Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Meidän joulu alkoi Seurasaaren joulupolulta

Klubimme oli tänäkin vuonna mukana toteuttamassa yhtä pääkaupunkiseudun tärkeimmistä talvitapahtumista.

 

Ulkoilmatapahtumassa säällä on suuri merkitys. Viime vuonna lumesta ei ollut tietoakaan, maa oli mustana. Nyt lunta oli sopivasti ja lisää tuli koko päivän; onneksi ei kuitenkaan niin paljon kuin pari vuotta sitten.

 

Olimme jakautuneet joulupolulla tehtäviimme useammalle rastille. Lähimpinä kumppaneinamme olivat kummiklubimme Pohjois-Haaga sekä uutena ryhmänä partiolaiset Kirisiskoista ja Mustista Veljistä, jotka auttoivat meitä rakovalkeiden äärellä.  

 

Keittiössä valmistettu pullataikina hupeni tikkupullien muodossa rakovalkeilla paistaen. Kasvomaalauksessa lapset saivat mieleisensä koristeet poskilleen ja uudessa Joulupolun postikonttorissa kirjoitettiin kortteja mummeille ja kummeille. Lämmintä juomaakin tarjottiin tuulen tuiverruksessa taivaltajille.

 

Ja tietysti koko juhlaväelle tärkeä hetki koettiin juhlakentällä, kun Joulupolun suojelija Jenni Haukio sytytti uudet valot kentän vierustan suureen kuuseen.

 

Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2013!

toivottavat Keskuspuiston leijonaiset

 

Katso tunnelmakuvat polulta ja rasteiltamme. Kuvat: Sanna, Hannu ja Irma Kuitunen 

.  






Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin