Kulttuurimatka Mikkeliin 26.-27.04.2024.
Klubimme teki onnistuneen kulttuurimatkan Mikkeliin 26.-27.04.2024 Mikkeliin. Matka alkoi Helsingin rautatieasemalta perjantai aamuna klo 8.14. Matkaan lähti kaikkiaan 17 henkeä, veljiä ja ladyja.
Mikkelissä majoituttiin hotelli Vaakunaan ja sieltä siirryimme Sodan ja rauhan keskus Muistiin. Kierros keskuksessa alkoi asiantuntevalla esitelmällä Muistin synnystä, vaiheista ja nykytilasta. Esitelmän jälkeen tutustuimme oma-aloitteisesti keskuksen eri osastoihin. Erityisen vaikuttava oli virtuaaliesitys vihollisen hyökkäyksestä Summassa, "Miljoona"-tukikohtaan.
Näyttelyyn tutustumisen jälkeen nautimme "perinneaterian" keskuksen ravintolassa. Alkupaloiksi tarjottiin maa-artisokkakeittoa, pääruoaksi oli paistettua kuhaa ja jälkiruoaksi riisivanukasta, jota oli hieman nykyaikaistettu mansikka melballa. Hurjimmat aterioivat Mannerheimin tapaan aloittamalla aterian marskin ryypyllä.
Aterian jälkeen huoahdimme hetken ja illalla saimme nauttia Mikkelin teatterin korkeatasoisesta esityksestä Diktaattori. Näytelmä perustui Charles Chaplinin samannimiseen elokuvaan vuodelta 1940.
Teatterin jälkeen siirryimme hotelliin, jossa nautittiin vielä pieni iltapala.
Aamulla hotellissa tarjottiin maittava aamiainen, jonka jälkeen siirryimme rautatieasemalle ja junalla kohti kotia.
Matka oli mielenkiintoinen, antoisa ja kaikin puolin onnistunut. Suuret kiitokset veli Runar Blomqvistille, joka oli tehnyt suurtyön matkan järjestelyissä. Rude oli jopa selvittänyt säätilan ja katujen kunnon, jotta matka varmasti onnistuisi.
Matka alkaa Helsingin asemalta ja virkuimmat ovat...
Samppa ja Pertti
Rude ja Tuula
Sodan ja rauhan keskus Muistin vastaanottotila. Au...
Odotellaan kierroksen alkamista. Aila ja Samppa.
Perta ja Lasse
Kierros alkoi esitelmällä keskuksen auditoriossa...
II-maailmansotaan osallistuneiden maiden tappiot s...
Sodanaikaisia vistilaitteita.
Aterian alkua odotellessa.
Kotimatka on alkanut.