Nyt toukokuun alussa lahjoittimme Itäkeskuksen peruskoululle Soile Yli-Mäyryn Alfalttihelmi-taideteoksen. Sen hankinnalla on tuettu valtakunnallista lionsien järjestämää Punainen Sulka 2016-2017 -keräystä, jonka kohteena ovat Suomen nuoret.
Marjaniemen Lions -klubi on tehnyt jo pitkään läheistä yhteistyötä Itäkeskuksen peruskoulun kanssa. Vuosien mittaan koulu on osallistunut useampaan kertaan leijonien järjestämään kansainväliseen Rauhanjuliste-kilpailuun, kymmenet opettajat ovat käyneet läpi Lions Quest-elämäntaitoja-ohjelman, joka antaa kouluille ja kasvattajille käytännön työkaluja oppilasryhmien ryhmäyttämiseen ja elämäntaitojen harjoitteluun. Olemme myös jakaneet koululle oppilasstipendejä.
Punaisen Sulan keräystavoite on 5 miljoonaa euroa. Keräys on Suomen lionsklubien lahja vuonna 2017 sata vuotta täyttävälle itsenäiselle Suomelle. Sillä kunnioitetaan myös samana vuonna 100 vuotta täyttävää kansainvälistä Lions-järjestöä. Kampanjalla Suomen Lions-klubit sitoutuvat vähintään 2017 tekoon Suomen nuorten hyväksi. Keräyskumppaneita ovat Tukikummit ry, Lasten- ja nuorten säätiö, , , ja Yeesi ry. Tukea saavat myös Suomen Lions-liiton omat nuoriso-ohjelmat, Lions Quest, Vastuu on meidän ja nuorisovaihto. 25 % varoista jaetaan paikallisesti.