Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Lions Club Helsinki /

Aurora ry

Metsolan ala-asteella vietettiin avajaisia

Metsolan uuden ala-asteen avajaisia vietettiin kutsuvierasjoukon sekä koulun oppilaiden ja opettajakunnan kesken. Myös Aurorat oli kutsuttu mukaan. Olemme vuodesta toiseen lahjoittaneet koululle Hymypatsaat, ja monet koulun oppilaista ovat osallistuneet Rauhanjulistekilpailuun.
Kutsuvieraiden joukossa oli mukana mm. vuokranantajan Hoivatilat OYJ:n, Helsingin kaupungin sekä Vanhempainyhdistyksen edustajat ja koulun suunnitellut arkkitehti. Lahjoina saatiin kaupungilta rahaa koulun kirjaston kartuttamiseen sekä urakoitsijan edustajalta frisbeegolfkorit, joita oppilaat olivat pihalle toivoneet.
Rehtori kertoi puheessaan siitä, mistä on hyvät koulut tehty. Tärkeää ovat kauniit ja toimivat puitteet sekä hyvä yhteishenki. Hän iloitsi siitä, että talon huoltovastuu on vuokranantajan kontolla ja että yhteistyö on toiminut erinomaisesti. Yleensä huoltovastuu kaatuu rehtorin hoidettavaksi.
Musiikista huolehtivat koulun oppilaat. Juhlan lopuksi kuoron vanhimmat oppilaat lauloivat poikasolistin johdolla upean Metsola-marssin.
Sen jälkeen vieraat pääsivät oppilaiden johdolla ihailemaan koulun kauniita tiloja sekä nauttimaan kakkukahvit.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin