Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Tammikuun klubikokouksessa historiallisia hetkiä

III Alueen puheenjohtaja Johanna Raivio Keskuspuiston klubista sai seurata historiallista klubikokoustamme. Kokouksessa annettiin kannatustodistus Aarne Kiviojalle liiton varapuheenjohtajan toimeen ja kannatustodistus Markku Vesikalliolle toiseen varapiirikuvernöörin tehtäviin. Maken valinta on jo nyt varma, sillä hän on ainoa ehdokas ko toimeen. Aarnella on vielä edessään vaalikamppailu, sillä hänellä on vastaehdokkaanaan M piirin entinen kuvernööri Reijonen, siis vain yksi kilpailija.

Ossi esitti sääntötoimikumman työn tuloksia jälleen. Hän oli esittänyt työryhmän tekemiä sääntömuutoksia jo vuosina 2002 ja 2005. Näinä vuosina sääntömuutokset eivät menneet läpi. Nytkään ei päästy käsittelemään varsinaista muutosehdotusta koska muutosehdotus ei ollut tullut klubilaisille kahta viikkoa ennen kokousta kuten nykyiset säännöt edellyttävät. Esittely sai muutaman puheenvuoron. Ennenkaikkea keskusteltiin pykälästä 2 klubin tarkoituksesta . Sen sanamuoto oli  jo herättänyt runsaasti sähköpostikeskustelua ennen kokousta. Varsinainen ehdotus tuotanee klubikokoukseen maaliskuussa, koska helmikuun kokoukseen sitä ei voida tuoda hallituksen esityksenä

Klubi päätti tehdä liittokokoukselle aloitteen ns "lukijalta" palstan ottamisesta Lion lehteen. Aloiteluonnos hyväksyttiin.

Kuultiin kuusitoimikunnan raportti Ekin kertomana . Kuusikauppa oli mennyt hyvin ja kuuset olivat loppuneet.  Yrityskuusien kuljetuksesta keskusteltiin.

Make kertoi tulevista juhlista. Charterista 10,3 Käpylän työväentalolla (huom aika). Charter on tarkoitus pitää juhlallisena ansiomerkkeineen. Mennestä pikkujoulusta kerrottiin juomaraportti eli kuinka paljon mitäkin juomaa oli juotu.

Pekka Lähdesmäki kertoi Pakilan Pakinoista. Mainosmyynti oli sujunut hyvin  ja parhaat myyjät palkittiin pulloilla. Lehden sisällöstä oli saatu myönteistäpalautetta.

Lasse Halme muistutti tulevasta Ystävänpäivän konsertista ja kertoi että painetusta 500 lipusta 170 on myyty.

Retki ym toimikunnasta Hannu Ikonen muistutti tulevasta Eduskunnan valtaamisesta 15.2 2018, sekä teatteri Kapsäkistä maaliskuussa. Hän kertoi Viroon suunnitellusta kylpylä ym matkasta. Matka on 15.4 -18.4 ja se suuntautuu Pärnuun omilla autoilla.

Esko kertoi että laskiaista vietetään 13.2 paistamalla makkaroita Kustaankartanon asukeilleja henkilökunnalla sekä vieraille.  Hän myös mainitsi ennen joulua yksinhuoltajaperheille toimitetuista joulupaketeista.

Larri kertoi Toivolan lasten kanssa tehtävistä aktiviteeteista. Joulunvälipäivänä keilaamassa oli Toivolasta yhteensä 9 nuorta, 3 aikuista ja klubilaisia 5. Seuraavaksi ohjelmassa ennen kevään petankkiturnausta on Curling.

Pertsa pyysi ideoita äitienpäivätempaukseen.

Pressa Mikko kertoi somesta.

Aarne muistutti LCIF:stä.

Uffe muistutti klbilaisia Hieteniemen ja Maunulan hautausmaa käynneistä ja toivotti kaikki tervetulleiksi  niiden jälkeen glögille luokseen.





Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin