Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Arjen iloa ja jaksamista Ruskeasuolla

Kevätloskaisena perjantai-iltana 2.3. ennen klo 18 me kuusi iloista Keskuspuiston leijona-naista odotimme jännityksellä, mitä tuleman pitää...

 

astellessamme Ruskeasuon koulun alaovesta sisään. Olihan tulossa ensimmäinen kerta hommia tässä paikassa. Jännitys kasvoi, kun puhuttiin tanssista. Rohkeasti kuitenkin tulta päin, keltaiset essut eteen, nimilaput rinnuksiin ja kohti toimintaa. 

 

Marco Bjurström ja Ritva Enäkoski jakoivat lasten vanhemmille arjen eväitä. Lapsille oli samalle ajalle suunniteltu ohjelmaa, jonka raameja Keskuspuiston leijonat varmistivat omalta osaltaan.

 

Sakke (Sari) esitteli itsensä ja soittimensa ukulelen, minkä jälkeen alkoi laulu ja liikunta. Ensimmäisenä Peppi lähti piiriin... vuorollaan jokainen lapsi ja nuori, tyttö ja poika... eikä enää pelottanut vanhempia eikä nuorempia.  Laulua ja koreagrafian harjoitusta kesti aikansa ja sen jälkeen siirryimme yläkerran Majakkaan seurustelemaan, keinumaan, pelailemaan ja nauttimaan iltapalaa. Lapset lämpenivät juttelemaan, pienemmät alkoivat väsyä pitkästä päivästä, vaikkei sitä olisi haluttu heti tunnustaa. Kyseltävää riitti - vähän puolin ja toisin.

 

Vähitellen lapsia alettiin noutaa kotimatkalle. Ennen klo 21 me aikuisetkin riisuimme essut ja poistuimme samaa reittiä ulos taas talviselta tuntuvaan maaliskuun iltaan.  

 

Leijonina saimme taas yhden uuden kokemuksen elävästä elämästä. Illan tunnelmat eivät heti poistu mielestä.


Illan valmennuksesta vastasivat Marco Bjurström ja Ritva Enäkoski
Illan valmennuksesta vastasivat Marco Bjurström ja...
Duetto tanssiproduktiosta FraMeLess, tanssijat Emma Liekari ja Jussi Ratia<br>
Duetto tanssiproduktiosta FraMeLess, tanssijat Emm...
Kimblen peluu lapsiparkissa
Kimblen peluu lapsiparkissa

LeijoNaiset valmiina lapsiparkkiin
LeijoNaiset valmiina lapsiparkkiin

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin