Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Kaskelan kämppä valmistuu

Tänään lauantaina oltiin 5 leijonan joukolla sisätöissä Kaskipartion kämpällä.  Talossa oli lämmöt päällä ja sisälämpötila oli 20 asteen tuntumassa.  Tavoitteena oli selvittää miten lattia tehdään ja aloittaa yhden pikkuhuoneen lattian teko. Tulos ylittyi hyvin sillä saimme valmiiksi yli puolet pikkuhuoneen lattiasta. Työ oli mukavaa eikä raskasta vaikka jouduimme kumartelamaan jonkin verran. Mukana olivat Pertsa joka erikoistui ruuvien kiertämiseen. Muita olivat Seppo L, Esko L, Pentti Ma ja Olli A. sekä majaisäntä Niki poikineen.

Tulevina torstaina, perjantaina ja lauantaina on majalla leijonien talkoot. Tavoitteena on saada lattiat valmiiksi. Se onnistuu jos saadaan mukaan jonkinverran talkooväkeä. Mitään erityistä osaamista ei tarvita sillä paikalla on aina joku jokaa  voi opastaa. Ilmoittautukaa Esko Leppäselle mahd pian. Saa tulla vaikka kaikiksi päiviksi. Tehtävänä on siis yhden pikkuhuoneen lattian teon loppuunsaattaminen, toisen pikkuhuoneen ja ison huoneen lattian teko.  Laudat on jo sahattu määrämittaisiksi, eli tarvitaan vain niiden kääntäminen ,kiristäminen ja vasoihin ruuvaus.


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin