Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Porvoo Rosé

Syksyn tapahtumia

Kausi 2019–2020 käynnistyi klubitapaamisella kesän viimeisenä lämpimänä iltana 10.9. Humlan retkeilymajalla. Ajankohtaisten asioiden käsittelyn lisäksi kuului ohjelmaan tietysti grillaaminen. Klubimestarimme Johanna Ainasoja oli laatinut meille myös tehtävärasteja, joissa pohdimme esimerkiksi sitä, mitä itse haluamme tehdä ja mitä voimme tehdä klubitoimintamme kehittämiseksi.

 

Tänä syksynä ei ohjelmassamme ole Ruusulinnan keskiaikaisia syöminkejä, mutta taustalla on töitä jo tehty ensi kesän keskiaikaistapahtumaa varten.

 

Palveluaktiviteettina osallistuimme Porvoossa Palomäen palvelutalossa 1.10. ja Omenamäen palvelutalossa 22.10. järjestettyihin keskiaikaisiltoihin. Palomäen palvelutalon tapahtumasta voit lukea lisää .

 

Me klubilaiset teimme syksyllä myös kaksi yritysvierailua ja päivitimme samalla vaatekaappejamme. 

Vierailumme kohteina olivat  Porvoon Rihkamakadulla ja  Nimbus-talossa Lundinkadulla. Lämmin kiitos isännillemme ja klubissamme järjestelyt hoitaneille!

 

Syksyn aikana olemme yhdessä ja kukin tahoillamme askarrelleet tuotteita joulumyyjäisiin. Olemme mukana Porvoossa Palokunnantalolla järjestettävässä Hyväntekeväisyys Joulumyyjäiset -tapahtumassa lauantaina 30.11.2019. Myyntipöydältämme voit hankkia villatöppösten lisäksi jouluaiheisia sisustusartikkeleita ja tietysti myös leivonnaisia. Tervetuloa!



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin