Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Keskuspuisto

Luontopolulta iloa itselle ja nuorisolle

Koko perheen Lions-luontopolku Suomen nuorisotyön hyväksi oli lauantaina 5.11.2016.


Yhdessä LC Helsinki/Metsälän klubin kanssa toteutettu luontopolku lähti Metsälän VPK:n pihalta (Krämertintie 8, 00620 Helsinki) klo 14 ja 15.30 välisenä aikana. 1,5 km:n kaunis syyspolku suuntautui Keskuspuistoon ja matkalla oli viisi hauskaa rastia.

Leijonapolku-passi oli hinnaltaan 8 € ja se myytiin Punaisen Sulan hyväksi. Passi sisälsi vilkkuvalon, virvokkeen ja pullan. Lisäksi myynnissä oli makkaraa ja Punainen Sulka -tuotteita. Koko tapahtuman tuotto ohjataan Suomen Nuorisotyön hyväksi osana Lions-liiton Punainen Sulka -keräystä, jonka tavoitteena on kerätä yhteensä 5 miljoonaa euroa suomalaisille nuorille. 

 

Lions luontopolku -tapahtuma onnistui hyvin. Osallistujia oli vanhoja ja nuoria, perheitä, pareja ja monilla oli koirat mukana. 

 

Passiin merkittiin rastikysymysten vastaukset. Jokainen passi osallistui arvontaan, jossa palkintoina oli 200 euron suuruinen lahjakortti K-Supermarket Musta-Pekkaan, Oiva Toivan Tirsku-lintu ja Tallinksiljan matkalahjakortti. Sää suosi tapahtumaa: muutama aste pakkasta, kuivaa ja aurinkoista.

Kiitos kaikille osallistujille!

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin