Siltamäen alueen yhteisöt järjestivät Tonttupolku tapahtuman kaikille alueen lapsille lauantaina 23 marraskuuta 2013 illan alkaessa hämärtymään. Nyt jo yhdeksännen kerran järjestetty tapahtuma sai siltamäkeläiset lapsiperheet liikkeelle sankoin joukoin.
Kävijämäärää ei ole koskaan laskettu tarkalleen, mutta tänä vuonna siitä esitettiin seuraavanlaisia arvioita. Joulupukin muori kertoi joulupukin jakaneen pienille vieraille yli 700 pikkupakettia. Lions ladyt sanoivat jakaneensa lapsille 100 litraa riisipuuroa. Liikennettä ohjanneet leijonat arvelivat reilusti yli sadan auton olleen tapahtuman aikana parkissa hiekkakentällä.
Lumen puuttuminen ei vauhtia hiljentänyt, vaan Linnunradan leikkipuiston täytti lasten iloinen hyörinä ja pyörinä. Tapahtuma käynnistyi auringon vielä paistaessa kello 15 aikaan ja päättyi kolme tuntia myöhemmin täydelliseen pimeyteen. Sinä aikana muun muassa joulukuusia koristeltiin ja piparkakkuja maisteltiin. Tonttulanposti otti vastaan lasten piirrustuksia ja toiveitakin. Jouluseimi oli valmistunut ja tähtitornikin oli koristeltu. Umba-orkesterin elävä musiikki viihdytti koko tapahtuman ajan kaikkia paikalle saapuneita.
Teksti ja kuvat: Esa Grönlund