Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pakinkylä

Piirin toimintakauden avajaiset

Lionspiirin toimintakauden avjaiset pidettiin 25.82015 Iiris-keskuksessa. Väkeä paikalla oli runsaasti keskuksen luentosali täyttyi viimeistä paikkaa myöten.

Isännän puheenvuoron käytti järjestelypalvelupäällikkö Markku möttönen. Hän toivotti leijonat tervetulleeksi keskukseen ja muistutti hyvästä yhteistyöstä leijonien kanssa.

Ossi Eloholma kertoi mönkään menneestä kymmenvuotisesta hankkeesta jossa Harri Ala-Kuljua koitettiin saada  koko maailman leijonien puheenjohtajaksi.

Eroava piirikuvernööri Sini Eloholma kukitettiin ja alottanut piirikuvernööri sai Siniltä "valtikan".

Heikki Kahila kertoi kirjastaan Ääneen elettyä  ja sen jälkeen aivan riemastuttavasti erikoisista tapauksista joita hänen viihteen monitoimi mies uralleen oli sattunut.

Liiton puheenjohtaja Jari Rytkönen asetti klubeille kolme haastetta
-Silmäsairaala Ratnapuraan edelleen rahoitus. Toivomus 5 euroa/lion aktiviteettirahoista
-Vasttu on meidän lehtinen 3 luokkalaisille
-Arvat myyntiin
Hän kertoi että tulevalla kaudella ei ole varsinaista liiton aktiviteettia vaan valmistaudutaan Punainen >Sulka aktiviteettiin seuraavalle kaudelle.
Hän oli sitä mieltä että kun kerrotaan jäsentilanteesta ei kerrota kuinka paljon jäsenä on jäänyt pois (?)
Liiton taloustuotot on ongelma. n-piirille kiitosta aktiivisuudesta.

Piirikuvernööri Veikko teerioja välitti kansainälisen presidentin viestiä lisää jäseniä, lisää naisia.
teeriojan teema on "Tervetuloa lionsklubiin". Jäsentavoite on +30 netto ja että jäsenmäärä on yli 2000.
Hän kertoi myös tulevasta intra sivustosta. lopuksi hän kertoi piirin tulevasta toiminta kalenterista

Klubistamme oli paikalla hyvä edustus A kivioja, Eloholmat, P Mäkinen , M Vesikallio,Auliot


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin