Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Raimo Alaselle Chevron 55-vuoden Lionsjäsenyydestä

Presidenttimme Topi ja 1. varapresidentimme Uffe viettivät 6.2.2023 mukavan kahvihetken Alasten kotona Oulunkylässä käydessään luovuttamassa Raimo Alaselle Chevronin tämän 55-vuoden Lionsjäsenyydestä.

 Raimo kertoi, että LC Helsinki /Pakilassa käytiin melkoinen vääntö LC Helsinki  / Pakinkylän perustamisesta. Osa Pakilan veljistä vastusti Pakinkylän klubin perustamista, vaikka tilaus toisen klubin perustamiselle oli ilmeinen. Uuden klubin pelättiin heikentävän LC Helsinki Pakilan toimintamahdollisuuksia. Uuden klubin tultua perustetuksi vastustajat olivat kuitenkin ensimmäisenä onnittelemassa uutta klubia.

 Raimo muisteli Ossi Eloholman luoneen uuteen klubiin aivan poikkeuksellisen hyvän hengen. Pakinkylän klubissa viihdyttiin. Raimo filosofoi ihmiselämän tarkoitusta. Tarkoitus on - myös Lions-toiminnassa - saattaa matkaan seuraava sukupolvi ja luoda sille hyvät lähtökohdat. Tämän asian Raimo toivoi meidän muistavan.

 Uffen kanssa kerroimme viimeviikkoisesta Lasten Leijonahiihdostamme. Raimo piti kuulemansa perusteella Leijonahiihtoa hyvänä esimerkkinä erinomaisesta pyyteettömästä tulevaisuuteen suuntaavasta palvelutoiminnasta.

Teksti ja kuvat Topi.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin