistuksen kirkko-opillinen vaikutus ei siis ole yhtä suuri kuin luterilaisten keskuudessa kenties toivottiin.

 

Goyarrola esitti käytännön ehdotuksia, jotka voisivat edistää julistuksen omaksumisprosessia ja edistää katolilaisten ja luterilaisten yhteistä evankeliointia tämänhetkisessä maailmassa, ainakin Suomen osalta:

 

• Tulisi pyrkiä käyttämään yksiselitteistä semantiikkaa: ekumeeninen sanakirja suomeksi olisi tarpeen.
• Olisi tärkeätä saarnata enemmän uskovaisten kristittyjen elämän ykseydestä.Vanhurskauttamisoppiin kuuluu eletyn elämän ykseys, joka vaatii kirkoilta johdonmukaista julistamista ja suunnannäyttäjänä toimimista.
• Rukouksen tulisi olla prioriteetti: tarvitsemme sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä rukousta, ettemme jää teoreettisen ajattelun ansaan. Yhteinen rukous kristittyjen kesken todetusti mahdollistaa lähentymistä.
• Pyhiinvaellushengen elvyttäminen on tarpeen, ja tätä näkyykin sekä katolisissa että luterilaisissa seurakunnissa. Pyhiinvaellus, jossa yhdistyy rukous ja katumus valmistavat ottamaan Jumalan armon vastaan.
• Tulisi nähdä yhteisen pappeuden tärkeys: uskon ja kasteen kautta kaikki kristityt on kutsuttu uhraamaan, korjaamaan vääryyksiä, toimimaan välittäjinä ja olemaan oman olemassaolonsa pappeja.
• Väärinymmärryksiä tulisi estää tutkimalla, miten ymmärrämme käsitteiden simul justus et peccator ja concupiscensia sisällöt.
• Kirkon tarpeellisuutta vanhurskauttamisprosessissa tulee korostaa. Pitäisi edelleenkin syventää kirkon sakramentaalista luonnetta ja pappisvihkimystä. Tässä piilee yksi teologioiden syvällisimpiä eroja. Tämä aihe on avainkysymys ja -ehto “sine qua non”, jotta kirkot voivat edetä eukaristian vastaanottamisessa.
• Tärkeää on uskovaisen ja rukoilevan kansan kuuluminen: osallisuudesta tulisi opettaa enemmän seurakunnissa: on osattava kuunnella Pyhää Henkeä. Pyhä Henki ilmenee ja puhuu joka päiväisessä elämässä.
• Olisi tärkeää oppia ymmärtämään katumuksen sakramentin merkitys ja mahdollistaa sen käyttöönotto, jolloin voitaisiin auttaa uskovaisia merkittävällä tavalla.
• Uskovaiset kaipaavat pyhittymistä, muutosta todelliseksi Jumalan lapseksi. Konfirmaation sakramentti antaa tilaa Pyhälle Hengelle ja ihmeille.
• Messun pitäminen keskipisteenä ja perustana. Ilman messua emme voi ymmärtää vanhurskauttamista, emmekä pelastusta.
•  Vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen liittyvät ulottuvuudet: Tulee nähdä, että usko on palvelemista, diakoniaa. On autettava Jumalasta etääntyneitä ihmisiä. On puhuttava Vapahtajasta, julistettava kuin ensimmäiset kristityt. Asia ei saa jäädä teorian tasolle, vaan tulee saarnata elävää pyhitystä ja siten pelastusta.

 

Metodistinen näkökulmaa Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -asiakirjaan avasi seminaarissa TT Leif-Göte Björklund. World Methodist Council on vahvistanut asiakirjan vuonna 2006. Metodistien näkemys on, että pelastusprosessi ei pääty vanhurskauttamiseen vaan pelastumiseen tarvitaan Jumalan pyhittävä armo. Tämä johtaa siihen, että kirkon piirissä painotetaan jokapäiväistä elämää. Ekumeeniset dialogiasiakirjat eivät ole tunnettuja metodistien keskuudessa, jolleivat ne johda käytännön seurauksiin seurakuntaelämässä. Tällaisia konkreettisia sopimuksia ovat esimerkiksi luterilaisten ja metodistien väliset yhteistyösopimukset.

 

Metodisti näkevät ehtoollisyhteyden ekumeenisten prosessien tavoitteena. Metodistien ehtoollispöytä on avoin kaikille, koska nähdään, että Jeesus Kristus itse kutsuu kaikkia. Jos siis julistus 

vanhurskauttamisopista kutsuu tavoittelemaan ehtoollisyhteyttä ja on askel lähemmäs sitä, metodistit ottavat sen ilolla vastaan.

Anglikaanisen näkökulman seminaariin toi kirkkoherra Tuomas Mäkipää. Anglikaanisen kommuunion neuvottelukunnan (ACC) vahvisti julistuksen sisällön vuonna 2016. Mäkipää nosti esiin, että vanhurskauttamisoppia tarkasteltaessa tarvitaan historiallista kokonaisnäkemystä ja esitteli anglikaanisen vanhurskauttamisopin kehittymistä historian saatossa. Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista -asiakirjan ansio ei ole pelkästään sen teologisen taitavuuden ja tuloksellisuuden arvioinnissa vaan ennen kaikkea sen merkityksessä syventää yhteistä ymmärrystä historiallisista tapahtumista. Sen vaikutus kirkkojen keskinäisen luottamuksen ja ymmärryksen rakentamisessa on sen tärkein tehtävä.

 

Yleisökeskustelussa kiinnostivat ehtoollisyhteys ja syntioppi

Eri kirkkojen puheenvuorojen jälkeen seminaarin yleisökeskustelussa nousivat esiin esitys ekumeenisen sanakirjan laatimiseksi. Julkaisu Hyvät Satamat. Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opinkäsityksiä (1994) saattaisi toimia pohjamateriaalina, samoin kuin Seppo A. Teinosen Teologinen sanakirja (1975).

 

Ehtoollisyhteys eri kirkkojen välillä herätti kysymyksiä. Tuomas Mäkipää kertoi, että 1970-luvulta lähtien suurin osa anglikaanisista kirkoista harjoittaa avointa ehtoollispöytää, johon kaikki kastetut kristityt tervetulleita. Englannin kirkon itseymmärrys on, että se on osa yhtä apostolista ja katolista kirkkoa Augsburgin tunnustuksen ensimmäisistä artikkeleissa on paljon yhteistä pohjaa ehtoollisnäkemyksistä. Olisiko tämän hetkisenä tavoitteena yhteinen luterilais-katolinen näkemys ehtoollisesta vuonna 2030?

 

Entä millaista keskustelua on käyty syntiopista julistuksen jälkeen ja onko siinä edetty? Vuonna 1998 silloinen kardinaali Ratzinger nosti Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista artiklasta 43 kriittisenä kysymyksen juuri syntiopista, ja keskustelun seurauksena lisäasiakirja syntiopista on mukana Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisopista.

Seminaari tarjosi monipuolisia näkökulmia opilliseen ekumenian soveltamismahdollisuuksista

Seminaarin toinen osa käsitteli oppikeskustelujen hedelmien soveltamista paikallistasolla. TT Minnamari Helaseppä (lut.) keskittyi alustuksessaan näkökulmiin, joita julistus avaa käytännön seura

kuntatyössä. Hänkin lähti liikkeelle asiakirjasta Baptism and Growth in Communion (2019).

 

Mikä on kasteen merkitys ja miten sitoo maailmanlaajaan Kristuksen ruumiiseen? Kasteen yhteisöllinen ulottuvuus ei aina käy kirkkojen opetuksessa vahvasti ilmi. Viime vuosikymmeninä sitä on kuitenkin on alettu painottaa enemmän. Kaste yhdistää kastetun kolmiyhteiseen Jumalaan ja samalla kaikkiin muihin kastettuihin. Kasteen yhteyttä synnyttävä ulottuvuus vois olla vahvemmin esillä seurakunnan rukouksessa.

 

Luterilaisissa seurakunnissa suurin osa kasteista toimitetaan lähipiirissä ja kotona. Se voidaan kuitenkin perustellusti toimittaa seurakunnan läsnä ollessa, mieluiten päämessussa, jolloin kasteen yhteisöllinen luonne tulisi kouriintuntuvaksi. Kastavan papin sanoitettavaksi jää se, kuinka tärkeä yhteys pyhiinvaelluksella olevaan Jumalan kansaan on. Seurakunnan esirukouksen yhteydessä jumalanpalveluksessa huomioidaan, kastetut, ja kirkkojen kastepuut ovat pyrkimys tehdä näkyväksi perheelle ja koko seurakunnalle kastetun yhteys seurakuntaan. Toimituksen jälkeen seuraavan kerran kasteen merkityksen palataan kuitenkin usein vasta rippikoulussa.

 

Kaste- ja kummiushanke on tarttunut haasteeseen vahvistaa kasteen merkitystä luterilaisessa kirkossa. Matalan kynnyksen kastetilaisuudet ovat hyviä avauksia vahvistaa kristittyjen yhteyden kokemusta tuoda perheet kirkkotilaan. Seurakunta tarjoaa tuolloin puitteet kastejuhlalle.

 

Kysymykseen kasteen merkityksestä seurakuntaelämässä liittyy monta näkökulmaa:

·         Miten löytää kirkon elämästä vieroittuneet? Miten toteuttaa kirkon perustehtävää lähetettynä, missionaarisena kirkkona?

·         Miten motivoida jäsenet kastamaan lapsensa, välittämään traditiota seuraavalle sukupolvelle?

·         Miten vahvistaa kastetun kristillistä identiteettiä ja yhteytä muihin kristittyihin?

·         Mitä ovat kasteen vaikutukset suhteessa toisin kristittyihin? Onko luterilaisilla opittavaa katolisen kirkon käytännöistä ja voisivatko kirkot jakaa hyviä toimintatapoja puolin ja toisin?

 

Haaste on kasteopetuksen juurruttaminen osaksi seurakuntien elämää. Kasteen ja kasteopetuksen yhteys mahdollistaa kasteen näkemisen kääntymyksenä, joka johtaa uuteen elämään.

Kirkojen on tärkeää olla kiinnostuneita toistensa elämästä ja käytännöistä. Kasteopetuksen tavoite on luoda vahva kristityn identiteetti, jolla on juuret kastetun omassa traditiossa. Vahva identiteetti mahdollistaa sen, että kristitty voi kokea olevansa kotonaan myös eri kirkkojen

 tilaisuuksissa.

 

Väitöskirjatutkija Vera La Mela (kat.) puheenvuoro tarjosi näkökulman vanhurskauttamiseen Focolare-liikkeen opetukseen perustaen. La Mela valmistelee väitöstään liikkeen perustajan Chiara Lubichin (1920-2008) spiritualiteetista. La Melan artikkeli Keskinäinen rakkaus Chiara Lubichin yhteisöllisen spiritualiteetin perustana on luettavissa Teologisessa aikakausikirjassa (2/2019).

 

Vanhurskauttamisesta seuraava elämän uudistus mainitaan useammassa kohdassa Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisopista. Osapuolet katsovat, että usko Jumalaan on rakkaudessa toimivaa.  Chiara Lubich puhui usein kasteen kautta tapahtuvasta pyhittymisestä, kasvamisesta pyhyydessä. Ihmisen suhde ei ole passiivinen vaan armo tulee vastaanottaa aktiivisesti. Kasvu pyhyydessä tiivistyy tyhjentymiseen, jossa ihminen siirtyy syrjään antaen Jeesuksen elää hänessä. Pyhiksi tullaan Lubichin ajattelussa yhdessä, ja se edellyttää keskinäistä rakkautta. Jeesus keskellämme -ajattelu on Lubichin mukaan konkreettinen ekumeeninen työkalu. Se voi edistää vuoropuhelua kaikilla tasoilla ja tarjoaa työkaluja vahvistaa ja ilmaista kristittyjen välistä yhteyttä.

 

 

Suomen Lähetysseuran teologinen asiantuntija TT Kati Kemppainen alusti siitä, millaisia näkökulmia vanhurskauttamisen ymmärtämiseen globaalin lähetyksen konteksti erityisesti Afrikassa voi tarjota. Hän toi seminaariin terveisiä Nairobissa Keniassa, All African Conference of Churches -järjestön symposiumista, jossa oli ollut mukana edellisellä viikolla. Symposiumin aiheena olivat olleet”Misleading theologies”, harhaanjohtavat teologiat. Kemppainen totesi, että Afrikka esittää ennen kaikkea haasteen vanhurskauttamisen ymmärtämiselle. Afrikkalaiset kristinuskon ilmentymät, teologian tekeminen, elämisen ja ymmärtämisen kontekstit ovat hyvin erilaisia kuin kontekstit, missä länsimaissa ja Suomessa eletään. Opillisuus ei ole se ovi, josta globaalin etelän kristityt katsovat kirkon elä

mää.

 

Iltapäivän yhteenvedon teki Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri, TT Mari-Anna Auvinen. Hän kiitti puhujia monipuolisista puheenvuoroista ja totesi, että juhlaseminaarin antia voisi luonnehtia sanoilla, ”jo nyt, ei vielä”, ”olemme tunnustamisen tiellä”, ”kasvatamme mahdollisuuksia yhteyteen”, ”sitoudumme edistämään” sekä samalla sitoudumme kahteen yhtäaikaiseen työskentelyyn: 1) evankeliumin julistamiseen ja 2) ihmisarvon sekä luomakunnan arvon tunnistamiseen ja vahvistamiseen tässä ajassa.

 

Seminaarin päätteeksi Tomi Karttunen johdatti läsnäolijat ekumeenisee

n rukoushetkeen. Rukoushetkessä kokoonnuttiin kastemaljan äärelle muistaen, että kasteessa kristityt on liitetty yhteen Kristuksen ruumiiseen: ”On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän ha

llitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa, ja on kaikessa.”