Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Tonttulapset viihdyttämässä sairaalassa

Marraskuisena iltana järjestimme perinteisen musiikillisen glögi-illan Oulunkylän Kuntoutussairaalan asukkaille.

 

Tilaisuuden aluksi lämmin glögi ja omatekoiset kakut tekivät kauppansa Keskustorille kokoontuneelle runsaslukuiselle yleisölle.

 

Viereisen salin puolelta kantautui lasten heleitä ääniä kenraaliharjoituksissa. Ja kun sitten Veera Voima johdatti iloisen 12 lapsen tonttukuoron yleisön eteen, olikin ilmassa jo pientä värinää. Hetkeä myöhemmin tämä Espoon musiikkiopiston Kameleonttikuoron Vilske-ryhmä vaelteli laulaen yleisön joukossa, taputtaen käsiä yhteen vanhusten kanssa. ’Tuntuu mukavalta’, kuului silloin yleisön joukosta.

 

Kuorolaisten jälkeen estradille astui vielä Kertun ja Rauhan tyttöduo KeRa. Laulun lisäksi he soittivat trumpettia ja viulua.

 

Pian olikin taas aika kiittää niin esiintyjiä kuin ihanaa yleisöäkin. Ylimääräiset kakut jaettiin vielä osastoille ja toivoteltiin kaikille hyvä jouluaikaa.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin