Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N
LC Helsinki /
Kallio
SALPALINJA - Kevätretki 21.5.2011 + 107-N (I-alue) palkinto
Toivottavasti veljet tulette matkakertomukseni laajasti lukemaan. Käytän tässä klubimme sihteerin ominaisuudessa mahdollisuutta kertoa iloisesta uutisesta joka on kohdannut klubiamme ja presidenttiämme. LIONS PIIRIN 107-N vuosikokouksessa Furcenterissä 16.4.2011, olivat president Jorma Kekäläinen ja sihteeri Markus Salonen klubimme äänivaltaisina edustajina tapahtumassa. Viesti tältä kaudelta oli "Uusi toimintakulttuuri" jossa oli 3 pääkohtaa 1.) VDG:t työnjako + uusi sääntömuutos 2.) toimikuntien kokoonpanojen pienennys 3.) Kauden avaus. Jäsenkehitys oli yksi kantavista voimista kaudella. En puutu tässä enempää kokouksen kulkuun, mutta tuon ilolla esille seuraavaa:
SALPALINJARAPORTTI /Salainen/Vain veljille
====================================
Aamu alkoi aurinkoisena ja linnut lauloivat takapihan suihkulähteellä "aamupesun" yhteydessä. Ennusmerkit eivät olleet kehnot tälle pävälle. Veli Reijo Taalikka ilmoitti puhelimella, että bussi Itäkeskukseen lähtee klo 08:33 joten meidän naapurimiesten pitäisi jo lähteä. Veli Markus Salonen oli pyytänyt kuitenkin kyytiä Sari vaimoltaan. Saavuimme paikalle etuajassa Itäkeskuksen Tallinnanaukiolle, niin ainakin luulimme!. Olisihan se pitänyt arvata! Veli Esa Viitikko oli torikahvion edessä jo sikarilla. Veli Reijo erkanikin tästä etsimään muita veljiä. Tallinnanaukio on tapaamispaikkana oikeastaan aika iso. Muut veljet löytyivätkin "ajallaan" Metroaseman itäpäädystä. Paikalla olivat seuraavat veljet (12 kpl):
Veli Pertti Roti ja hänen poikansa Lauri,
uusi veljemme Jarmo Ivaska,
Raimo Karppinen ja Olli Engström,
Jouko Seppälä,
president Jorma Kekäläinen,
Esa Viitikko,
Esa Kuokkanen,
Reijo Taalikka,
Markus Salonen ja
Hannu Borgenström tuli "tuliaisineen" ravintola Sorviksen kautta Herttoniemestä.
President Jorma Kekäläinen ilmoitti, että on hienoa, kun uusi veli on heti saatu reissuun mukaan!
Musta limusiiniluokan tila-auto saapui paikalle kaartaen ja ryhdikkään eleettömästi siirrryimme autoon, kuka mihinkin istumaan. Lila-kantinen pakkaslaatikko istutettiin kuljettajan selän takana olevan pöydän alle. Laatikosta huokui "kylmän oluen ja virvokkeiden" sekä "tonnikala-lohi ja kinkku kolmioleipien" piilotettu olemus. Lähtö tapahtui klo 09:15 jolloin limusiinimme lipui metroaseman bussijonojen ohi. Kun pääsimme moottoritielle Veli Hannu Borgenström avasi laatikon ja leivät ja virkistävän kylmät oluet laitettiin kiertoon. Tarjolla oli Jaffaa, K-alkuista ja S-alkuista olutta. Vaikka Veli Reijo Taalikka olikin matkamme pääjärjestäjä ja armoitettu organisaattori parhaasta päästä, veli Hannun matkanjohta-kokemus toi lisänsä; Hänellä oli mukana oransseja säkkejä johon saatoimme kerätä erikseen leipien muovikuoret ja erikseen tölkit. Kuljettajamme sanoin: "Näin tapahtuu kerran 100:aa kuljetusta kohti!". Matka itsessään piti sisällään keskustelua erilaisita aiheista jotka vaihtelivat "pöytäseurueitten" mukaan. Vessataukoakin ehdotettiin, mutta emme pysähtyneet.
Lähestyttäessä Miehikkälää alkoi venäläisten ja harvojen suomalaisten rekkojen jatkuva jono, mutta onneksi tiet olivat levennetty niin ettei varsinaista haittaa muulle "liikkuvalle" liikenteelle olllut. Taisi kuljettajamme tietääkin, että yhden rekan tullin läpimenoaika on 28 min eli 16 km jonon purkaminen vie päiviä. Käännyimme Taavetin suuntaan ja loppumetrit Veli Reijo ja kuljettaja yhdessä navigoivat nollatoleransilla perille.
Astuttuamme bussista, olimme pyhällä paikalla viimeinkin - itsenäisen Suomen tärkeimmällä puolustuslinjalla - SALPALINJALLA, tai ainakin hyvin lyhyellä pätkällä siitä (1200 km pitkä linja). Veljet Reijo, Markus ja Esa V sytyttivät pikkusikaarit ja ensimmäiset valokuvat otettiin. Ystävällinen hymy yhdistettynä norjaan ja kauniiseen oppaaseemme - ASTA-opas- saapui päärakennuksesta ja toivotti veljemme tervetulleeksi. Tilanne hivenen sähköistyi - sillä lailla positiivisempaan varaukseen. ASTA-opas esitti mitä teemme ja missä järjestyksessä, milloin syödään, milloin katsotaan 15 min alkuesittely video ja milloin alkaa "maasto-osuus". Onkohan ASTA-opas sukua veli Reijolle? Tuli sen verran vakuuttavasti. Katsottuamme pirtin hämyssä esittelyvideota sodasta ja Salpalinjan vaiheista, oli vihdoin aika siirtyä maastoon. Kuljimme ASTA-oppaan perässä kuin sorsalauma. Ensimmäinen kohteemme oli kupubunkkerien valumuotti. Muoteilla valettiin betonikupuja ja valumuotissa oli vedenpoisto (kuivaamisen nopeutus) järjestelmät muotista. Rintaman puoleinen seinä tehtiin 70 cm vahvaksi ja takainen osuus vain 50 cm paksuksi. Veli Pertti Rotia selvästikin kiinnostivat tekniset toteutukset.Toinen kohteemme oli ranskalainen kiinteälavettinen tykki joka seisoi puupyörillä tuliasemassaan. Veli Reijo tietenkin heti noteraasi, että pyörät ovat eri paria, toisessa on metallivahvikkeet ja toisessa ei ole. Tämä on tainnut kyllä kaikilta muilta jäädä huomaamatta. Jos oli alussa epäilyksiä kellään, joska näin nuori opas voi kertoa meille asiat ymmärtävällämme tavalla...yllätys olikin melkoinen, Tekstiä ja ASIAA tuli ja joitain mielenkiintoisia pikkuyksityiskohtia myötenkin. Veli Reijo "sai osuman" tykin luona ja kaatui. Yksi sotilasmestari vähemmän, mutta hän virkosikin ja liittyi jälleen seuraamme. Näitä Veli Reijon aktiivisuuden osoituksia saimme ihastella monella rastilla, varsinkin T34 "SOTKA" panssarivaunulla kierroksen lopussa. Tästä lisää myöhemmin.
Kävimme erilaisissa korsuissa jotka olivat tehty erilaisiin tarkoituksiin. Majoituskorsussa käsiemme ulottumattomissa pleksiseinän takana oli pöydällä miinoja, hyppymiina, pöydällä Suomi-konepistooli nk. "korsumalli" jossa oli puuperän sijaan muotoiltu asekahva. Majoituskorsu oli tehty ja tarkoitettu 20 sotilaalle. SALPALINJALLA oli otettu huomioon jo talvisodassa tehdyt virheet, oli korjattu asioita eikä samoja virheitä tehty uudelleen. SALPALINJAN teollinen ympäristö alkoi vasta paikan päällä ollessa hahmottumaan, mitä kaikkea vaaditaankaan ennenkuin bunkkeri ja linjasto on valmis? Ympärillä oli ollut logistiikkakeskus ja betoniasema 3-ssa tasossa. Sen aikaisilla autoilla on täytynyt betoni saada 10 min sisään valupaikalle tai kovettuneesta autonlavallisesta (1000 kg) tuli panssarieste? Monen alan ammattimiehiä oli tarvittu ja hyvää johtamistaitoa. Asiaa ei ole varmaankaan helpottanut, että osa tekijöistä oli vankeja, kansalaisoikeudet menettäneitä, aseistakieltäytyjiä, työvelvoitteisia. Ruoskaakin kuulemma oli käytetty. Näistä asioista kerrottiin pienessä näyttelytilassa päärakennuksessa. Korostan sanaa pienessä.
Aina ihana oppaamme ASTAn jalanjälkiä seurasimme paikasta toiseen Näimme monelaisia asioita, tähystyskupuja, konekivääri- ja tykkipesäkkeitä, zikzakki-juoksuhautaa, erilaisia aseita, näistä kuvat kertoo enemmän (kuvat alhaalla). Otiime toisen ryhmäkuvan alatason kivipaasilla (panssariesteellä). Pyysin veljiä siirtymään kuvanoton ajaksi kivien väliin josta otin kuvan. Otin itse kuvan...sainhan olla ASTA-oppaamme kanssa kahden edessä ja muiden vain katsellessa...vai tuliko tämä ajatelma päähäni vasta kirjoitusvaiheessa :-). Seuraava rasti ennen betoniasemaa oli SOTKA-panssarivaunu. Miehellinen (=poikamainen innostus) innostus valtasi osan ryhmäämme ja pian ensimmäinen pää sukelsi panssarivaunun yläluukusta syvyyksiin. Arvatkaa kuka? Aikaa kului 5 min ja miestä ei vieläkään näkynyt, kuului vai ähellystä ja muutama kirosanakin. ASTA-oppaamme näki mitä oli tapahtumassa ja sanoi >>Tätä ei kukaan muu ole koskaan yrittänytkään!" ja luulen, että ASTA-oppaamme on jo nähnyt urallaan monenmoista yrittäjää ja vivun kokeilijaa.
Veli Reijo Taalikka - panssarivaunusotilasmestarimme- oli ilmeisesti joutunut vaununsa kanssa pahaan tilanteeseen ja ainoa tapa pelastautua vaunusta oli - pohjapanssarin soikean pakoluukun kautta.Täytyy myöntää, ettei mies kyllä helposti anna periksi. Veli Reijon veriset sormet nirhaumineen todisti yrityksen laatua. Hänen oli todettava ettei hän pakoluukusta mahtunut ja ihmetteli, että antaako tositilanne voimaa ja ketteryyttä mennä pienemmästäkin reiästä? Veli sihteeri ei malta olla lainaamatta tähän nyt muutaman sanaa sotakamreeri Reino Lehväslaihon kirjasta "Viimeiseen mieheen/WSOY -69". Sivun 14 sanoin: >>Tällaisessa panssarivaunussa on pystyttävä asumaan, nukkumaan, syömään ja tekemään tarpeensakin. Paska murjaistaan pohjaluukusta, siitä tulee hyvä liukumiina vihollisen kompastella>>. Eräänlainen "pakoluukku" siis sekin :-). Kävin itsekin katsomassa "luukkua" ja totesin mielessäni, että minusta ei panssarimiestä saisi tekemälläkään. Iso päältä-pieni ja ahdas sisältä.
ASTA-oppaamme vei meidät betoniasemalle joka oli sijainnut rinteessä 3:ssa tasossa. Periaatekuva oli esittelytaulussa, mutta paikan päällä ei ollut kuin rinne ja muutama pieni betonipalanen. Seuraava kohde oli "viimeistä mallia ja tehokkain" tykkimme sodassa. Veli Reijo oli pian yrittämässä nostaa sitä, tietenkin vain selvittäkseen pitkän lavettihaaran vipuvarren oikean suhdejakauman pyöriin nähden siirrettävyyden kannalta katsottuna. Viimeinen rastimme oli Ilmatähystystornin rekonstruktio ison mäen päällä. Monet veljistä kävikin katsomassa näköaloja ja muutama jäi ASTA-oppaamme seuraksi tornin alle. Alkoi jo nälkä hiukomaan, suunnitelman ja aikataulutuksen mukaan sotilaallisesti ajallaan.
Uudisrakennuspuolelle oli tarjolla hernekeittoa ja pannukattua ja veli Hannulle kinkkukiusausta, josta palautettiin vihreämpi osuus takaisin keittiöön. Hernekeiton kanssa oli tarjolla sinappiakin, mutta ei tuoretta sipulia niille jotka sitä kaipasivat. Ainakin itse kaipasin. Hernekeitto oli kiva lisä ja sopi hyvin päivän aktiviteettiin. Sihteeri osti kahviosta MATKA SALPALINJALLE/Salpalinjan perinnesäättiön 30,30 e maksaneen kirjan (ISBN 952-91-8425-5) ja osa veljistämme osti ainakin SALPALINJA-T-paitojakin. Kuriositeettina täytyy taas mainita veli Reijon ostos: "Maastokuvioinen PATAKINNAS" :-).
Ainoa pikkupettymys oli museo. Kyseessä oli 2 pientä huonetta ja kovin vähän esineistöä. Tämän puutteen puolikkaan korjasi ulkona ...jälleen----veli Reijon esiintyminen. Hän kävi sanomassa käsi-tervehdyksen oppaallemme ASTAlle, mutta kaappasikin hänet halausotteeseen. ASTA oppaamme hymyili valloittavasti. Veli president Jorma Kekäläinen piti ASTA-oppaallemme suunnatun kiitospuheen, kiitti hienosti suoritetusta opastuksesta joka oli asiansa osaava ja joissain asiossa detaileja sisällään pitäväkin. >>Meillä ei ole teille antaa klubimme viiriä, etkä varmaankaan sillä mitään teekään! Varmasti keksimme jotain muistoksi jonka lähetämme teille! (ASTA-oppaamme yhteystiedot kulkee sähköpostin salpamuseoADDmiehikkala.fi kautta). Kättelyjen jälkeen olimme valmiita paluumatkalle. SALPALINJAA ei koskaan käytetty tarkoitukseensa sodan aikana. Oliko linja siis tarpeen. Sotahistorioitsija Sampo Ahdon sanoin: >>Vaikka linjaa ei käytetty, ajoi se asiansa pelkällä olemuksellaan. Tämä on merkki siitä, että linja tiedettiin vahvaksi.>> (sanat soveltaen ulkomuistista).
Matkaa oli noin 195 km takaisin. Ohitettuamme rekkajonon uudelleen, veli Hannu huolehti virvokkeiden saannista jälleen. Matkan aikana veli Hannu osoitti tietämystään Mannerheimin ritareiden asioista ja piti tietovisalukysymyksiä aiheesta. Veli Jouko Seppälä loisti tiedoillaan yli muiden. Veli Raimo Karppinen ehdotti, että voisimme tehdä yhdessä aktiviteetin rajan toiselle puolelle, menetetylle alueelle? Sihteeri lupasi, että asiaan palataan (itseäni kiinnostaisi esim Kivennapa ja Raivola). Matkan alussa sihteeri toivotti veli Matti Rinteen terveiset veljille ja hyvät toivotukset matkallemme. Matka päättyi suunnitellusti ajallaan ja oluttakaan ei jäänyt!
matkaterveisin,
Veli Markus
