Kiitoskirje Komeetoille Botswanan avustuksesta

Komeettojen lahjoittama rahasumma auttoi kuljettamaan rygby- joukkueen keräämät liikuntavälineet ja mahdollisti lasten viikonloppuruokailun kuukaudeksi Botswanassa.

Kiitoskirje Lions Club Komeetoille

Hyvät Komeetat!

Noin vuosi sitten huomasin olevani täydellisessä suossa. Olin järjestämässä matkaa rugbyjoukkueelle Afrikkaan, Botswanaan, ja pelimatkaksi aiottu reissu olikin laajentunut vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä sisältäväksi monivivahteisemmaksi matkaksi.

Koko reissu Afrikkaan oli jonkinsortin hetkellinen mielijohde, joka aloittikin yli vuoden kestäneet valmistelut, upean matkan ja edelleen jatkuvan ystävyyden ja yhteistyön Suomen ja Botswanan välillä. Olin nähnyt facebookissa kuvan Botswanan naisten rugbyjoukkueesta ja ihastunut pelaajien jääräpäistä omanarvontuntoa uhkuvaan asenteeseen. Tuntematta heitä lainkaan otin yhteyttä heidän valmentajaansa, ja yhteisestä päätöksestä ryhdyimme järjestämään matkaa, joka toisi suomalaisen joukkueen pelaamaan rugbya botswanalaisia vastaan. Olin matkasta iloinen ja ylpeä erityisesti oppiessani, että Botswanassa rugbyjoukkueen toimintaan kuuluu olennaisena osana vähäosaisten lasten auttaminen slummissa. Halusin ehdottomasti ottaa edes hiukan osaa tähän toimintaan.

Vaikka kaikenlaisia pelireissuja olenkin järjestänyt, oli tämä retki aivan omanlaisensa. Joukkuetovereilleni lupasin, että jokainen saa osallistua vapaaehtoistyöhön niin paljon kuin haluaa, ja onneksi moni halusikin auttaa järjestelyissä ja rahankeräämisessä. Kuitenkin päävastuu oli kokoajan minulla. Eikä minulla ollut mitään käsitystä miten asiassa kannattaisi edetä.

Päätin keskittyä muutamaan asiaan; joukkue veisi mukanaan slummin lapsille liikuntavälineitä, koulutarvikkeita, vaatteita ja leluja ja pyrkisi keräämään tarpeeksi rahaa siihen, että saisimme tarjottua noin kahdellesadalle lapselle aterian tai pari. Olin koko ajan yhteydessä botswanalaisiin toimijoihin, joten tiesin mitä lapsille eniten kaivattiin.

Keräsin leluja ja vaatteita kaikilta mahdollisilta tutuilta ja ystäviltä. Niitä tuli niin paljon, ettei olisi ollut mitään järkeä kantaa kaikkea Botswanaan. Niinpä myin niitä kirpputorilla ja sain työmäärään verrattuna minimaalisen voiton, mutta jotakin kuitenkin. Keräsin rahaa työpaikalla, puhuin asiasta kaikille mahdollisille ihmisille, lähetin lehdistötiedotteita ja järjestin yhdessä lapseni päiväkodin kanssa hammasharjakeräyksen. Otin yhteyttä mahdollisiin sponsoreihin, suomalaiseen Pelastusarmeijaan ja muihin hyväntekeväisyyttä tekeviin yhteisöihin mutta en saanut mistään varsinaista apua tai vastauksia, rahasta puhumattakaan.

Lopulta sain lahjoituksena melkoisen kasan liikuntavälineitä. Tutun tuttu oli urheiluliikeyrittäjä, joka avokätisesti lahjoitti meille uusia hienoja mailoja ja palloja ja ties mitä vietäväksi Botswanan slummiin. Vaikka olin iloinen lahjoituksesta, olin pulassa, koska minulla ei ollut mitenkään varaa postimaksuihin tai ylimääräisiin laukkuihin lentokoneessa. Miten ihmeellä saisin tavarat perille saakka? Aloin menettää uskoani koko hommaan. Minulla oli liikaa tavaraa, liian vähän rahaa, liian vähän aikaa, likaa tahtoa tehdä enemmän, liian vähän ymmärrystä ja kokemusta.

Onneksi voivottelin tilannetta töissä, ja työtoveri mainitsi Lions Komeetat, joihin itsekin kuuluu.

Ensin kysyin teiltä tietoa, ja sainkin hyviä vastauksia ja ideoita käytännön asioihin. Sitten lähetin anomuksen rahallista tukea varten. Vastaus tuli nopeasti; Lions uskoi tekemiseeni niin paljon, että lahjoittaisi 600€ lasten ruokailuun ja tavaroiden kuljettamiseen. Mikä helpotus! Enää ei tarvinnut kiertää ympyrää ajatusten kanssa pähkäillen miten tästä selvitään. Tiesin varmasti, että saan liikuntavälineet ja muut tavarat perille ja lapset saavat ainakin yhden aterian. Oli helppoa jatkaa työtä.

Loppujen lopuksi saimme kerättyä lapsille rahaa noin kuukauden viikonloppuaterioita varten. Veimme mukanamme paljon tavaroita, joista kuulemma edelleen pidetään hyvää huolta ja vahditaan tarkasti, että niitä saa kaikki käyttää tasapuolisesti. Jokainen sai myös jotakin ihan vain itselleen, kotiin vietäväksi ja ihan omaksi. Ennen kaikkea lapset saivat vähän vaihtelua arkeen ja toivottavasti uskoa siihen, että välillä tapahtuu mukaviakin asioita.

Silmät ilosta leiskuen lapset ottivat meidät kimpsuinemme ja kampsuinemme ja ruokinemme vastaan. He lauloivat niin kovaa, että koko slummi raikui, ja ottivat meidät heti tansseihinsa mukaan.  Vaikka he olivat odottaneet jo tuntitolkulla ja iltapäivä oli jo pitkällä, malttoivat isommat auttaa pienempiään ja kaikki jonottaa annostaan. Kun kaikki olivat viimein saaneet ateriansa, hiljeni koko seutu. Siinä hetkessä ei ollut läsnä mitään muuta kuin lapsi, joka sai viimeinkin syödäkseen.

Hetki, jona sain tiedon teidän lahjoituksestanne, oli tärkeä. Se oli paitsi valtava helpotus, myös tarpeellinen todiste siitä, että joku uskoo siihen, mitä olen tekemässä. Lahjoituksen myötä tulin viimeistään varmaksi siitä, että näinkin epämääräisin perustein aloitettu matka tulee onnistumaan ja lapset Botswanassa tulevat jollakin pienellä tavalla hyötymään siitä, että minä yhtenä päivänä päätin ottaa yhteyttä tuntemattomiin ihmisiin Afrikassa.

Kiitos teille Komeetat siitä valtavan arvokkaasta työstä, jota teette!

Sanni Virtanen