Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Ruskiksen konsertissa lämmin tunnelma

Jussi Raittinen ja koulun bändi

Ruskeasuon koululla sunnuntaina 11.12.2011 järjestetty konsertti kokosi jälleen salin täyteen kuulijoita. Konsertin tuotolla yhteensä viisi oppilasta avustajan kanssa pääsee leirikoulumatkalle Rodoksen saarelle.

AgentsTunnelma konsertissa oli lämmin ja kuulijat elivät musiikissa mukana.  Esiintyjät soittivat täydet setit, eikä heillä ollut kiire minnekään.  Konsertti kesti kolme tuntia väliajan kanssa.

 

Ruskiksen Frendit ry ja koulun henkilökunta olivat vastuussa kahvilasta - osa heistä oli tullut leipomaan pullaa jo aamulla klo 8. Arpajaisissa oli laadukkaita palkintoja eri lahjoittajilta. Rehtori Leena Airaksinen haluaa esittää kiitokset lahjoittajille.

Musiikista vastasivat:

Jussi Raittinen

Finnair Pilot's Big Band, kapellimestarinaan Martti Peippo. Solisteina olivat Anna Inginmaa ja Mikael Konttinen.
Agents : Esa Pulliainen, kitara ja taustalaulu. Vesa Haaja, laulu ja kitara, Kai Pulliainen, basso, Heikki Sandren, rummut. Juho Hurskainen, saksofoni.
Lisäksi Ruskiksen oppilaita ja henkilökuntaa ja musiikin lehtori Juha Salo.

 

Konserttilippuja myytiin lähes parisataa. Tuottoa saatiin myös kahvilasta ja arpajaisista.

 

Klubimme tuki tapahtumaa tällä kertaa arpajaislahjoituksin. Samana päivänä klubilaiset antoivat panoksensa Seurasaaren Joulupolulla.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin