Turvallisuusprotokollan mukainen ilmoittautuminen etukäteen. Meidät vastaanotti suomea puhuva vartiointihenkilökunta. Turvatarkastus ja vierailu oli valmis alkamaan. Ainoana Yhdysvaltain lähetystönä maailmassa saimme ottaa puhelimet mukaan. Esimerkiksi NATO:n Brysselin päämajassa puhelimet, passit ja laukut jäivät vartijoille vierailun ajaksi. Tämä allekirjoittaneen omakohtainen kokemus.
Vastaanottajana Heidi Day. Suomalainen nainen. Yksi noin sadastakahdestakymmenestä työntekijästä. Näistä noin puolet on suomalaisia. Uuteen osaan lähetystöä ei ulkomaalaisia päästetä.
Vierailumme kohde oli varsinainen ekorakennus. Huippuunsa suunniteltuja LED-valoja, kierrätysmateriaaleja, energiatehokas rakennus. Sinkkikatto. Siis ”ikuinen” ja huippulaadukas. Sivumennen sanoen radioaallon pysäyttävä kattomateriaali. Enkä malta olla sanomatta, että tekniikkaa oli kansainvälisiltä suomalaisilta toimittajilta. Vaihtoehto olisi voinut olla amerikkalainen tekniikka.
Isäntämme oli herrasmies nimeltään Ken Mc Bride. Titteliltään Political/Economic Officer . Hän siirtyi Suomeen lokakuussa 2013 Addis Abebasta Etiopian Amerikan lähetystöstä. Painotan – hän halusi nimenomaan Suomeen. Miehestä ei voi olla pitämättä. Ja hän rakastaa Suomea. Like we all do.
Vierailu Yhdysvaltain lähetystössä oli oman Lions-aikani ensimmäinen oikea vierailu Lions-merkeissä. Kokemuksena niin positiivinen, että ensi kauden presidenttinä pyrin järjestämään erilaisia vierailuja lisää. Avartavaa ja mielenkiintoista. Väriä perusklubitoimintaan. Suosittelen kaikille ajatusmallia.
Juha Kuutschin