Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Tutustuminen Ruskeasuon kouluun

Maaliskuista kevättä oli ilmassa, kun Keskuspuiston naisleijonien joukkueelle Irmat(3)-Kirsi-Leena-Liisa-Paula-Taina-Tuula ovet avautuivat oppilaitokseen nimeltä Ruskis (Ruskeasuon koulu).
 

Lämpimällä otteella asioita ja taloa esittelivät pedagoginen johtaja Kati Tolvanen ja rehtori Leena Airaksinen. Elämänmakuista tietoa kuulimme roppakaupalla. Kotiläksyksi tuli kirjallista ja kuvallista aineistoa. Näistä pystymme esim. sanan ”konduktiivinen” merkityksen tarkistamaan myöhemminkin. 

 

Koulu on valtion peruskoulu - osana Valteri-verkostoa - ja antaa valmiuksia elämään ja arkeen kymmenille eri-ikäisille lähinnä liikuntavammaisille lapsille eri puolilta Suomea.  Nuorimmat lapset ovat eskarivaiheessa, vanhimmat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Suurin osa käy päiväkoulua. Pienempi osa asuu viikot oppilaskodissa. Lasten vammojen laatu sairaudet mukaan lukien voi olla hyvinkin vaikea ja laaja, joten henkilökunnassa on paitsi pedagogiikan myös hoitoalan osaajia. Työ oppilaiden kanssa tehdään moniammatillisena tiimityönä.

 

Leijonia kiinnostaa aina se, miten voisimme auttaa. Normaalin koulutyöhön asiat ovat Ruskiksella kunnossa. Sen sijaan vapaamuotoisemmat ja vapaa-ajan toiminnot kaipaavat sekä rahallista että osallistuvaa apua. Koulussa on lähes perinne tehdä leirikoulumatkoja keväisin Rhodokselle. Mukaan tarvitaan tavallista leirikoulua enemmän avustajia, mikä vaatii isompaa rahapanosta. Muuallekin tehdään reissuja. Viroon Tallinnaan, Haapsaluun, Suomenlinnaan.

 

Varoja kerätään mistä saadaan, mm. konserteista, Ruskiksen ystävät – yhdistykseltä. Seuraava konsertti on vuoden lopun joulukonsertti. Konserttiin myydään lippuja, sinne leivotaan tarjottavaa, siellä pidetään arpajaisia, joihin tarvitaan voittopalkintoja. Oppilaille on tärkeää saada stipendejä.  Rahaa näihin ei ole koskaan liikaa.

Saimme kahvituokion jälkeen talon kierroksella "Majakassa" kohdata asukkaita arki-illanvietossaan tällä kertaa keittiöpuuhissa belgialaisen pannukakkutaikinan äärellä. Meitä kutsuttiin myös tutustumaan lauantaina pidettävään "pajakoulupäivään" marraskuun lopussa.    

 

Runsaan tietopaketin antia jäämme sulattamaan. Jatkamme avustusasian käsittelyä klubin kokouksessa. Ilmassa väreili tunne, ettei tämä jää tähän...



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin