Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Kuukausitapaamisessa 9.11.2022 muistelimme Annikkia

Sytytimme kynttilän Annikin muistoksi. Valkoiset ruusut oli tuonut Annikin kummi Irma Väätäinen.Kk-tapaamisemme alussa 9.11.2022 sytytimme kynttilän ja pidimme hiljaisen hetken jäsenemme Annikki Eklundin poisnukkumisen johdosta. Jokainen meistä sai kertoa pienen muiston Annikista, joka oli innolla mukana kokouksissamme rollaattoreineen aivan loppumetreille asti. Annikki seurasi aikaansa ja hänellä oli mm omat Fb-sivut, vaikka ikää oli jo yli 90 vuotta. Runoilijamme Ulla Welin luki ääneen koskettavan runon, jonka hän oli kirjoittanut Annikin muistoksi. Sen me lähetämme surunvalitteluadressin myötä Annikin läheisille.

Tapaamisemme asialistalla olivat joulukonserttimme järjestelyt, senioriruokailu Siltamäen srk-talolla, KiTeNet-tapahtuma, vierailu Hyvinkään taidemuseossa, Lucian päivän vietto sekä tabindex="-1" style="font-family: inherit; color: rgb(56, 88, 152); cursor: pointer;">tuleva joulujuhlamme. Konsertti pidetään Malmin kirkossa 30.11.2022 klo 18 ja esiintyjänä siellä on Tomi Metsäketo. Lipuista on nyt myyty 46,5 %.

KiTeNet-tapahtuman järjestämme Tapanilan ala-asteella kolmiosaisena 15.11. ja 18.11. Krissu Sirola pitää 15.11. ensin neljäsluokkalaisille itsetuntoa vahvistavan tunnin. Illemmalla on sitten vanhempainilta, johon on kutsuttu kaikkien luokkien vanhemmat. Vanhempainyhdistys vastaa siellä kahvitarjoilun järjestämisestä. Mirva Neva-aho-Simonsen pitää vanhemmille esitelmän nettikiusaamisen ehkäisystä ja Krissu Sirola kertoo, mitä hän on lapsille kertonut. Nyt toivomme vaan, että mahdollisimman moni vanhemmista osallistuisi tähän tapahtumaan! 18.11. on sitten vuorossa itsepuolustuksen opetusta lapsille Tapanilan Erä Karaten tiloissa koulupäivän puitteissa.

Senioriruokailu Siltamäen seurakuntakodilla torstaisin on alkanut lupaavissa merkeissä ja jatkuu 1.12. asti. Klubistamme siihen ovat osallistuneet Ulla Huotinen, Tuula Lehtinen,  Eija Manninen, Liisi Laine ja Irma Väätäinen. Malmittaret ovat saaneet osallistuneilta senioreilta kiitosta työpanoksestaan. 

Hyvinkään taidemuseoon olemme tekemässä retken 7.12. Siellä on esillä ilmailunäyttely, johon saamme draamallisen opastuksen. Näytös alkaa klo 17 ja kestää tunnin.

Luciakulkuetta suunnittelemme Lucian päiväksi 13.12. hoitokoti Päiväkummun Paloheinän hoitokodissa klo 17 alkaen. 

Joulujuhlaa vietämme 14.12. Mirvan kotona. Mirvan kotitalossa on mm. uima-allas ja tilava sauna. Hyvän tarjoilun lisäksi meille on tarjolla hemmotteluhetkiä:  Oriflame kauneuden hoitotuote-esittelyjä ja tilaus/ostomahdollisuus sekä meikkinurkkaus,  ja kynsilakkauspistekin sieltä löytyy. 

Tämän illan kokoustarjoiluna meillä oli Tuula Lehtisen valmistamaa maukasta linssikeittoa lisukkeineen ja jälkiruokana hillopitkoa kahvin tai teen kera. Lämpimät kiitokset Tuulalle, hyvältä maistui!

Kaikki Malmittaret muistelivat vuorollaan Annikkia.
Kaikki Malmittaret muistelivat vuorollaan Annikkia...
Prpessa Teija johti puhetta.
Prpessa Teija johti puhetta.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin