Attendo Onnin Hoivakodissa valokuva-albumien kertomaa
Katselimme valokuvia 19.2. ja 26.2.2020.
Kaksi viikkoa on hurahtanut Attendo Onnin Hoivakodin keskiviikoissa;
ensin olimme 1. kerroksen asukkaiden kanssa valokuvia katselemassa ja
muistelemassa menneitä ja tällä viikolla sama ohjelma toisessa
kerroksessa. Terhin johdolla tehtiin alkujumppa ja kaikki osallistuivat
hienosti.
Kuvia katseltiin asukkaiden omista albumeista ja Terhin
tuomista monisteista ja kirjoista. Löydettiin Sydänyhdistyksen
lahjoittamia laulukirjoja, joista laulettiin pari laulua lopuksi.
Edellisenä keskiviikkona oli mukana seitsemän Mamsellia ja tällä
viikolla kahdeksan. Ensi viikolla ulkoillaan ensimmäisen kerroksen väen
kanssa.