Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-L

LC Rovaniemi /

Napapiiri

Perhepilkit etänä - tuloksia

.
Hei!

Klubimme jäsenten Perhepilkit on nyt saatu pidettyä pääsiäispyhien 15.4.-18.4. alkaen pe klo 8 ja päättyen ma klo 18 välisenä aikana.

Osallistujia kisoihin tulikin lopulta ihan mukavasti joko ilman kalasaalista tai melkoisten kalasaaliiden kera. 
Pääsiäispyhien aikana olikin aivan loistavan aurinkoiset kelit, joten mikäs siellä jäällä oli pilkillä istuessa tuli saalista tai ei.

Naisten sarjassa oli mukana yhteensä 8 henkilöä, miesten sarjassa 13 henkilöä ja lasten sarjaan osallistui 3 alle kouluikäistä lasta.

Kisaan osallistuvia Perhepilkkijöitä oli Norvajärvellä, Kotalahdessa, Vitikanpäässä, Sierijärvellä, Ahvenlammella ja Olkkajärvellä. Monessa eri paikassa ehdittiin siis pilkkiä tai muuten vaan nauttia hienosta säästä ja tulihan sitä kalasaalistakin melkein kaikilla osallistujilla. Tällä kertaa suurimman kalasaaliin keräsi Jorma Alakulppi, jolla kaloja oli yhteensä 34 kpl (ahven ja särki) ja toiseksi eniten Helena Tuulaniemi hiukkasen vähemmällä kalamäärällä eli 30 kpl (ahven, särki ja seipi). Näillä kisailijoilla oli kappalemääräisesti ylivoimaisesti eniten kalaonnea.

Kisaan osallistuneiden kesken arvotaan palkinnot kolmelle ensimmäiselle kaikissa sarjoissa eli miehet, naiset ja lapset. Suurin ja pienin kala palkitaan mittausten perusteella. Tulokset julkaistaan heti arvonnan jälkeen verkkosivuillamme ja palkinnot jaetaan torstain 21.4. kuukausikokouksessa.


Kiitos vielä kaikille kuvansa ja terveisensä lähettäneille osallistujille! 


LC Napapiiri/Rovaniemi hallitus



Pilkkikuvia kisaajista ja kalasaaliista:





Kisan nuorin osallistuja Bella-neitikin on pilkkimässä kisassa.
Kisan nuorin osallistuja Bella-neitikin on pilkkim...
Selia-tyttönen kokeilee myös pilkkionnea.
Selia-tyttönen kokeilee myös pilkkionnea.
Sebastiankin osallistui pilkkikisaan.
Sebastiankin osallistui pilkkikisaan.

Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Tässä Samulin kalat.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Tässä Samulin kalat...
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Jarmon pienin kala 7 cm
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Jarmon pienin kala...
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Sempun kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Sempun kalasaalis.

Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Sannan kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Sannan kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Santerin kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Santerin kalasaalis...
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Anna-Maaritin kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Anna-Maaritin kalas...

Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Niko Heikkisen kalasaalis.
Pilkit Kotalahdella 15.4.2022. Niko Heikkisen kala...
Pilkkiminen on hauskaa puuhaa..nykiikö..tuleeko kalaa..?
Pilkkiminen on hauskaa puuhaa..nykiikö..tuleeko ka...
Jorman tyylinäyte heti pilkkimisen alussa..
Jorman tyylinäyte heti pilkkimisen alussa..

Jorma Alakulpin kalasaalis pyydetty maanantaina 18.4. klo 16-18. Vitikanpäässä<br>Kaarina Kosken rannassa. Ahvenen pituusmitta 23 cm. Kaloja tuli 34 kpl.
Jorma Alakulpin kalasaalis pyydetty maanantaina 18...
Jorman kalasaalis ja pisin kala 23 cm
Jorman kalasaalis ja pisin kala 23 cm
Sierijärvellä pilkillä 16.4. klo 13-15. Aapo ja Pekka Maijala.
Sierijärvellä pilkillä 16.4. klo 13-15. Aapo ja Pe...

Aapo ja Pekka Maijala, molemmat täysi-ikäisiä. Saalis: Pekka 1 kiiski 17 gr ja Aapo pilkkimisen iloa!
Aapo ja Pekka Maijala, molemmat täysi-ikäisiä. Saa...
Pertti, Ahvenlampi, ei kalaa 😄 Mutta osallistun arvontaan.
Pertti, Ahvenlampi, ei kalaa 😄 Mutta osall...
Joukon tyylinäyte..
Joukon tyylinäyte..

Jukka-Pekka ja Lahja Alasuutari sekä Hannu-Pekka, Yulia, Irina ja Igor, Olkkajärvellä Apukan laavun kohdalla 18.4. klo 11.30-13.30. JP:n porukka sai kaloja yhteensä 46 kpl!
Jukka-Pekka ja Lahja Alasuutari sekä Hannu-Pekka,...
Hieno vonkale!!!
Hieno vonkale!!!
Tämä on rentouttavaa ja kivaa hommaa mukavassa säässä.
Tämä on rentouttavaa ja kivaa hommaa mukavassa sää...

Helena ja Jouko Vitikanpäässä ma 18.4. klo 16-18. Helenan toiseksi suurin kalasaalis, yht. 30 kalaa. Suurin kala jäi mittaamatta cm-mitalla.
Helena ja Jouko Vitikanpäässä ma 18.4. klo 16-18...
Kaloja tuli peräjälkeen niin paljon, ettei ehtinyt kuin nakella jäälle.. :)
Kaloja tuli peräjälkeen niin paljon, ettei ehtinyt...
Helenan suurin kala tässä n. 22,5 cm
Helenan suurin kala tässä n. 22,5 cm

Joukon suurin kala n. 21,5 cm
Joukon suurin kala n. 21,5 cm
Hieno oli keli maanantaina 18.4. iltapäivällä! Ja todella lämmin keli, sai istua pilkillä takki auki ja silti tuppasi tulemaan lämmin!
Hieno oli keli maanantaina 18.4. iltapäivällä! Ja...
Saalis Norvajärveltä, Riitta Järvinen pilkkijänä.
Saalis Norvajärveltä, Riitta Järvinen pilkkijänä.

Ahvenen pituus 21 cm, kalastaja Riitta Järvinen.
Ahvenen pituus 21 cm, kalastaja Riitta Järvinen.
Isoja kaloja on, taitaa tässä oikeassa reunassa olla kisojen pisin kala, n. 30 cm!
Isoja kaloja on, taitaa tässä oikeassa reunassa ol...
Tämä kala pienimmästä päästä..
Tämä kala pienimmästä päästä..

Ja melkein saappaan pohjan mittainen, mikä lie kengän koko onkaan..
Ja melkein saappaan pohjan mittainen, mikä lie ken...
Hieno kalasaalisrivistö pilkin kera, pituuksia ei oikein näe..
Hieno kalasaalisrivistö pilkin kera, pituuksia ei...
Tässä myös Jukka-Pekan porukasta kalasaalis.
Tässä myös Jukka-Pekan porukasta kalasaalis.

Kiva saalis tämäkin, puukon mittaa ei tiedossa..
Kiva saalis tämäkin, puukon mittaa ei tiedossa..
Kalaparvihan se siinä.
Kalaparvihan se siinä.

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry L-piiri L-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin