Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Vierailimme Floorankentän klubikokouksessa

Vierailulle osallistuivat Malmittarista Kirsi Sjöblom, Irma Väätäinen, Ulla Welin, Mirja Weiste ja Arja Oksanen, joka otti kuvat.Tiistaina 5.2.2019 viisi innokasta Malmitarta suuntasi kohti ravintola Nyyrikkiä ehtiäkseen Floorankentän klubikokoukseen klo viideksi iltapäivällä. Sakeasta lumipyrystä huolimatta onnistuimme saapumaan paikalle jopa hieman etuajassa. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja meille kerrottiin, että aloitamme yhdessäolon aterialla. Niinpä me tilasimme itsellemme muhkeat salaattiannokset, jotka olivat todella maittavat.

Varsinainen ohjelmaosuus alkoi toimittaja Lauri Kotilaisen pitämällä huumorintäyteisellä esityksellä, jonka aiheena oli viestintä. Meille kaikille jäi varmasti mieleen kuinka tärkeä on otsikko. Se voi mielellään kertoa asiasta kaiken, niin että varsinaista uutista ei juuri tarvitakaan tai sitten siinä on vain pikkuisen lisätietoa asiasta. 

Esitelmän jälkeen oli klubimme presidentti Kirsi-Marja Sjöblomin vuoro kertoa  Malmittarien toiminnasta.  Presidentin lisäksi puheenvuoron sai myös Irma Väätäinen, joka esitti Floorankentän klubille kutsun tulla hyväntekeväisyystanssiaisiin hoitokoti Paloheinän yksikköön perjantaina 8.3.2019. Silloin on myös Irman syntymäpäivä, jota hän on päättänyt juhlia pyöreiden vuosien kunniaksi yhdessä lionsien kanssa. Tanssiaiset pidetään aikaisemmista vuosista poiketen nyt naistenpäivänä ja tervetulleiksi toivotetaan myös puolisot.

Kuulimme, että Floorankentän klubi viettää tämän vuoden toukokuussa 30-vuotisjuhliaan. Ja lähes yhtä kauan on klubilla ollut aktiviteettina adventtikonsertti Temppeliaukion kirkossa. Esiintyjänä on aina ollut Suomen Laulu, joka vuosi vuodelta on aina vetänyt kirkon täyteen kuulijoita. Kiitoksen arvoinen saavutus!
.
Klubikokouksen päätteeksi ohjelmassa oli tietokilpailu, joho osallistuminen maksoi 2 euroa. Voittaja sai lahjaksi viinipullon ja tehtäväkseen laatia seuraavan kerran tietokilpailukysymykset. Tässäpä on meille hieno uusi idea kokeiltavaksi!


Kuvat ja teksti
Arja Oksanen



Irma Väätäinen nauttii salaattiannosta, joka oli todella reilunkokoinen ja maukas
Irma Väätäinen nauttii salaattiannosta, joka oli t...
Toimittaja Lauri Kotilainen avasi meille viestinnän saloja huumorilla höystetyssä esitelmässsään.
Toimittaja Lauri Kotilainen avasi meille viestinnä...
Tässä yksi Lauri Kotilaisen kirjoittamista kirjosta.
Tässä yksi Lauri Kotilaisen kirjoittamista kirjost...

Näkymää yhdeltä aukeamalta Lauri Kotilaisen kirjasta.
Näkymää yhdeltä aukeamalta Lauri Kotilaisen kirjas...
Kirsi Sjöblom kertoi Floorankubilaisille meidän klubistamme.
Kirsi Sjöblom kertoi Floorankubilaisille meidän kl...
Antti Tuomikoski kertoi, että adventtikonsertti pidetään tänä vuonna 1.adventtisunnuntaina Temppeliaukion kirkossa. Esiintyjänä on Suomen Laulu niinkuin kaikkina aikaisempina vuosinakin.
Antti Tuomikoski kertoi, että adventtikonsertti pi...

Kokous pidettiin ravintola Pohjan Akassa, jossa on pitkä neuvottelupöytä.Päydän päässä Floorankentän presidentti Pertti Huovinen.
Kokous pidettiin ravintola Pohjan Akassa, jossa on...
Ulla Welin antoi Floorankentän klubin presidentti Pertti Huoviselle itse kirjoittamansa runokirjan. Ullan vieressä Kirsi Sjöblom ja taustalla Mirja Weiste.<br>Kuva: Antti Tuomikoski
Ulla Welin antoi Floorankentän klubin presidentti...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin