Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Malmittaret

Retki Sipoonkorven Storträskille oli tunnelmaa täynnä! 

Presidentti Teija Loponen videoi saapumisemme.

Keskiviikkona 14.9.2022 teimme kuukausitapaamisen merkeissä retken Sipoonkorven Storträskin grillikodalle. Meitä oli siellä 12 Malmitarta ja lisäksi vielä kauden 2020-2021 piirikuvernööri Make Vesikallio.  3. lohkon 3. alueen puheenjohtaja Mauri Rantanenkin kävi tervehtimässä meitä. 

Paikoitusalueelta oli n. 900 metrin matka grillipaikalle. Siellä meitä odotti presidentti Teija Loponen yhdessä Make Vesikalion kanssa. He olivat sytyttäneet grillipaikalle valmiiksi nuotiotulen, joka lämmitti ihanasti. Ja grillimakkaratkin olivat jo odottamassa paistamista. Grillimestarina ja kipinämikkona toimi ansiokkaasti Make Vesikallio.  

Ensi alkuun meillä oli ohjelmanumerona toisiimme tutustuminen esittäytymis- ja kuulumiskierroksen avulla. Klubiimme on viime aikoina tullut paljon uusia jäseniä emmekä välttämättä kaikki tunne toisiamme. Jokainen sai vuorollaan kertoa itsestään. Sitten olikin aika maistaa grillimakkaraa. Ai että se maistui hyvälle ulkoilmassa nautittuna, paljon paremmalle kuin sisällä konsanaan! Samaten kuin nokipannukahvi ja pulla, jota meille tarjottiin hetken päästä. 

Retkiohjelman olivat meille valmistelleet Mirva Neva-aho-Simonsen ja Johanna Hokkanen, jotka seuraavaksi jakoivat meidät kahteen ryhmään. Ryhmien tehtävänä oli keskustella ja kirjata ylös ideoita tuleviksi ympäristöaktiviteeteiksi ja muiksikin aktiviteeteiksi. Ideat varainkeräysaktiviteeteiksi olivat myös enemmän kuin tervetulleita. Mirva keräsi ryhmien kirjaamat ideapaperit jatkotyöskentelyä varten. Niistä varmaan kuullaan myöhemmin lisää.

Aika vierähti todella nopeasti, ja ennen kahdeksaa alkoi jo hämärtyä. Presidentti Teija kertoi meille lyhyesti hallituksen 6.9. pitämän kokouksen päätökset. Olemme päättäneet lahjoittaa toimintakeskus Karviselle 650 euroa tietokonehankintaa varten. Olemme myös järjestämässä Auta Lasta – auta Perhettä keräystä Ukrainan hyväksi 14.10.2022 klo 11-18 Malmin K-Citymarketin edessä. Tavarat luovutamme Mikael Kojimalle, joka toimittaa ne perille Ukrainaan. Hän asuu Malmilla ja olemme toimittaneet hänelle lahjoitustavaraa jo aikaisemminkin.

Mielellään olisimme viipyneet Storträskin grillipaikalla pitempäänkin, niin mukavaa siellä oli! Ehkäpä me retkeilemme vielä uudemmankin kerran, kun nyt alkuun pääsimme! 




Grillipaikalla oli pöytiä vierailijoiden vapaaseen käyttöön.
Grillipaikalla oli pöytiä vierailijoiden vapaaseen...
Esittäytymiskierros on käynnissä ja pallo on nyt Mirja Weisteellä.
Esittäytymiskierros on käynnissä ja pallo on nyt M...
Kuuntelimme hartaina mitä Mirja kertoi. Grillimakkaratkin ovat paistumassa.
Kuuntelimme hartaina mitä Mirja kertoi. Grillimakk...

Sää alkoi iltaa kohden muuttua sateisemmaksi, mutta grillikatos tarjosi meille hyvän sateensuojan.
Sää alkoi iltaa kohden muuttua sateisemmaksi, mutt...
Grillimestari Make Vesikallio palveli meitä koko illlan.
Grillimestari Make Vesikallio palveli meitä koko i...
Teijan vieressä 3. aluen puheenjohtaja Mauri Rantanen.
Teijan vieressä 3. aluen puheenjohtaja Mauri Ranta...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin