oli kutsunut meidät Malmittaret klubitreffeille maanantaina 19.1.2015 Suomen Lions-liiton taloon. Niinpä me yksitoista paikalle tullutta Malmitarta saimme tavata kuusi komeaa urosleijonaa Kaivokselasta ja viettää heidän kanssaan mukavan illan.
Aluksi meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja ohjattiin kahvipöytään. Sen jälkeen klubin presidentti Juha Hirvonen kertoi meille klubinsa toiminnasta sihteeri Markus Flaamingin avustamana. Kuulimme että klubi on perustettu v. 1969 ja tällä hetkellä siinä on reilut 20 jäsentä. Olemme siis jäsenmäärältämme suurin piirtein saman suuruisia.
Pääaktiviteettina klubilla on Resiinaralli. Klubi on hankkinut omistukseensa jopa ihan oman resiinan, joka painaa peräti 450 kg! Lisäksi se omistaa 10 x 5 m kapearaiteista junanrataa. Radan rakentaminen vaatii miehistä voimaa, sillä yhtä kiskoa kantamaan tarvitaan neljä miestä!
Klubilla on myös erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja mm. keilailua ja golfia. Klubi on juuri jättänyt anomuksen valtakunnallisen Golf-mestaruuskilpailun järjestämisestä v. 2016. Toivotimme onnea ja menestystä tälle kilpailuhankkeelle.
Malmittarien presidentti Mirva Neva-aho-Simonsen puolestaan kertoi Malmittarien toiminnasta ja esitteli klubiamme kotisivujamme hyödyntäen. Kävimme läpi mm. klubimme toimintasuunnitelman tälle kaudelle ja pitkän tähtäimen suunnitelman. Sivuiltamme löytyy myös paljon kertomuksia ja kuvia toiminnastamme.
Taidokas runoilijamme Ulla Welin tiivisti illan hauskasti seuraavaan runoon
Kokousruno
Oli Malmittaret kutsuttu vieraisille
Kaivokselan leijonille.
- Vaan kun kunnon naarasleijonat
kylille lähtivät
niin urosleijonat kalpeni
ja pakoon pötkivät,
-- ja kävi näin
että vain kuusi uljasta leijonaa
kokoustamaan jäi.
No kokous sujui sutjakasti
juttuja riitti ulko-ovelle asti.
Kiitoksin LC Hki Malmittaret