Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pihlajamäki

Joulukonsertti 1.12.2013 klo 18:00

Kansainvälisesti arvostettu baritoni Esa Ruuttunen konsertoi sellotrion kanssa Helsingissä Pihlajamäen kirkossa joulukuussa 1.12.2013 klo 18:00. Esa Ruuttusta säestää konsertissa harvinainen selloyhtye, jossa soittavat sellotaiteilijat Jussi Makkonen, Sini Hyvärinen sekä Iida-Vilhelmiina Laine.

 

Konsertti on osa taiteilijoiden ”Mökit nukkuu lumiset” -joululevyn laajaa julkaisukiertuetta, joka tulee viemään taiteilijat kotimaan lisäksi myös Keski-Eurooppaan, jossa Esa Ruuttunen konsertoi selloyhtyeen kanssa mm. Prahassa, Berliinissä ja Dresdenissä. Joululevyn julkaisukonsertti on  24.11. ja Pihlajamäen konsertti on kiertueen ainoa pääkaupunkiseudulla pidettävä konsertti. Joululevy on äänitetty ainutlaatuisessa Paaterin kirkossa Lieksassa tammikuun 2013 alussa.

 

Tässä tunnelmallisessa joulukonsertissa kuullaan niin uusia kuin myös tuttuja ja rakastettuja suomalaisia joululauluja, kuten Heino Kasken Leinon runoon säveltämä "Mökit nukkuu lumiset". Konsertin muita säveltäjänimiä ovat mm. Jean Sibelius, P. J. Hannikainen, Leevi Madetoja, Satu Simola sekä Matti Makkonen.


Esa Ruuttusen ja selloyhtyeen ensimmäinen yhteinen levy ”Matkavirsiä” julkaistiin vuonna 2010. Yhtyeen toinen virsilevy ”Kaunis synnyinmaamme” julkaistiin elokuussa 2013 ja samalla julkaistiin myös kokoonpanon ensimmäinen musiikkivideo Toivo Kuulan virrestä ”On kaunis synnyinmaamme”.


Esa Ruuttunen on yksi menestyneimpiä suomalaisia oopperalaulajia. Hänen virsitulkintansa ovat tulleet viime vuosina suomalaisille tutuiksi useiden levytysten ja lukuisten konserttien myötä. Ainutlaatuisen värinsä tähän konserttiin tuo harvinainen kokoonpano, jossa selloyhtyeen vanhat arvosoittimet luovat korvia hiveleviä sointivärejä. Sellisti Jussi Makkonen soittaa Henry Jay –selloa vuodelta 1757. Tämä englantilainen arvosello on vienyt Jussi Makkosen esiintymään viime vuosina eri puolille maailmaa. Sellisti Sini Hyvärinen soittaa ranskalaisella Dehommais & Germain- sellolla, joka on rakennettu vuonna 1878. Iida-Vilhelmiina Laineen instrumentti on Tomas Balestrieri –sello vuodelta 1759.

 

Konsertin järjestää Lions Club Helsinki/ Pihlajamäki yhdessä Malmin seurakunnan kanssa.


Pääsylippu maksaa 15 euroa ja niitä ennakkoon myyvät:

  • Kukka Meripihka (Pihlajamäen ostarilla, Meripihkantie 3, 00710 Helsinki)

  • Pihlajamäen lions klubin jäsenet

  • Pihlajamäen kirkko
  • Lippuja voi varata ennakkoon sähköpostiosoitteesta


Lippujen myynti ovelta alkaa klo 17:00.





Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin