Jättipalsamitalkoot saatiin kuin saatiinkin pystyyn kolmannella yrittämällä ja sääkin oli nyt mitä parhain kuin ilmojen herran anteeksipyyntönä.
Meitä oli yhdeksän kävelijää ja Aija etänä Hämeenlinnassa. Reittimme kulki Heurekasta Helsingin puoleista Keravanjoen rantaraittia pitkin Viertolaan ja Vantaan puolta takaisin. Ihastelimme kevättä ja sen ensikukkia. Tärkeintä oli tapaaminen ja parasta lämmin kahvi ja pulla.
Lions Club Vantaa/Vernissa lahjoitti kaksi sydäniskuria Tikkurilan uudelle kirkolle. Toinen iskureista sijoitetaan kirkon ala-aulaan ja toinen toisen kerroksen aulatilaan. Lahjoituksen vastaanottivat 30.3.2021 kirkkoherra Janne Silvast ja HR-koordinaattori Nina Kinnunen
SuperJengissä 5-11-vuotiaat tytöt ja pojat voivat harrastaa soveltavaa jalkapalloa.
Veimme joululahjat Simonpirtin asukkaille. Nautimme yhdessä heidän ja henkilökunnan kanssa glögiä, torttuja ja pipareita pimeässä illassa ja pienen pakkasen purressa.
Osallistuimme Posti Oy:n ja veteraanijärjestöjen kampanjaan lähettämällä 252 joulukorttia ilahduttamaan veteraaneja ja sotiemme naisia.
Tänä vuonna adventtikalenterimme kansikuvan aiheena on pihlajanmarjat.
Vuoden 2020 lionien hyväntekijäksi on valittu LC Vantaa Vernissa. LC Vantaa Vernissa on 15 vuoden ajan järjestänyt ilmaisen Tonttumetsä-joulutapahtuman Vantaan Tikkurilan Arboretumiin.
Lahjoitimme Suomen Lions-liiton Hyvän Päivänä 8.10.2020 neulomuksia Koivukylän neuvolaan terveydenhoitajien vietäviksi vastasyntyneille vauvoille.
Terveiset LC Loviisa /Queen Lovisan klubi-illasta, joka pidettiin 8.9.2020 Loviisan vanhimman talon Degerby Gillen tuvassa.
Varpu Ylhäiselle on myönnetty korkean tason Lions-ansiomerkki.
Vernissan perinteinen hyväntekeväisyysgolfkilpailu pelattiin 30.8. jo seitsemättä kertaa. Hiekkaharju Golfissa järjestetyn kilpailun tuotto käytetään Tikkurilan alueen lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen.
Vantaan Kuusijärvellä vietettiin valtakunnallista Itämeripäivää 28.8.2020.
Leijonien N-piirin toimintakausi aloitettiin 24.8.2020 poikkeuksellisesti kuuntelemalla Leijonahenki, koska varsinkin laulaessa koronavirus voi levitä.