Paikallisekumeenista foorumia vietettiin 20.11.2021 Turussa paikallisten ortodoksien ja luterilaisen seurakunnan vieraina. Päivä oli iloisen jälleennäkemisen aikaa, sillä koronapandemian takia vuodella siirretty foorumi toi Ilomantsin ja Joensuun seurakunnista ystävyysseurakuntatoiminnan aktiiveja tapaamaan Turun Martinseurakunnan tuttuja. Ystävyysseurakuntatoiminta ja ortodoksinen kulttuuri eri muodoissaan olikin päivän teemana.
Aamupäivä alkoi rukoushetkellä ja kirkon esittelyllä Pyhän marttyyrikeisarinna
Aleksandran kirkossa, jossa ekumeenisen kokousväen vastaanotti kirkkoherra Ion Durac
Turun ortodoksisesta seurakunnasta. Kirkko täytti tänä vuonna 175 vuotta ja
koronatilanteen salliessa merkkivuotta pystyttiin juhlistamaan aikaisemmin
syksyllä. Venäläistyylinen kirkko on vihitty käyttöön 1846, ja rakentaminen
Enckellin piirrustusten pohjalta oli aloitettu jo vuonna 1838. Kirkko oli
löytänyt paikkansa kauppatorin laidalta tsaarin päätöksellä, vaikka samalle
paikalle oli kaavailtu myös raatihuonetta. Kirkko on pyhitetty pyhä
marttyyrikeisarinna Aleksandralle, joka oli keisari Diocletianuksen vaimo, ja
on arveltu, että tämä johtuu siitä, että tsaari Nikolain vaimo oli nimeltään
Aleksandra, vaikka varmaa tietoa ei ole. Nykypäivänä Turun ortodoksiseen
seurakuntaan kuuluu n. 3200 jäsentä, joista suomalaisten lisäksi suurimmat
ryhmät ovat venäläiset ja romanialaiset. Palveluksen pidetään pääosin suomeksi,
ja kerran kuussa romaniaksi sekä muilla kielillä tilanteen mukaan.
Kahvitarjoilun jälkeen ortodoksisessa seurakuntasalissa
Suomen Ekumeenisen Neuvoston ajankohtaiset kuulumiset kertoi pääsihteeri
Mayvor Wärn-Rancken ja kristittyjen ykseyden rukousviikosta viestintä- ja toimintakoordinaattori
Suvi-Tuulia Vaara. Ekumeenisen Vastuuviikon vietosta ja tulevan vuoden suunnitelmista
kertoili koordinaattori Sarah Tiainen.
Aamupäivän aikana kuultiin myös paikallisekumeenisia
kuulumisia osallistujilta. Turun ekumeeninen piiri toimii ja yhteistyössä
ekumeenisen Pyhän Henrikin taidekappelin kanssa järjestetään tutustumisiltoja eri
kirkkokuntien alustuksilla. Ranskankielisiä vespereitäkin vietetään Turussa eri
kirkkokuntien ihmisten kesken sisar Helvi Pullan vetämänä. Ikoninmaalauskurssit
kiinnostavat ortodoksien lisäksi erityisesti luterilaisia.
Jyväskylästä kuultiin, että paikalliset seurakuntien yhteistyöelin JYKSY kokoontuu parin kuukauden välein, kaupungissa järjestetään myös Pastorien rukousaamiaisia ja rukousviikolla ohjelmaa eri seurakuntien tiloissa on joka päivä ja silloin vieraillaan toisten luona ahkerasti. Laajemminkin Keski-Suomessa luterilaiset antavat vieraanvaraisuuden hengessä ortodoksien käyttöön tilojaan siellä missä ortodoksisia pyhäkköjä ei ole.
Joensuussa kokoontuu pastorien säännöllinen
rukousbrunssi. Näkökulma on sekin, että suurin osa ortodokseista elää
ekumeenisessa avioliitossa, joten toimituksissa useimmiten suurin osa
osallistujista on luterilaisia ja siten nekin ovat ekumeenisia kohtaamisia.
Ilomantsin ortodoksisessa kappeliseurakunnassa seurakunnan
johtajan lähin työkaveri on luterilainen diakoniatyöntekijä ja diakoniatoiminta
onkin yhdistetty täysin, ruokailut järjestetään yhdessä. Myös
ikoninmaalauspiireissä on mukana maalareita monista kirkkokunnista.
Isä Ioannis Lamproulos peräänkuuluttikin käytännön tason ekumeenista: musiikki, diakonia ja nuorisotyö voivat olla yhteisiä. Ekumenia voi olla jokapäiväistä kanssakäymistä, se että tutustutaan on hyvä lähtökohta.
Pienimmän lantin yhteisöstä kuulumiset toi Outi Piiroinen-Backman. Yhteisön toiminta on maallikkotoimintaa, joka on alkanut 1990-luvulla Suomessa NNKY:n piirissä. Rukous maailmanrauhan, sovinnon ja anteeksiannon puolesta on sen ytimessä.
Lounaalle siirryttiin Turun ev.-lut. Mikaelinseurakunnan tiloihin
Puistokadulle.
Iltapäivän ohjelman aloitti kirkkoherra Tuomo Norvasuo Turun
Martinseurakunnasta, joka toivotti foorumin tervetulleeksi.
Ikoninäyttelyä ja ikonitaidetta
esitteli Marjaana Laatikainen ja maistiaisia ja tietoa ortodoksisesta kirkkomusiikista meillä
Suomessa ja maailmalla jakoi kanttori Riikka Patrikainen. Karjalaista ruokakulttuuria esitteli
Hannu Lappalainen ja sivusipa esitys karjalaista kieltä ja kulttuuria
laajemminkin.
Iltapäivän päätteeksi pohdittiin, miten ekumeenista ystävyysseurakuntatoimintaa
voitaisiin kehittää ja mitä annettavaa sillä on. Juonsi TT Juha Riikonen. Turun
ev.lut. Martinseurakunnan ja Ilomantsin ortodoksinen kappeliseurakunnan ystävyysseurakuntatoiminta on jatkunut 1970-luvulta lähtien ja siinä keskeistä ovat olleet muun
muassa turkulaisten vierailu Iljan praasniekkaan, jotka järjestetään Ilomatissa
vuosittain heinäkuussa.
Mukana keskustelemassa olivat Sakari Itähaarla Turun Martinseurakunnasta, Aino
Inkeri Penttinen (ev.-lut.) ja Yngve Lostedt (ort.) Ilomantsista ja majuri Toni Penttinen Turun Pelastusarmeijasta.
Todettiin, että ystävyysseurakuntatoiminta oli alkanut muutaman henkilön
palavasta innostuksesta, joka oli levinnyt laajempaan joukkoon, ja pohdittiin,
miten tämä sama innostus saataisiin tarttumaan nuorempiin sukupolviin. Ainakin
rippikoulutyössä nähtiin potentiaalia saada nuorta väkeä mukaan vierailuille. Mukaan
kutsuminen, toisten ihmisten näkeminen ja kaikkien lahjojen tunnistaminen ja valjastaminen
käyttöön nähtiin tärkeinä tekijöinä myös ystävyysseurakuntatyössä.
Iltapäivän päätteeksi päätösrukoukseen johdatti kadetti Kimmo Nordblom Turun Pelastusarmeijasta. Rukoiltiin runsasta siunausta Turun, Ilomantsin, Joensuun ja kaikille Suomen seurakunnille.