Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Ystävänpäivän konsertti Pakilassa 14.2.2010

Pakilan musiikkiopiston salonkiorkesteri esiintymässä yhdessä Cantores Minoresin kanssa.  Kuva: Larri
Ystävänpäivän sunnuntaina 14.2.2010 Pakilan Hyvän Paimenen kirkko täyttyi konserttivieraista.  Konsertissa oli yleisöä yli 500 musiikin ystävää, sekä esiintyjiä lähes sata.

 

Helmikuun 19. päivänä tulee kuluneeksi 60 vuotta Pakilan kirkon vihkimisestä.  Vuosipäivää juhlitaan Hyvän Paimenen sunnuntaina 18.4.2010 ja sitä seuraavalla viikolla.  Ennen konserttia kirkkoherra Leo Norja piti hartaustilaisuuden kirkon 60-vuotispäivän kunniaksi. 

 

Konsertin ensimmäisellä puoliajalla Pakilan musiikkiopiston salonkiorkesteri esiintyi solistinaan nokkahuilisti Maarit Röynä.  Salonkiorkesteri on perustettu vuonna 2006 ja se esiintyy 10-15 henkisessä kokoonpanossa.  Orkesteri on esiintynyt myös aikaisemmin Lionsien järjestämissä tilaisuuksissa.

 

Konsertissa esiintyi myös Cantores Minores poikakuoro taiteellisen johtajan Hannu Norjasen johdolla.  Kuoron esitys alkoi  1500 luvulta peräisin olevalla kulkuelaululla ”Korkea Pyhä kolminaisuus ” ja päättyi Einojuhani Rautavaaran teokseen ”Lähtö”. 

 

Tilaisuuden lopuksi Salonkiorkesteri ja Cantores Minores esittivät yhdessä Wolfgang Amadeus Mozartin ”Ave verum  corpus KV 618”.

 

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä paikalliset Lions klubit LC Helsinki Aurora ja LC Helsinki Pakinkylä sekä Pakilan seurakunta.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin