Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Nuorisovaihdon riemua kesällä 2023, isäntäperheen näkökulma

Enpä olisi arvannut, millainen olisi tämän kesän nuorisovaihdokki. Täynnä nuorta energiaa ja yhteisöllisyyttä. Hän tuli pohjois-Italiasta ja oli aluksi sitä mieltä, että täällä oli kylmää, vain reilut 20 astetta, kun kotimaassa lähtiessä oli yli 40 astetta. Äkkiä tottui suomalaiseen lämpötilaan, saunoi, ui, meloi, poimi marjoja, teki jopa kaksi kertaa vihdan. Oli veneessä ja veneen perässä, hyppi trampoliinilla, pelasi sulkapalloa, heitti tikkaa. Ei tuntenut O sole mion eikä Santa Lucian sanoja, ei myöskään tiennyt Suomesta ja Natosta mitään, ei halunnut syödä pastaa, sellainen tämä maailma on eri silmin ja korvin. Kotimaassaan sekä käy koulua että töissä. Lausahti keskellä tyyntä järvenselkää meloessamme, että vihdoinkin tuntee olonsa rentoutuneeksi.

 

 

Virallisesti nuorisovaihto kestää kolmisen viikkoa, josta puolet ajasta on majoittumista suomalaisissa perheissä ja puolet kansainvälisellä nuorisovaihtoleirillä yhdessä muiden Suomeen vaihtoon tulleiden nuorten kanssa. Vastavuoroisuusperiaatteella, kun klubimme lähetti vaihtoon yhden nuoren Suomesta otimme perhemajoitukseen tämän Suomeen tuleen nuoren. Oheiset kuvat puhukoot klubimme Pakinkylän kahteen perheeseen majoittaman neitokaisen puolesta. Mutta annetaanpa Giulian itsensä kertoa mietteitään Suomesta toisessa jutussa.

 

Teksti Aarne

Kuvat Aarne ja Pertsa



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin