Pullan joulutarina

Syksyn harmaus on kääntynyt joulun odotukseksi. Pullan matka alkaa.

 

Ikkunasta loistaa valo. Taitaapa joku tonttukin sieltä kurkistaa. Kiipeän ränniä pitkin, jotta näkisin paremmin: Pöydällähän pötköttää iso kasa taikinaa. Ja kas, sisällä keittiössä tonttutyttö pyörittää taikinapalleroisia taitavissa käsissään.

 

Laskeudun varovasti ränniä alas ja riennän pihamaalle. Metsän reunassa ryhmä tonttupoikia vuolee tikkuja ja punainen kojukin on jo koristeltu pullia varten valmiiksi. Jätkänkynttilöissä ja rakovalkeissa sytytetään hienosti räiskyvä tuli.

 

Hetken kuluttua kojun edustalle pelmahtaakin paljon iloisia ja hieman jännittyneitäkin lapsia vanhempineen. Mitäs siellä oikein tapahtuu?

 

Tonttutyttö tuo keittiöstä ison kulhollisen taikinapalleroisista vaivattuja pullapötkösiä. Niitä on sitten toisten tonttujen mukava kieputella vuoltujen keppien nokkaan kauniiksi spiraaleiksi. Kaunis kiitos, hymy tai hyvän joulun toivotus ja kullekin lapselle ojennetaan oma tikkupullakeppi.

 

Aina vaan, monen tunnin ajan, uusia innokkaita lapsukaisia rientää kojulle. Pulla pääsee lapsen saattelemana lämmittelemään tulille. Siellä siitä paistuu makoisa herkku, jota lapsi nautiskelee rakovalkeiden lämmössä; raukeimmat taitavat kivuta jo rattaisiinsa mutustelemaan pullaansa.

 

Ilta hämärtyy. Kojulla kuulemme vielä tarinoita perheiden perinteistä Seurasaaren Joulupolkua tallaamassa. Elävän tulen seuraaminen ja oman pullan paistaminen jäävät lasten mieleen. Ja me tonttutytöt ja -pojat saamme nauttia lasten riemusta.

 

Pullaohje laitetaan taas visusti talteen. On aika rauhoittua joulun viettoon.

 

Kiitos käynnistä, hyvää joulua kaikille!

 

toivottavat Keskuspuiston leijonaiset