Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Aina suosittu Seurasaaren joulupolku

Kirpeästä pakkassäästä huolimatta kävi joulupolulla tänä vuonna yli 10000 lasta ja aikuista. Havuseppeleet, lyhdyt ym. joulukoristeet loivat joulun tunnun, vaikka ei ollutkaan hankia, korkeita nietoksia, vaan ihana vihreä luonto esillä joka paikassa.

 

Keskuspuiston leijonat osallistuivat tapahtumaan perinteisesti neljällä pisteellä. Reitin alussa oli Iisalmen pappilaan pystytetty joulupolun postikonttori, jossa lapset saivat kirjoittaa joulukortin. Useimmat kortit taisivat mennä mummolle ja vaarille. Kortit leimattiin graafikko Nina Rintalan suunnittelemalla joulupolun erikoisleimalla, jossa tonttu laski mäkeä kelkalla. Asiakasvirta postikonttoriin oli taukoamaton ja siellä kävi kaikkiaan lähes 2800 henkilöä.

 

Myös glögikoju oli erittäin suosittu, sillä pakkassäässä todella tarvittiin lämmintä juotavaa. Ahkerat keskuspuistotontut polun loppupäässä pyörittivät tuhansia tikkupullia lasten paistettavaksi. Juhlakentällä oli kasvomaalauskojumme, jossa kosmetologiopiskelijat somistivat pikku kasvoja.

 

Illan pimetessä syttyivät sadat lyhdyt ja kynttilät ja saimmepa vielä nähdä vilauksen Luciastakin.

 

 

Keskuspuiston leijonat kiittävät kuluneesta vuodesta ja toivottavat valoisaa uutta vuotta!

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin