Toimintakauden ensimmäistä klubi-iltaa vietettiin 8.elokuuta..
Kokouspaikkana oli Wanhan Niskalan Issikat Niskanperällä.
Illan aikana
klubiin vastannotettiin uusi jäsen, Leena. Klubissa on nyt 39 touhukasta Petronellaa.
muisteltiin Rovaniemen Kuninkuusraveissa vietettyjä talkoopäiviä. Hauskoja ja mukavia muistoja oli jäänyt mieleen noista työteliäistä päivistä. Ja samalla myös mukavankokoinen palkkio klubin toiminnan tueksi.
huomattiin, että Petronellat eivät jää laakereilleen lepäämään. Seuraavan tapahtuman suunnittelu on jo aloitettu. Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla tullaan taas paistamaan satamäärin Petronellan Lettupuodin pitsireunaisia räiskäleitä.
suunnittelun kohteena oli Petronelloille traditioksi muodostunut syysretki. Tämän syksyn kohteena on Levin Immelkartano. Odotellaan kaunista ruskaa!
puheissa vilahtelivat useat syksyn aikana toteutettavat tempaukset: Hyvänpäivän tapahtuma, vanhusten kanssa markkinoilla vierailu, marraskuun perhekonsertti ...
moni Petronella noukki Sinikalta sukkalangat kassinpohjalle kotiin vietäväksi. Syksyn aikana Petronellojen sukkapuikot saavat taas kyytiä.