Jättipalsami on Himalajan vuoristoalueelta peräisin oleva yksivuotinen palkokasvi, joka leviää räjähdysmäisesti siemenien lentäessä metrien päähän emokasvista loppukesällä.
Lionsien kävelyviikkoa vietetään 7.-15.5.2022. Vernissalaisia oli 11.5. terveyskävelyllä Haltialan, Tammiston ja Backaksen alueella.
Kauden viimeistä klubi-iltaa vietettiin 3.5.2022 Kuusijärven Metsätuvassa. Se alkoi Sporttia kaikille ry:n toiminnanjohtajan Marina Robushin kertoessa mielenkiintoisesti yhdistyksen toiminnasta.
Säde Rantanen valittiin junioreiden maajoukkueeseen edustamaan Suomea cheerleadingin MM-kilpailuihin, jotka pidettiin Yhdysvalloissa Orlandossa 20.4.2022. Lions Club Vantaa Vernissa tuki Säde Rantasen matkaa 800 eurolla.
Vuodesta 1986 toiminut Sri Lankan kummilapsiohjelma on Suomen Lions-liiton vanhin yhtäjaksoinen kansainvälinen avustusohjelma.
Huhtikuun klubikokouksessa 5.4. klubilaisilla oli ilo todistaa juhlallista jäsenistön palkitsemista. Lionsjärjestön kansainvälinen päämaja on huomioinut kuutta tällä kaudella lionsvuosia täyttävää jäsentämme lionspinssiin liitettävällä chevron-merkillä.
Vernissalaiset lahjoittivat 15 hygieniakassia Vantaan Turvakotiin 5.4.2022. Hygieniakassit sisälsivät tuiki tarpeellisia tuotteita pyykin- ja astianpesuaineista ja yleispuhdistusaineista sampoihin, suihkusaippuoihin ja hammastahnoihin.
Kassit annetaan turvakodista omiin asuntoihinsa siirtyville perheille.
Lions Club Vantaa Vernissa keräsi lippailla tiistaina 15.3. Tikkurilan Tikkuraitilla ja Jumbon Citymarketin edessä perjantaina 18.3. Ukrainan sodasta kärsiville uhreille, lapsille ja perheille.
Näkövammaisten liitto ry:n Opaskoirakoulu Vantaan Itä-Hakkilassa kouluttaa, kasvattaa ja luovuttaa opaskoiria sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten käyttöön.
Lahjoitimme klubilaisten kutomia vauvojen neuleita 15.2.2022 Koivukylän neuvolaan.
Lions Club Vantaa Vernissa osallistui Ilo kiertämään -aktiviteettiin viemällä lahjaksi saamiaan leluja ja roolileikkiasuja kolmeen vantaalaiseen päiväkotiin 14.2. ja 16.2.2022.
Lions Club Vantaa Vernissa oli ohjaajavuorossa lauantaina 12.2.2022 Lasten Lumipäivillä Helsingin Olympiastadionilla.
Lucia-neito jakoi lapsille heijastimia koko perheen Tonttumetsän seikkailu -tapahtumassa 28.11.2021 Tikkurilan Arboretum -ystävyydenpuistossa.
Elokuisen hyväntekeväisyysgolfkilpailumme tuotto päätettiin lahjoittaa lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen.
Tonttumetsän seikkailu järjestettiin 28.11.2021 Tikkurilan Arboretum -ystävyydenpuistossa jo 16. kertaa.
Sokkopingiksen SM-kisat 6.11.2021 Näkövammaisten liitossa Itäkeskuksessa. Kun vähäinenkin näkö on poistettu maskilla, peli perustuu pelkästään kuuloon
Osallistuimme tänäkin vuonna Posti Oy:n, veteraanijärjestöjen ja Lotta Svärd Säätiön kampanjaan lähettämällä reilut 300 joulukorttia ilahduttamaan veteraaneja, sotiemme naisia ja lottia.
Vernissalaiset osallistuivat 19 kävelijän voimin diabeteskävelyviikolle 11.-17.10.2021. Kilometrejä kertyi huikeat 369
Vernissalaiset ovat lahjoittaneet hygieniakasseja turvakodille jo usean vuoden ajan. Osana lionstoiminnan Hyvän päivän viikon tapahtumia lahjoitettiin tiistaina 5.10.2021 kymmenen kassia turvakodista omiin, uusiin asuntoihinsa siirtyville perheille.
Vernissalaiset vierailivat Tikkurilan uudessa kirkossa 20.9.2021.
Kauden ensimmäistä klubikokousta vietettiin 7.9.2021 kaikkien iloksi livenä ja kasvokkain.
Vernissan järjestämä hyväntekeväisyysgolfkilpailu pelattiin 29.8. jo kahdeksatta kertaa. Kilpailun tuotto tullaan käyttämään Tikkurilan alueen lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen.
Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa.