Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Luontoretki liikkasalissa

Toukokuun helteet vaihtuivat sateeksi juuri retkipäiväksemme. Viileä ja kostea sää ei innostanut oppilaitakaan luonnon helmaan. Niinpä toimme palan Keskuspuistoa koulun sisätiloihin.

Ennen sählypelin alkua tehtiin kierros maalien ympäri. Sinne oli levitelty pieni luontotehtävä: Oppilaat tunnistivat ja tutustuivat pariin kymmeneen metsän kasviin. Joukossa oli niin puiden lehtiä kuin käpyjäkin, kukkivia metsätähtiä, orvokkeja, voikukkia, vihreitä saniaisia ja kortteita, tuoksuvia kieloja ja tietenkin valkovuokkoja.

 

Ja sitten päästiin pelaamaan. Maaleja tuli sellaisella vauhdilla, ettei tuomarikaan laskuissa pysynyt. Välillä pidettiin mehutauko, sitten taas jatkettiin. Kaikilla oli mukavaa, viimeisille peliminuuteille asti.

 

Kevään viimeisen ruskislaisten ja keskuspuistolaisten tapaamisen jälkeen onkin aika vaihtaa vapaalle ja nauttia kesästä. Nähdään taas syksyllä! 



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin