Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki

Pro Cultura

Avustamme

Kuvataidekoulun näyttelyn avajaisissa 9.5.2001 klubin stipendejä jakoi Marja Melvas
Palvelulla hyvinvointia

Kummikoulumme on Itäkeskuksen peruskoulu, jonka tiede – ja taideaineissa aktiivisille oppilaille jaetaan stipendejä kevätlukukauden lopuksi.

Aikaisempia avustuskohteita ovat olleet mm. Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Helsingin kuvataidekoulu, jonne antamamme lahjoitukset ohjattiin tarvikehankintoihin tai stipendeihin. 

 














Yhdessä olemme vahvoja


LC Pro Cultura oli mukana Ruusunpäivänä 4.5.2014 "Laula Hyvää Lapsille" hyväntekeväisyyskonsertin järjestelyissä. Laulu- ja soitinyhtye Sakaroiden järjestämässä tapahtumassa olivat mukana myös Uudenmaan kansanmusiikkiyhdistys ry ja Vuosaariseura ry. Konsertin tuotto, 640 euroa, luovutettiin lyhentämättömänä lastensairaalahankkeelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivitetty 20.3.2015



Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry N-piiri N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin