Yhteisen historian tunnustaminen auttaa ymmärtämään kirkkojen erilaisia todellisuuksia ja työskentelemään Kristuksen kirkon hyväksi. Tämä on yhä tärkeämpää reformaation merkkivuoden lähestyessä. Muun muassa näin totesi arkkipiispa Kari Mäkinen puheessaan paavi Benedictus XVI:n yksityisvastaanotolla Vatikaanissa 17. tammikuuta2013.
Delegaation muina piispajäseninä ovat piispa Teemu Sippo SCJ katolisesta kirkosta ja arkkipiispa Leo ortodoksisesta kirkosta. Kolmen piispan lisäksi delegaatiossa ovat luterilaiset kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen, osastonjohtajan sihteeri Sari Vääräniemi ja arkkipiispan teologinen erityisavustaja Mika K T Pajunen. Katolisesta kirkosta piispan lisäksi mukana on isä Rafal Czernia SCJ sekä ortodoksisesta kirkosta hallinnollinen sihteeri Kaj Appelberg. Mukana on myös kaksi turkulaista nuorisokuoroa, Chorus Chatedralis Iuniorum ja Turun Tuomiokirkon Nuorisokuoro.
Arkkipiispa Mäkinen uudisti suomalaisten kirkkojenjohtajien kutsun järjestää paavin ja Moskovan patriarkan tapaaminen Suomessa. Kutsun esitti ensimmäisen kerran piispa Teemu Sippo kirkonjohtajien vierailulla Moskovan patriarkaatissa viime kesänä.
Arkkipiispa Mäkinen muistutti puheessaan reformaatiosta ja yhteisestä historiasta, johon kuuluu myös kipua. vietetään vuonna 2017.
Arkkipiispa Mäkinen viittasi ja liittyi paavin maailman rauhanpäivän sanomaan rauhan pedagogiasta. Sen mukaan kirkkojen ei tule vain osoittaa tietä rauhaan pitämällä esillä oikeudenmukaisuutta ja sovintoa, vaan johtaa sitä omalla esimerkillään.
Lue .
Paavi Benedictus XVI ilmaisi ilonsa, että perinteinen vierailu Suomesta on jälleen käsillä. Hän kertoi iloitsevansa myös siitä, että vierailu tapahtuu ekumeenisen rukousviikon aattona. Paavi viittasi rukousviikon teemaan, joka tulee Miikan kirjan (6:6-8) sanomasta: Vain tätä Jumala sinulta odottaa. Profeetta selvittää, mitä Jumala meiltä odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen (jae 8).
Paavi totesi myös, että päästäksemme eteenpäin ekumeenisessa yhteydessä, meiltä vaaditaan, että rukoilemme enemmän yhdessä, sitoudumme laajemmin tavoittelemaan pyhyyttä ja olemaan aktiivisia teologisen tutkimuksen saralla. Meidän tulee myös yhdessä toimia oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta. Näin toimien kuljemme hengellisessä ekumeniassa todella yhdessä Jumalan ja ihmisten kanssa oikeudenmukaisuuden ja rakkauden tiellä.
Lue .
Kirkkojen johtajat delegaatioineen lahjoittivat paaville taiteilija Kuutti Lavosen työn.
Roomassa Santa Maria Sopra Minervan kappelissa järjestetään vuosittain . Tämä liittyy Pyhän Henrikin muistopäivään, joka osuu kristittyjen ykseyden ekumeeniselle rukousviikkolle, jota vietetään vuosittain 18.–25.1.
Tänä vuonna arkkipiispa Kari Mäkinen johtaa messun liturgian. Piispa Teemu Sippo saarnaa.
- Tämä vierailu on kahdessa suhteessa merkittävä: se on suomalaisen ekumenian näkyvä merkki, kun kolme kirkonjohtajaa tekee nyt matkan yhdessä ja se jatkaa kirkkomme ja katolisen kirkon ekumeenisten suhteitten rakentamisen traditiota, toteaa arkkipiispa Mäkinen.
Katso .
Piispa Henrik oli Suomen ensimmäinen piispa ja marttyyri. Hänet surmattiin perimätiedon mukaan vuonna 1156. Piispa Henrik haudattiin Nousiaisiin, josta tuli Suomen kirkollisen elämän keskus. Myöhemmin hänen luunsa siirrettiin Turun tuomiokirkkoon. Siirtopäivästä tuli , jota vietetään 18.6 (kansan suussa: Kesä-Heikki). Toista Henrikin muistopäivää 19.1. vietetään Henrikin surmaamisen muistoksi (kansan suussa: Talvi-Heikki).