Leijonat vierailivat 9.11.2015 Helsingin yliopistolla

Siltamäen Leijonien marraskuun klubikokous pidettiin poikkeuksellisesti kuun toisena maanantaina, koska silloin klubilaisille aukenivat Helsingin yliopiston ovet. Klubipresidentti Timo Åvist oli järjestänyt taidehistorian emeritusprofessori Markus Hiekkasen kertomaan Helsingin yliopiston ja yliopiston päärakennuksen historiasta. Seuraavana otteita Hiekkasen monipuolisesta esityksestä.

 

VESTIBYYLI

 

Kun Turun akatemia perustettiin 1640, sai se tilat opetukselle ja hallinnolle tuomiokirkon ympärillä olleista rakennuksista. Jos ja kun juhlavia tiloja ja akateemisten tilaisuuksien näyttäviä kehyksiä tarvittiin, käytettiin lähinnä tuomiokirkkoa. Näin akatemian elämä jatkui 1800-luvun alkuun asti. Silloin valmistui Turun uusi akatemiatalo, joka edelleen seisoo tuomiokirkon vieressä aikansa antiikki-ihailun ilmentäjänä.

Kauan ei akatemiatalo saanut toimia tarkoituksessaan. Kaupungin tuhoutuminen tulipalossa syyskuussa 1827 antoi muun ohessa kuoliniskun Turun akatemialle, joka siirrettiin Helsinkiin ja sai nimen Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto.

Vaikka sekin sai aloittaa muihin tarkoituksiin tarkoitetuissa tiloissa, alettiin jo talvella 1827–1828 uuden yliopistorakennuksen suunnittelu. Sen sai osalleen Carl Ludwig Engel, joka uuden pääkaupungin asemakaavalliset mahdollisuudet ymmärtäen sijoitti rakennuksen Senaatinaukion länsilaitaan, vastapäätä Senaatintaloa eli nykyistä Valtioneuvoston linnaa.

Sijoitus ei ollut vain mekaaninen tontin rakennuksella täyttäminen, vaan siinä on hienosyisiä ja taitavia symboleja ja visuaalisia linjoja, joita ei välttämättä havaitse nykyisin. Kaiken perustana on hallitsijan, Venäjän keisarin arvon ilmaiseminen ja korostaminen. Siksi molempiin rakennuksiin noustaan Senaatintorin puolen juhlaportaita vestibyyliin, edustukselliseen eteistilaan, joka nimenomaan yliopistorakennuksessa on juhlavinta Suomessa nähtävää: alimmasta kerroksesta ylimpään kerrokseen ulottuva yhtenäinen tila, jota ympäröivät antiikin rakennustaiteeseen palautuvat pylväsrivit ja koristelu. Molemmin puolin kohoavat kalkkikivilaaoista muodostetut juhlaportaat ylempiin kerroksiin.

 

JUHLASALI

 

Vestibyyli oli kuitenkin vasta johdanto varsinaiseen päätilaan nimittäin yliopiston juhlasaliin. Sen Engel suunnitteli pohja-alaltaan antiikin Kreikan ja Rooman ihanteiden mukaiseksi puoliympyräksi, jossa lattian tasalla olevaa näyttämöä ympäröivät toinen toistaan korkeammalle kohoavat istuinrivit. Näyttämön taustana olevan suoran seinäpinnan edustalle sijoitettiin keisari Aleksanteri I:n suuri rintakuvaveistos. Sijainti oli tarkoin harkittu: patsas on linjalla, jonka toisena päätepisteenä on Senaatintalossa oleva keisarin valtaistuin. Se taas on samassa tilassa, jossa tänäkin päivänä valtioneuvosto kokoontuu perjantaisin tasavaltamme päämiehen presidentin esittelyssä. Valtiojohdon vallan symboliikka ja rekvisiitta on mahdollisimman voimakasta.

Rakentamista seuraavina vuosikymmeninä juhlasali sai uusia piirteitä, kuten kuuluisat Albert Edelfeltin Turun akatemian perustamisjuhlallisuuksia kuvaavat seinämaalaukset 1905. Tilaa myös laajennettiin kohti länttä 1930-luvulla. Erittäin katkera ja järkyttävä oli ja on vuoden 1944 pommitus, jossa koko yliopistorakennus kärsi vakavia vaurioita ja mm. Edelfeltin freskot tuhoutuivat.

Nykyisin yliopiston juhlasali on kaiken aikaa käytössä erilaisissa juhlallisissa akateemisissa tilaisuuksissa, kansainvälisten tieteellisen kongressien juhlaesitelmien pitopaikkana ja konserttitilana. Jos missään, juuri täällä kiteytyy akateemisen maailman vaikuttavuus ja tuhatvuotinen perinne.

 

VEISTOSKOKOELMA

 

Noustaessa vestibyylin joko pohjois- tai eteläpuolisia portaita ylöspäin huomaa jokaisella tasanteella veistokuvia. Ensimmäisinä ovat Suomen 1800-luvun itseoivaltamisen merkkihahmot Johan Ludwig Runeberg ja Frans Mikael Franzén. Ylempänä taas ovat antiikin kuvanveiston kopiokokoelmat. Niinpä toisen kerroksen käytävän keskiosaan on sijoitettu kolmen veistoksen kokonaisuus: Artremis, Laokoon-ryhmä ja Belvederen Apollo. Ne olivat ensimmäiset yliopiston kokoelmaan hankitut kipsikopiot opetuskäyttöä varten. Samalla ne edustivat hankinta-ajankohtansa, 1840-luvun, akateemista ja taiteellista käsitystä siitä, mikä oli kauneinta ja hengen arvolta suurinta ja pysyvintä länsimaisen sivistyksen historiassa. Ne on sijoittelullaan tietoisesti erotettu omaksi kokonaisuudekseen muista kokoelman veistoksista.

Pääosa veistoksista onkin kolmannessa kerroksessa, mutta muutamia myös porrastasanteilla. Ne edustavat muutamia vuosikymmeniä myöhempää veistoshankintojen aaltoa ja valikoima on monipuolisempi ajallisesti ja alueellisesti. Lisäksi kerroksen käytävän eteläpäässä, taidehistorian oppiaineen kohdalla yleisölle julkisessa tilassa on Italian keskiajan ja renessanssin mestariteoksia.

Kokoelmat hankittiin paitsi opetustarkoitukseen, myös tuomaan visuaalista iloa ja nautintoa kenelle tahansa yliopiston tiloissa kävijälle. Sitä ne ovat, ja täydellä syyllä, edelleen. Tämän kirjoittaja on käyttänyt niiden analyysia ja tulkintaa harjoitustehtävinä taidehistorian opiskelijoille. Opintotöiden vastaanotto on ollut poikkeuksellisen innostunutta, ja veistokset ovat selvästi antaneet opiskelijoille sellaista, mitä muin keinoin ei voi opettaa.

 

HELSINGIN YLIOPISTON MUSEO

 

Turun akatemialla oli aikansa tapojen mukaan omat muistomerkki- ja esinekokoelmansa, mutta pääosa niistä tuhoutui vuoden 1827 suurpalossa (muutamia tulen vaurioittamia muistoja on esillä nykyisessä museossa). Helsingissä varsinkin nousevan patrioottisen aatteen mukana alettiin kerätä sekä kansanaarteita että keskiajan taidetta samoin kuin muita kansakunnan menneisyyden ja suomalais-ugrilaisen maailman säilyneitä jäänteitä. Suurimmasta osasta muodostui myöhemmin ydin sille, joka nykyisin tunnetaan Suomen kansallismuseona.

Helsingin yliopiston omat kokoelmat puolestaan liittyvät nimenomaan oppilaitoksen omaan historiaan ja sen eri puoliin. Museo perustettiin vuonna 1978 ja näyttelytilat saatiin lopullisesti käyttöön 2003. Ne sijaitsivat vuosina 2003–2014 arkkitehti Carl Albert Edelfeltin (taiteilija Albert Edelfeltin isä) suunnittelemassa kemian laboratoriorakennuksessa nimeltään Arppeanum Hallituskadun ja Unioninkadun kulmassa. Nyt sen uudeksi paikaksi on valittu tilat yliopiston ns. uuden puolen, Fabianinkadun siiven, kolmannessa kerroksessa. Museo avattiin maaliskuussa 2015.

Helsingin yliopiston museo on monien rinnakkaisten ilmiöiden kehitystä yhtä aikaa esittelevä kokonaisuus. Siihen tutustumalla avautuu mahdollisuus ymmärtää Turun akatemian ja sen jatkajan Helsingin yliopiston valtava merkitys Suomen yhteiskunnan ja elämän muokkaajana ja olojen parantajana.

 

 

Teksti:  Markus Hiekkanen

Kuvat:  Esa Grönlund