Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Taianomaista tunnelmaa joulupolulla

Synkkään joulukuun sunnuntaihin toi joulupolku valoa ja iloa jo 20. kerran. 


Joulupolun talkooväki oli uurastanut kokoon lähes kolmenkymmenen toiminta- ja tapahtumapisteen polun, jolta ei eksynyt, kun seurasi puiden runkoihin kiedottuja jättikaulaliinoja. Puita oli koristeltu myös monenmoisin piparein, namuin ja muin koristein.

 

Keskuspuiston leijonien vastuulla oli neljä pistettä. Postikonttorissa, polun alkupäässä, riitti kuhinaa heti avaamisesta lähtien ja jaossa olleet ilmaiset kortit täyttyivät lasten kirjoituksista ja piirustuksista. Moni mummo ja vaari sekä koti- että ulkomailla ja tietysti joulupukki merkittiin korttien vastaanottajiksi.

 

Postikonttorin lähellä sijaitsi glögipisteemme, jonka anti lämmitti mukavasti koleassa säässä. Juhlakentällä lapset saivat kasvot koreaksi leijonien kasvomaalauspisteessä, jossa ahersivat myös Suomen kosmetologiopiston opiskelijat. Polun loppupäässä saattoi sitten tunnelmoida rakovalkean ja jätkänkynttilöiden äärellä ja paistaa tikkupullaa.

 

Metsän eläimet olivat tulleet esiin koloistaan ja lisää maalaistunnelmaa saattoi kokea hevosen kyydissä. Illan pimetessä sadat kynttilät loistivat polkujen varsilla ja toivat kävijöille taas kerran todellisen joulutunnelman.

 

Lämmin kiitos kaikille kävijöille! 

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin