Kalle Jussila säestäjänään Ari Nylundin yhden miehen orkesteri viihdyttivät jälleen yleisöä Mika Waltarin koululla Suomen Lions-liiton Punainen Sulka keräyksen hyväksi pidetyssä konsertissa. Saimme jälleen nauttia Kallen mahtavasta äänestä ja Arin taiturimaisesta orkestroinnista. Kallen omien sävellysten ja sanoitusten lisäksi yleisö sai kuulla monia muita, mm. hänen omien idoliensa kappaleita.
Tilaisuudessa arvotun TV:n voitti omakseen Maija Saittola.
Klubin presidentti Maritta Pietilä luovutti konsertin päätteeksi Kalle Jussilalle klubimme viirin kiitokseksi hänen panoksestaan hyväntekeväisyyteen. Kalle totesikin näiden konserttien olleen varsin mieluisia tapahtumia ja vähän arvoituksellisesti seuraavan konsertin olevan jo kolmas näissä merkeissä.
Konsertin onnistumiseen klubilaisten oman panoksen lisäksi ovat myötävaikuttaneet Sarina Kulma / Pornaisten posti, Suomen Karateliitto, Primeheat Oy sekä Shell Pornainen, joille iso kiitos tuesta.