Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pihlajamäki

Klubin 50. Charter Night

Pihlajamäen leijonat viettivät 26.4.2014 viidettäkymmenettä Charter Night'ia Katajanokan Kasinolla. Klubin presidentin Jukka Holopaisen tervehdyssanojen jälkeen Merisali raikui juhlakansan laulusta, joka tietenkin oli "Leijonahenki". Voimaa laululle antoi klubin oman Leijonakvartetti säestäjänään Timo Olli.

Suomen Lions-liiton onnittelut toi liiton puheenjohtaja Asko Merilä. N-piirin onnittelut esitti piirikuvernööri Heikki Saarinen. Puheiden ja juhlaillallisen taitekohtiin oli sijoitettu Leijonakvartetin esiintymisiä, joita joku kuulija kommentoi "lauloivat niin hyvin, että ovat varmaan harjoitelleet".

Eero ja Kaarina Helkkulalle luovutettiin pitkään toimineiden perustajajäsenten ansiomerkkit. Veikko Pitkämäki sai 45 vuoden jäsenyyttä osoittavan "Monarch Chevronin". Klubin presidenttinä kolme kautta toiminut Tapani Puska palkittiin "Past President Plaque" kilvellä. Risto Kaspiolalle, Tapio Rantaselle ja Jorma Purhoselle luovutettiin Melvin Jones-jäseneksi nimittämisen merkiksi plaketti ja rintamerkki.

Klubin ensimmäisen puolivuosisadan historiikki julkistettiin. Historiikki löytyy .

Ilta jatkui onnittelujen vastaanoton ja muisteluiden merkeissä aina puoleenyöhön asti.                         
       

                                                                                                        
                                                                                                
Juhlapaikka oli Katajanokan Kasinon Merisali.
Juhlapaikka oli Katajanokan Kasinon Merisali.
Leijonahenki
Leijonahenki
Juhlakansaa.
Juhlakansaa.

Klubin oma Leijonakvartetti säestäjänään Timo Olli.
Klubin oma Leijonakvartetti säestäjänään Timo Olli...
Lions-liiton tervehdys. Henkilöt vasemmalta: PDG Jorma Laurila, pres. Jukka Holopainen, CC Asko Merilä, siht. Timo Fingerroos.
Lions-liiton tervehdys. Henkilöt vasemmalta: PDG J...
N-piirin tervehdyksen esitti DG Heikki Saarinen.
N-piirin tervehdyksen esitti DG Heikki Saarinen.

DG Saarinen luovutti Eero ja Kaarina Helkkulalle 50 vuotta toimineiden perustajajäsenten ansiomerkit.
DG Saarinen luovutti Eero ja Kaarina Helkkulalle 5...
Veikko Pitkämäki sai 45 vuoden Monarch Chevronin.
Veikko Pitkämäki sai 45 vuoden Monarch Chevronin.
Kolme kautta presidenttinä toiminut Tapani Puskalle luovutettiin "Past President Plague" kilpi.
Kolme kautta presidenttinä toiminut Tapani Puskall...

Melvin Jones-jäsenyydellä palkitut. Henkilöt vasemmalta: PDG Jorma Laurila, pres. Jukka Holopainen, lionit Jorma Purhonen, Risto Kaspiola, Tapio Rantanen, CC Asko Merilä, DG Heikki Saarinen.
Melvin Jones-jäsenyydellä palkitut. Henkilöt vasem...
Kummiklubimme LC Helsinki/Roihuvuoren onnittelut esitti pres. Erkki Pihkoluoma.
Kummiklubimme LC Helsinki/Roihuvuoren onnittelut e...
NaapuriklubimmeLC Helsinki/Malmittarien onnittelun toivat lion Outi Rinta-Filppula ja lion Ulla Welin.
NaapuriklubimmeLC Helsinki/Malmittarien onnittelun...

LC Helsinki/Suurmetsän pres. Juha Riekkinen toi klubinsa onnittelut.
LC Helsinki/Suurmetsän pres. Juha Riekkinen toi kl...
Lion Raimo Stenvall esitti LC Tuusulan onnittelut.
Lion Raimo Stenvall esitti LC Tuusulan onnittelut.
Sulo ja Liisa Savolainen luovuttivat klubin historiasta kertovan valokuva-albumin.
Sulo ja Liisa Savolainen luovuttivat klubin histor...

Tässä Erkki Honkavaara muistelee erästä ystävyysklubin vierailua.
Tässä Erkki Honkavaara muistelee erästä ystävyyskl...
Juhlakansa viihtyi
Juhlakansa viihtyi
Tilaisuuden päättyi keskiyön aikoihin. Näkymä Kasinon terassilta.
Tilaisuuden päättyi keskiyön aikoihin. Näkymä Kasi...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin